30.4.2019 11:09 Alle 16- ja 18-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruudet ratkotaan jälleen Kisakalliossa Lohjalla, 27.6.-1.7.2019. Tutustu otteluohjelmaan ja hae mukaan vapaaehtoiseksi.
Vuoden 2018 PM-kisat pelattiin myös Kisakalliossa. Ville Tolonen pelasi MU16-joukkueessa. Kuva: Vesa Koivunen
Suomi isännöi jälleen nuorten PM-kisoja Kisakalliossa. Mukana turnauksessa ovat Suomen tyttöjen ja poikien alle 16- ja 18-vuotiaiden maajoukkueiden lisäksi Viron, Tanskan, Ruotsin, Islannin ja Norjan nuorten maajoukkueet.
Viiden päivän turnauksessa joukkueet kohtaavat jokaisen maan kertaalleen. Välieriä tai finaaliotteluja ei pelata, vaan sijoitukset selviävät keskinäisten otteluiden tuloksista.
Otteluohjelma mahdollistaa suomalaisfaneille oivan mahdollisuuden tehdä päiväretken Kisakallioon. Näistä nuorista syntyy tulevaisuuden huippuja, joten viihdyttävät ottelut ovat taattuja. Liput PM-kisoihin maksavat 5 euroa päivälippu ja 20 euroa turnauspassi.
Lisätietoja: https://www.basket.fi/basket/maajoukkueet/pm-kilpailut-2019/
Otteluohjelma:
PM-kisojen järjestelyihin haetaan mukaan noin 40 vapaaehtoista. Vapaaehtoiset auttavat mm. moppaamisessa, lipunmyynnissä ja yleisissä avustavissa tehtävissä.
Kaikki vapaaehtoiset saavat tehtävästä PM-kisojen virallisen T-paidan, ilmaisen sisäänpääsyn PM-kisojen muihin otteluihin, kaksi lippua Susijengin valmistavaan maaotteluun 18.8. Metro Areenalle sekä halutessaan työtodistuksen. Koko päivän työtehtävissä oleville vapaaehtoisille tarjotaan lounas. Majoitus mahdollisuutta Kisakalliossa ei valitettavasti ole.
Hakuaikaa on 31.5.2019 saakka. Haku tehtäviin tapahtuu lomakkeen kautta ja valituille ilmoitetaan 5.6. mennessä.
Hae vapaaehtoiseksi täällä.
Lisätietoja:
Pihla Nikkarinen Tapahtumakoordinaattori +358405493341 pihla@basket.fiKisakallion Susi Training Centerissä pelataan Pohjoismaiden mestaruudesta 2022 keskiviikosta 29.6. sunnuntaihin 3.7. Joukkueet on nyt valittu neljässä eri ikäluokassa ja Sudenpentujen päävalmentajat ovat antaneet ennakkokommenttinsa.
Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan alle 16- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruudesta 29.6.-3.7.2022. Viiteen päivään mahtuu suomalaisnäkökulmasta kaksi kohokohtaa kotiyleisölle: torstain Ruotsi-ottelut ja lauantainen neljän ottelun putki Susi Training Centerin ykköskentällä.
Alle 16- ja 18-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruudet ratkotaan Kisakalliossa, Lohjalla 4.-7.8.2020. Nelipäiväisten PM-kisojen osallistujina nähdään Suomen lisäksi Tanska, Islanti ja Viro.
Torstaina pyörähtää käyntiin maajoukkuekesä jokaisen Suomen nuorisomaajoukkueen osalta, kun Sudenpennut isännöi Pohjoismaiden mestaruuskisoja Kisakallion Susi Training Centerissä. PM-kisat pelataan 27.6.-1.7. kolmella kentällä. Suomi kohtaa torstaina Tanskan, perjantaina Norjan, lauantaina Viron, sunnuntaina Ruotsin ja maanantaina Islannin.
Sudenpentujen Baltic Sea Basketball Cup -urakka päättyi tänään sunnuntaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat neljästi Ruotsin. Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti turnauksen, 16-vuotiaat tytöt ja pojat sijoittuivat toiseksi ja 18-vuotiaat pojat viimeiseksi.
Tallinnassa viikonloppuna pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa Sudenpennut kohtasi turnauksen toisena päivänä Viron. Suomi nappasi voitot 16- ja 18-vuotiaissa tytöissä, pojat taas joutuivat toteamaan Viron paremmakseen.
Sudenpentujen maajoukkuevuosi käynnistyi tänään perjantaina Tallinnassa, Audentesin urheilukoululla, jossa pelataan viikonloppuna Baltic Sea Basketball Cup. Sudenpennut voitti neljästä ottelusta yhden.
Suomen 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet ovat lähteneet tänään matkalle kohti Tallinnaa, jossa pelataan jokavuotinen Baltic Sea Basketball Cup. Suomen lisäksi 3.-5.1.2025 Audentesin urheilukoululla pelattavassa turnauksessa ovat Latvia, Viro ja Ruotsi.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA järjesti tiistaina Saksan Freisingissa ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. Tampereen kotikisoissa esiintyvä 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtaa alkulohkossaan Slovenian, Espanjan ja Liettuan.
Suomen nuorisomaajoukkueet, Sudenpennut, lähti kotimatkalle kolme tusinallista kultamitaleita taskussaan Tallinnasta, kun Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien sekä 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet juhlivat Baltic Sea Basketball Cupin mestaruutta.