27.8.2018 11:02 Latvia seurasi vuosien ajan eteläisen isoveljensä Liettuan menestystä kansainvälisillä koripalloparketeilla vierestä altavastaajan asemassa. 2010-luvun aikana Latvian tekemät satsaukset maajoukkueohjelmaansa ovat kuitenkin kantaneet hedelmää ja viime syksyn EM-kisojen viidennen sijan myötä Latviassa eletään todellista koripallobuumia.
Rolands Smits kuuluu Latvia-koripallon nuoreen avainmiehistöön. Kuva: FIBA Europe.
Syksyn 2017 EM-kisoissa Latvia kaatui avausottelussaan Serbialle, mutta tyylitteli sen jälkeen neljä perättäistä voittoa alkulohkossaan ja murskasi neljännesvälierässä Montenegron lukemin 100-68.
Puolivälierissä Latvia sai vastaansa sittemmin Euroopan mestariksi kruunatun Slovenian ja kaatui jännittävien vaiheiden jälkeen vain kuuden pisteen erolla. EM-kisojen viides sija oli Latvialle paras sijoitus Euroopan korkeimmalla koripallonäyttämöllä sitten vuoden 1939 EM-hopean.
Suurin yksittäinen tekijä Latvia-koripallon renessanssissa on 221-senttinen, 23-vuotias Kristaps Porzingis. Monipuolinen ja näyttävä jätti rynnisti viime NBA-kaudella New York Knicksille 22,7 pistettä, 6,6 levypalloa, 2,4 blokkia ja 1,2 syöttöä ottelua kohden ja oli johdattamassa Knicksiä pudotuspeleihin ennen kauden katkaissutta loukkaantumistaan helmikuussa.
Porzingisin lisäksi Latvia-koripallon kehitys on näkynyt Davis Bertansin (San Antonio Spurs) ja Rodions Kurucsin (Brooklyn Nets) suuntaamisena Euroopan kentiltä NBA:han. Porzingisissa, Bertansissa ja Kurucsissa Latvialla on 1990-luvulla syntynyt tähtikolmikko, jonka parhaat päivät ovat vasta edessä. Valoisaa tulevaisuutta Latvia-koripallolle viitoittaa myös päättyneen kesän 18-vuotiaiden poikien EM-hopea.
Syksyn MM-jatkokarsintaikkunaan Latvia lähtee ilman NBA-kolmikkoaan ja teini-ikäisiä tulevaisuuden toivojaan, mutta päävalmentaja Arnis Vecvagars on nimennyt karsintaryhmäänsä suurimman osan viime vuosien runkopelaajistaan aina Olympiakos-kaksikko Janis Strelnieks-Janis Timmasta Olimpia Milanon Dairis Bertansiin ja 160 maaottelun ja 1176 maaottelupisteen sotaratsuun Janis Blumsiin.
Nuoruutta elo-syyskuun miehistössä edustavat Fuenlabradasta FC Barcelonaan siirtynyt 1995 syntynyt laituri Rolands Smits sekä jo neljä kautta Italiassa pelannut, 1998 syntynyt heittävä takamies Arturs Strautins.
Susijengi ja Latvia kohtaavat Espoo Metro Areenalla perjantaina 31.8. klo 19:00 alkaen. Otteluliput ostettavissa täällä.
Nimi |
Pituus |
Syntynyt |
Seura |
Artis ATE |
192 |
1989 |
VEF Riga (LAT) |
Arturs AUSEJS |
192 |
1990 |
VEF Riga (LAT) |
Dairis BERTANS |
193 |
1989 |
Olimpia Milano (ITA) |
Janis BLUMS |
190 |
1982 |
free agent |
Artjoms BUTJANKOVS |
202 |
1990 |
VEF Riga (LAT) |
Andrejs GRAZULIS |
202 |
1993 |
VEF Riga (LAT) |
Ingus JAKOVICS |
188 |
1993 |
BK Ventspils (LAT) |
Rihards LOMAZS |
190 |
1996 |
BK Ventspils (LAT) |
Martins MEIERS |
208 |
1991 |
Jenisei (RUS) |
Ojars SILINS |
204 |
1993 |
free agent |
Aigars SKELE |
192 |
1992 |
Antibes (FRA) |
Rolands SMITS |
207 |
1995 |
FC Barcelona (ESP) |
Arturs STRAUTINS |
198 |
1998 |
Trieste (ITA) |
Janis STRELNIEKS |
191 |
1989 |
Olympiakos (GRE) |
Janis TIMMA |
202 |
1992 |
Olympiakos (GRE) |
Kaspars VECVAGARS |
190 |
1993 |
SZA Szcecin (POL) |
Päävalmentaja Arnis Vecvagars
Euroliiga-kautensa alavireisesti aloittanut hallitseva mestari Fenerbahce nappasi torstai-iltana tuiki tärkeän voiton kotikentällään Istanbulissa nujertamalla Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman Bayern Münchenin pistein 88–73 (37–32). Fenerbahcen voiton takuumiehenä loisti viisi kolmosta upottanut Mikael Jantunen.
Ilari Seppälä on aloittanut toisen kautensa Unkarin liigassa pelaavan Kecskemetin joukkueessa. Täksi kaudeksi hän sai tuttua seuraa, kun Okko Järvi siirtyi joukkuekaveriksi.
Susijengin EM-kisaleiritykseen kuulunut Lapuan Korikobrien kasvatti Perttu Blomgren, 196 cm ja 24 vuotta, on allekirjoittanut sopimuksen Saksan Bundesliigaa tappiottomana johtaman MBC Mitteldeutscherin kanssa. Myös Saksan cupin hallitsevana mestarina kauteen lähtenyt Mitteldeutscher pelaa Bundesliigan lisäksi Pohjois-Euroopan liigaa (ENBL).
Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Susijengin historiallinen neljäs sija EM-kisoissa nosti joukkueen puheenaiheeksi koko maassa, ja tunnelma oli käsinkosketeltava. Susijengi pelaa MM-karsintojen kotiavauksen Ranskaa vastaan 1. joulukuuta.
Susijengin ja Suomi-koripallon suurlupaus Miikka Muurinen, 18, pääsi maanantaina ensimmäistä kertaa tositoimiin Serbian jättiseuran Partizan Belgradin, paidassa. Muurinen viimeisteli seitsemän pistettä ja esitteli taitojaan monipuolisesti, kun Partizan peittosi Adrianmeren liigassa KK Krkan 84–78 (42–28).
Olivier Nkamhoua teki melkoisen debyytin Italiassa, kun hän oli koko kierroksen paras pistemies johdattaessaan Varesen voittoon. Edon Maxhuni teki kovaa jälkeä Ranskassa ja Euroliigassa saatiin pelit käyntiin.
Saksan Bundesliigassa niin Crailsheimin, Bonnin kuin Heidelberginkin valmentajana toiminut loviisalaislähtöinen Joonas Iisalo, 39, liittyy Susijengin valmennusryhmään marras-joulukuun MM-karsintaikkunasta alkaen. Aiemmalla valmentajaurallaan Iisalo on mm. luotsannut Salon Vilppaan kahdesti Korisliigan finaaleihin sekä Suomen Cupin voittoon.
Faneilla on ainutlaatuinen mahdollisuus omistaa pala suomalaista koripallohistoriaa: Susijengin aidot match worn -pelipaidat EuroBasket 2025 -turnauksesta huutokaupataan 29.9.–4.10. välisenä aikana.