18.10.2024 21:14 Naisten Korisliigaa pelattiin perjantaina kahden ottelun verran. Illan voittajia olivat Pyrintö ja Honka.
Cierra Walker säkenöi illan pelien tähtenä. Kuva: Samira Lee / Naisten Korisliiga
Pyrintö ja EBT taistelivat sarjapisteistä Tampereella. Lopulta kotijoukkueen kiri oli liikaa espoolaisille ja voitto jäi Tampereelle 77-74.
Ottelu oli varsin kaksijakoinen. Ensimmäisellä puoliajalla kotijoukkueella oli haasteita pelinsä kanssa ja EBT onnistui loistavasti. Etenkin toisella jaksolla EBT esitti parastaan ja puoliajalle mentiin vieraiden johtaessa 21 pisteellä.
Tasaisen kolmannen jakson jälkeen hallinta siirtyi emännille. Pyrintö vei viimeisen kympin alun 21-4 ja nousi taistelemaan voitosta.
Päätöshetkillä molemmat joukkueet kävivät johdossa. Pyrintö tarrasi voittoon kiinni Annika Aarrejoen ja Saana Kujalan onnistumisilla eikä vierasjoukkue onnistunut enää tasoittamaan.
- Emme olleet yhtään omassa pelissä kiinni ensimmäisellä puoliajalla. Saimme kuitenkin kerättyä itsemme takaisin omaan peliin toisella puoliajalla. Olen todella ylpeä meidän joukkueesta, Aarrejoki sanoi ottelun jälkeen.
Kujala kohosi emäntien pisteykköseksi 19 pisteellä. Mari Stewart 15/13/6 koriin johtanutta syöttöä pelasi vahvan ottelun. Sanni Tuomiston 27 pistettä ja Erika Macen 13/13 koriin johtanutta syöttöä tupla-tupla olivat laiha lohtu EBT:lle.
Tapiolan Honka kävi hakemassa kauden neljännen voittonsa. Vieraskentällä HBA-Märsky kaatui 93-67.
Espoolaiset aloittivat ottelun vahvasti. Ensimmäinen jakso kirjattiin vieraiden nimiin 32-14. Myös HBA:lla oli ottelussa omat hyvät hetkensä ja joukkue kavensi vieraiden johtoa toisella kympillä, mutta siitä huolimatta Hongan puoliaikajohto oli kymmenen pistettä.
Toisella puoliajalla vieraat menivät menojaan, kun molemmat jaksot kirjattiin espoolaisille.
Cierra Walker kirjautti kauden ensimmäisen tripla-tuplan. Hänelle merkittiin 20 pistettä, 12 levypalloa ja kymmenen koriin johtanutta syöttöä. Grace Stone heitti 17 pistettä. Emännistä Tiia Talonen pussitti 18 pistettä ja keräsi seitsemän levypalloa.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittoihin ylsivät Honka, Kouvottaret, Pyrintö ja sarjakärki Peli-Karhut.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Päivän voittajia olivat ToPo, Vimpeli, Kouvottaret ja Honka.
Kotkan Peli-Karhut vieraili illan ainoassa ottelussa Helsingissä HBA:n. PeKa vei ottelun nimiinsä 104-83.
Naisten Korisliigassa pelattiin keskiviikkona neljä ottelua. Illan voittajia olivat EBT, Kouvottaret, ToPo sekä HBA.
Naisten Korisliiga jatkui neljällä ottelulla. Päivän otteluista voitot kirjattiin sarjan neljän kärjelle, kun PeKa, ToPo, Pyrintö ja Kouvottaret kasvattivat voittosaldojaan.
Naisten Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua. Illan voittajia olivat PeKa ja Honka.
Kaudella 2024–25 naisten Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen.
Naisten Korisliigan voittajia tänään olivat korkeimmin sijoittuneet joukkueet Pyrintö, PeKa ja ToPo.
ViVe matkasi illan ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa HBA-Märskyn vieraaksi. Vierasjoukkue onnistui toisella puoliajalla ja nappasi ottelusta voiton 90-85.
Kouvolan Kouvottaret oli tyly vieras illan ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa. Voitto matkasi vierasjoukkueen mukaan 88-61.