Honka karkasi Pontevalta heti alussa, EBT kesti HBA:n kirin

10.10.2019 20:46 Naisten Korisliigassa pelattiin torstaina kaksi ottelua. Espoolaisjoukkueet olivat voitokkaita, kun EBT haki pisteet naapuripitäjästä ja Tapiolan Honka voitti kotonaan.

Tapiolan Hongan Donnaizha Fountain oli torstain pisteykkönen 26 pisteellä. Kuva: Ville Vuorinen / Naisten Korisliiga

HBA-Märskyn ja Espoo Basket Teamin ottelu näytti ratkeavan jo kolmannen neljänneksen puolivälissä, kun EBT:n Venla Salaterän onnistunut kolmen pisteen heitto vei espoolaiset turvallisen tuntuiseen 22 pisteen johtoasemaan. 

HBA nousi kuitenkin hurjan taka-ajon pääteeksi jo pisteen (67-68) päähän Janette Aarnion (11/4/4) korilla, kun otteluaikaa oli jäljellä seitsemän minuuttia. Aikalisän jälkeen vieraat onnistuivat kasaamaan itsensä ja marssivat 73-86-vierasvoittoon.

- Pelasimme todella hyvin ensimmäisen puoliajan; kontrolloimme levypalloja ja hyökkäsimme fiksusti. Eroa olisi jopa voinut olla enemmän, mutta myös HBA teki kovia koreja ajoittain. 3. jakson lopulla ja 4. jakson alussa olimme selvästi väsyneitä ja se näkyi puolustuksessa, niinpä HBA sai ison "runin" aikaiseksi ja tuli pisteen päähän. Aikalisän jälkeen saimme itsemme kerättyä ja muutama riisto antoi puolestaan meille pari helppoa koria ja johtoaseman, jonka pystyimme pitämään loppuun asti, EBT:n päävalmentaja Niko Hellman avasi ottelua.

EBT:n parhaimmistoa olivat Carly Boag (21/15) ja Lotta Eräkangas (20/4). Vierasjoukkueesta jokainen pelaaja pääsi pisteille. 

HBA:n pistekuningatar oli jälleen Awak Kuier, joka rohmusi tupla-tuplan 22 pisteellä ja 14 levypallolla.

Ottelutilastot >

 

Tapiolan Honka jätti Hyvinkään Pontevan telineisiin

Kotijoukkue hipsi pukukopin syövereihin puoliajalla 54-20-johtoasemassa. Vaikka vierasjoukkue HyPo ryhdistäytyi toisella puoliajalla, Honka jätti pisteet Espooseen selvällä 89-56-voitolla.

- Tärkeitä teemoja päivän peliin oli saada hyvä lataus heti alkuun. Edellisessä pelissä oltiin siinä heikkoja. Toinen oli, että pyritään liikuttamaan palloa hyökkäyspäässä ja pelata joukkueena. Näissä onnistuttiin tänään, Hongan päävalmentaja Kimmo Kujansivu kommentoi pelin jälkeen.

Hongan Donnaizha Fountain heitti 26 pistettä ja haki 10 levypalloa. Chelsea Waters (18/4) ja Haiden Palmer (17/3/7) olivat myös kotijoukkueesta oivalla pelipäällä. HyPon tehokkain oli 20 pistettä ja 12 levypalloa napsinut Kristina Baltic.

Ottelutilastot >

 

 
28.3.2024 21:34 Naisten Korisliiga

Pyrintö taisteli välierien kynnykselle

Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat yhdellä ottelulla. Siinä Pyrintö kaatoi kotikentällään FoA:n 88-82 ja siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon.

27.3.2024 20:42 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin – Peli-Karhut voiton päässä jatkopaikasta

Naisten Korisliigan ensimmäiset välieräjoukkueet ovat selvillä, kun Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin otteluvoitoin 3-0. Illan kolmas voittaja Peli-Karhut siirtyi johtoon ottelusarjassa Vimpeliä vastaan.

25.3.2024 21:48 Naisten Korisliiga

ToPo ja Kouvottaret voiton päässä välieristä – Pyrintö ja ViVe tasoittivat sarjat

Naisten Korisliigan puolivälierissä pelattiin toiset ottelut. ToPo ja Kouvottaret pelasivat itsensä välierien kynnykselle. Pyrintö ja ViVe avasivat voittotilinsä omissa ottelusarjoissaan.

23.3.2024 19:58 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA voittoihin vieraskentällä – myös ToPo ja PeKa avasivat puolivälierät voitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät. Kouvottaret ja Forssan Alku kävivät ryöstöretkillä, kun taas ToPo ja PeKa ottivat ensimmäiset kiinnitykset välieräpaikkoihin kotikentillään.

23.3.2024 09:31 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 2/2: HBA haastaa runkosarjan voittaneen ToPo:n – PeKa ja ViVe vastakkain

Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

22.3.2024 17:50 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 1/2: Honka ja Kouvottaret taistelevat jatkopaikasta – Pyrintö ja FoA kohtaavat jälleen puolivälierissä

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät lauantaina. Edelliskausista poiketen tänä vuonna myös välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

20.3.2024 20:45 Naisten Korisliiga

HBA nappasi viimeisen pudotuspelipaikan – ToPo vei runkosarjan suvereenisti

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan viimeiset ottelut. Voitot kirjattiin HBA:lle, FoA:lle, PeKa:lle sekä ToPo:lle.

16.3.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kouvottaret vahvempi Kymenlaakson derbyssä – ToPo:lle ja Hongalle vierasvoitot

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Illan voittajia olivat Kouvottaret, ToPo ja Honka. Runkosarjan viimeinen pelipäivä on edessä ensi viikon keskiviikkona.

15.3.2024 20:50 Naisten Korisliiga

FoA:n johto kesti loppuun asti

Naisten Korisliigan ainoassa ottelussa FoA haki vieraspisteet Helsingistä. HBA-Märsky jäi joukkueen jalkoihin 65-61.

15.3.2024 15:17 Naisten Korisliiga

Helmikuun kuukauden pelaaja Ilmar’I Thomas: ’’ Tavoitteenamme on voittaa mestaruus’’

ToPo:n Ilmar’I Thomas valittiin helmikuussa Naisten Korisliigan kuukauden pelaajaksi. Valinta oli pelaajalle toinen. Edellinen valinta tuli viime kaudella.

Näytä lisää vastaavia