26.4.2024 19:30 Päättyneellä kaudella SM-hopeaa voittanut kotkalainen Peli-Karhut lähtee kauteen 2024–25 kunnianhimoisin suunnitelmin, kun joukkue on päättänyt hakea paikkaa naisten EuroCupiin.
Roope Mäkelä palaa Peli-Karhuihin. Kuva: Ville Vuorinen
Edelliset kaksi kautta joukkuetta luotsannut Mika Haakana ei jatka joukkueen päävalmentajana tulevalla kaudella. Kahden vuoden aikana Haakanan johdolla joukkue saavutti yhden Suomen mestaruuden, kaksi Suomen Cupin hopeaa ja viimeisimpänä sijoituksena SM-hopeaa.
- Haksan saaminen Kotkaan pari vuotta sitten oli erittäin onnekas asia. Meillä on ollut suuri kunnia tutustua Haksaan ihmisenä ja valmentajana. Haksasta kun puhutaan, niin kyseessä on huippuluokan ammattilainen, joka teki seuran ja joukkueen eteen kaikkensa parin vuoden aikana erittäin sitoutuneesti ja suurella intohimolla. Kun ottaa huomioon kahden kauden suuret ja vaikeat vastoinkäymiset, niin Haksan johdolla joukkue on menestynyt silti hienosti, joukkueenjohtaja Joona Etula kertoo seuran tiedotteessa
Peli-Karhut on solminut päävalmentajasopimuksen Roope Mäkelä kanssa. Sopimus on malliltaan 1+1-vuotinen.
Mäkelä on viimeksi toiminut päävalmentajana Peli-Karhuissa kaudella 2020–21, jonka jälkeen hän siirtyi KTP-Basketin penkin päähän. Mäkelä on voittanut päävalmentajana Peli-Karhuissa yhteensä kolme Suomen mestaruutta ja kaksi Suomen Cupin mestaruutta.
- Roopen saaminen takaisin PeKaan on todella iso juttu meille hyvin monella tapaa katsottuna. Lähdemme rakentamaan ensi kautta suurella intohimolla yhdessä ja tulemme tähtäämään siihen, että mestaruuspokaalit palaa Kotkaan suurella ryminällä. Meille on todella tärkeä asia, että päävalmentaja asuu Kotkassa. Roopen tapauksessa Kotkassa asuminen on jo valmiiksi olemassa ja tähän vielä päälle Kotkalaisuus, Etula ja GM Pekka Johansson toteavat.
Joukkueen apuvalmentajana jatkaa Noora Järvikangas, joka on ollut PeKassa voittamassa pelaajana kolmea Suomen mestaruutta, kahta Suomen Cupin mestaruutta ja viimeisimpänä valmentajana SM-hopeaa.
- Nooralle mennyt kausi oli ensimmäinen apuvalmentajana. Olemme olleet Nooran panokseen todella tyytyväisiä ja hän on osoittanut olevansa täysin oikeassa paikassa. Nooran panos on ollut merkittävän suuri seuralle ja on todella tärkeä asia, että tämä jatkosopimus saatiin solmittua. Päättyneellä kaudella Noora ja Haksa tekivät loistavaa yhteistyötä. Noora ja Roope tuntevat toisena hyvin entuudestaan ja heidän yhteistyönsä tulee olemaan laadukasta takuulla, Johansson kertoo.
Suomalaisia naiskoriksen seurajoukkueita ei ole viime vuosina juurikaan nähty kansainvälisissä seurakilpailussa, ja Peli-Karhut haluaa tähän muutoksen. Peli-Karhut ovat hakemassa naisten EuroCup-paikkaa kaudelle 2024-25.
- Olemme tätä asiaa pohtineet jo muutaman vuoden ja nyt on oikea hetki viedä seura, joukkue ja nais- sekä tyttökoripallo seuraavalle tasolle. Tässä vaiheessa olemme hakemassa paikkaa EuroCupiin. Jos saamme paikan niin olemme ensimmäinen naisten joukkue Suomesta, joka tulisi nykymuotoista EuroCupia pelaamaan, Etuja ja Johansson kommentoivat.
- Jos EuroCupiin paikka toteutuu, niin tämä tulee olemaan todella iso juttu ja hieno asia kokonaisuudessaan. Kuten meillä on ollut seurassa tapana, tehdään tämäkin asia tosissaan ja lähdetään menestymään eurokentillä, kaksikko päättää.
Naisten Korisliiga jatkui keskiviikkona yhdellä ottelulla. Siinä sarjan kärjessä oleva Kotkan Peli-Karhut voitti kotonaan Hongan 86-79.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittoihin ylsivät Honka, Kouvottaret, Pyrintö ja sarjakärki Peli-Karhut.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Päivän voittajia olivat ToPo, Vimpeli, Kouvottaret ja Honka.
Kotkan Peli-Karhut vieraili illan ainoassa ottelussa Helsingissä HBA:n. PeKa vei ottelun nimiinsä 104-83.
Naisten Korisliigassa pelattiin keskiviikkona neljä ottelua. Illan voittajia olivat EBT, Kouvottaret, ToPo sekä HBA.
Naisten Korisliiga jatkui neljällä ottelulla. Päivän otteluista voitot kirjattiin sarjan neljän kärjelle, kun PeKa, ToPo, Pyrintö ja Kouvottaret kasvattivat voittosaldojaan.
Naisten Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua. Illan voittajia olivat PeKa ja Honka.
Kaudella 2024–25 naisten Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen.
Naisten Korisliigan voittajia tänään olivat korkeimmin sijoittuneet joukkueet Pyrintö, PeKa ja ToPo.
ViVe matkasi illan ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa HBA-Märskyn vieraaksi. Vierasjoukkue onnistui toisella puoliajalla ja nappasi ottelusta voiton 90-85.