Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

16.2.2024 15:52 Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

Elias Valtonen ja Sasu Salin taistelevat Espanjan cupin voitosta. (Kuva: Ville Vuorinen)

Cupin huipentumaan pääsevät mukaan Espanjan liigan runkosarjan ensimmäisen puolikkaan kahdeksan parasta joukkuetta. Valtonen pääsee kokemaan cup-tunnelman toista kertaa, mutta Salin on jo copa-konkari, sillä hänellä on edessään juhlallisesti jo kymmenes cup-turnaus.

Manresa varmisti itselleen cup-paikan jo muutama kierros ennen runkosarjan puoliväliä, mutta Teneriffa joutui taistelemaan omasta paikastaan viimeiseen otteluun saakka.

- Siistiä päästä taas cupia pelaamaan. Itselläni on käynyt se hyvä säkä, että jokaisena vuotena olen saanut pelata siellä, vaikka tänä vuonna sai odotella ihan viimeisille kierroksille. Onneksi aloimme siinä juuri parantaa peliämme, Salin toteaa.

Teneriffan alkukausi oli varsin nihkeä ja se lähti käyntiin kolmella tappiolla. Hiljalleen kauden edetessä tulokset ovat kuitenkin parantuneet ja seitsemästä edellisestä liigaottelustaan Teneriffa on voittanut kuusi - häviten ainoastaan Barcelonalle kolmella pisteellä.

Salinille kauden tahmea aloitus on pienoinen mysteeri, mutta on iloinen joukkueen nykyvireestä.

- On vaikea arvioida mistä se johtui, mutta meiltä oli aika monta pelaajaa MM-kisoissa ja tuntui, että sellainen suorittaminen oli kadonnut. Ehkä jotkut olivat vähän väsyneitä. Vanhat koneet käynnistyvät vähän hitaammin ja nyt näyttäisi, että olemme taas hyvällä tiellä. Viimeinen reilu kuukausi on mennyt tosi hyvin ja toivottavasti pystytään jatkamaan sitä myös cupissa.

Jos Salin on jo cup-konkari, niin Valtonen on mukana toista kertaa urallaan. Tuolloin matka tyssäsi ensimmäiseen kierrokseen, kun Barcelona oli vahvempi. Nyt puolivälierässä on vastassa sama joukkue.

- Itselläni nyt toinen copa tulossa ja toisen kerran Barca siellä vastassa, Valtonen fiilistelee.

Manresa ja Barcelona kohtasivat juuri viime viikonloppuna ja Manresa piti suurseuraa tiukoilla, mutta joutui taipumaan kymmenellä pisteellä. Toisaalta Manresa voitti vieraskentällä joukkueiden kauden ensimmäisen kohtaamisen.

- Nyt meillä on revanssin paikka, sillä sunnuntaina he juuri kävivät hakemassa pisteet meiltä liigan puolella. Lähdemme jenginä rohkeasti haastamaan taas isompaa ja nauttimaan copa-tunnelmasta, Valtonen kertoo.

Teneriffa saa omassa ottelussaan vastaan turnauksen isäntäjoukkueena toimivan Malaga, joka on myös hallitseva mestari. Samat joukkueet olivat vastakkain viime vuoden finaalissa.

Malaga lähtee puolivälierään ennakkosuosikkina, mutta Salin muistuttaa cupin yllätyksellisyydestä.

- Malaga on tietenkin viime vuoden cup-voittaja ja he ovat pelanneet tosi hyvän kauden. Cupissa aina yksi peli vain merkitsee eikä sillä ole väliä mitä olet tehnyt kauden aikana. Mennään sinne, yritetään pelata hyvällä energialla ja katsotaan mitä tulee. Ei meillä ainakaan mitään paineita ole. Toivottavasti voitetaan ja katsotaan sitten kuka tulee sen jälkeen vastaan.

Teneriffa ja Manresa ovat samalla puolen kaaviota, joten otteluparien voittajat kohtaavat toisensa välierässä. Ensimmäisistä puolivälieräpareista välieriin selvisivät Murcian kaatanut Real Madrid ja Gran Canarian kukistanut Valencia.

 
14.10.2024 16:01 Suomalaiset ulkomailla

NBA siintää edelleen Olivier Nkamhouan mielessä – ”Enemmän tavoite kuin haave”

Susijengin Olivier Nkamhoua, 24, jätti Pohjois-Amerikan kentät taakseen ainakin toistaiseksi hakeakseen vauhtia Euroopasta. NBA siintää kuitenkin edelleen kunnianhimoisen nuorukaisen mielessä.

20.6.2024 11:04 Susijengi

Perttu Blomgren: ”Jugoslavia-tyylin koris sopii mulle”

Salon Vilppaassa kevään 2021 Suomen mestaruuden voittanut ja sittemmin Korisliigan kehittyneimpänä pelaajana sekä vuoden puolustuspelaajana palkittu Perttu Blomgren, 22, otti ison askeleen eteenpäin urallaan Slovenian hopeajoukkue Helios Domzalessa. Ensivaikutelma vanhan Jugoslavian alueen koripallosta maistui lapualaislähtöiselle Pertulle.

19.6.2024 10:55 Susijengi

Severi Kaukiainen: ”Kausi toi ennen kaikkea henkistä kasvua”

Kotkan Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 26, on kotoisen Korisliigan mittapuulla maan ehdottomia eturivin pelaajia. Vietettyään päättyneen seurajoukkuekauden Slovakian Patrioti Levicessä ja Viron mestari BC Kalev/Cramossa Kaukiainen uskoo ottaneensa pelaajana seuraavan askeleen ylöspäin. Tällä kertaa kehitys oli ennen kaikkea henkistä.

26.4.2024 09:24 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin jahtaa Mestarien liigan voittoa – ”Meillä on kaikki mahdollisuudet”

Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

Näytä lisää vastaavia