12.8.2024 09:47 KTP-Basket on hankkinut toisen amerikkalaisvahvistuksen.
KTP-Basketin tuorein vahvistus on 29 -vuotias pelintekijä Jaylon Tate, joka pelasi Korisliigassa kaudella 2018–2019 Tampereen Pyrinnössä.
– Tate on ollut kesän alusta asti yksi meitä eniten kiinnostavista vaihtoehdoista. Hän on kokenut pelintekijä, ja minulle oli tärkeää, että hänellä on aiempaa kokemusta tästä sarjasta, KTP-Basketin päävalmentaja Darko Mihajlovic kertoo Kymen Sanomissa.
Helsinki Seagullsin kokoonpanon tuorein kiinnitys on 23-vuotias yhdysvaltalainen Kalib Boone. Kyseessä on atleettisen ja erittäin ulottuvan 206-senttisen sentterin ensimmäinen ammattilaissopimus.
Leppävaaran Pyrinnön kasvatti Emil Uotila, 24, tuo Tapiolan Honkaan nuorta energiaa ja samalla Korisliiga-kokemusta KTP:stä, Kouvoista ja viimeiseksi Loimaan Bisonsista.
Korisliiga-joukkue Kataja Basket vahvistuu 24-vuotiaalla Naje Smithillä. 203-senttinen korinaluspelaaja teki ammattilaisdebyyttinsä viime kaudella Romanian pääsarjassa FC Arges Pitestin riveissä.
Tapiolan Hongan miesten joukkueen korinalusta vahvistuu 200-senttisellä Patrick Emilienillä. 4-5 pelipaikoilla viihtyvä Emielien valmistui Marylandin yliopistosta vuonna 2023 ja pelasi viime kaudella ensimmäisen ammattilaiskautensa Itävallassa.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen yhdysvaltalaisen Kaleb Warnerin kanssa. 29-vuotias laituri saapuu Uuteenkaupunkiin Hollannista, jossa Warner vietti edelliset viisi kautta.
Salon Vilppaan Korisliiga-miehistö saa vielä yhden lisäpalasen, kun elokuussa 17 vuotta täyttänyt Samu Adler siirtyy Vilppaan riveihin kahden vuoden sopimuksella. Tapiolan Hongan 196-senttinen kasvatti kuului tämän kesän Tampereen EM-kisoissa Suomen U18-ikäluokan kärkinimiin.
Hongan miesten Korisliiga-joukkue vahvistuu ammattilaisuraansa aloittavalla ja takakentällä viihtyvällä Anthony Robertsilla, 22.
Koripalloseura Helsinki Seagulls solmii uuden strategisen kumppanuuden liettualaisen Basketball Holding Companyn ostaessa osuuden yhtiön omistuksesta. Holdingyhtiön on tarkoitus kasvaa yhdeksi seuran pääomistajista ja edistää joukkueen matkaa Euroopan sarjoihin. Kaupan seuraavassa vaiheessa selvitetään myös tulevia halliolosuhteita erityisesti Helsinki-hallin osalta.
Larry Kuimi, 25, täydentää Pyrinnön ulkomaalaisnelikon. Seura ja korinaluspelaaja Larry ovat solmineet korisliigakauden kestävän sopimuksen.
Helsinki Seagullsin tulevan kauden ensimmäinen uusi ulkomaalaisvahvistus on yhdysvaltalainen takapelaaja Tevin Olison. 25-vuotias Olison on edustanut ammattilaisurallaan kahden viime kauden ajan englantilaisseura Bristol Flyersia.