30.7.2024 07:49 Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi Matosinhosissa pelatussa valmistavassa maaottelussa Portugalille eilen myöhään illalla 82-62 (47-28).
Lilli Onnela ja Sudenpennut hävisivät Portugalille.
Suomi valmistautuu viikonloppuna alkaviin ikäluokan A-divisioonan EM-kisoihin, joissa Portugali on kisaemäntä.
– Tänään vastassa oli kotikisoihin valmistautuva Portugali. Heillä on tässä ikäluokassa erinomainen nippu kasassa ja olivat viimeksi näiden ikäluokkien pelatessa kaksi vuotta sitten U16 A-kisoissa neljänsiä, Suomen päävalmentaja Niko Hellman aloitti.
– Ottelun alussa heidän intensiteetti ja viisikkona toimiminen oli yksinkertaisesti meitä huomattavasti paremmalla tasolla. Me menetimme paljon palloa heidän erinomaisen puolustamisen takia ja he johtivat puoliajalla ansaitusti 19 pistettä.
– Positiivista oli, että saimme puoliajan jälkeen omaan tekemiseen merkittävän tasonnoston ja toisella puoliajalla kummallakaan joukkueella ei ollut mitään helppoa tarjolla. Siinä mentiin tasaväkisesti puolustuksen ollessa niskan päällä molemmissa päissä. Meillä oli ottelussa 19 riistoa, levypallopelin voitto sekä 35 vapaaheittoa, jotka ovat erittäin positiivisia asioita.
– Vapaaheitoista laitoimme tänään sisään alle puolet, joten siihen jäi toivomisen varaa ja pallosta pitää edelleen pystyä huolehtimaan huomattavasti paremmin.
Suomen parhaat pistenaiset olivat Lilli Onnela (14/7) ja Erika Mace (11/2).
– Huomenna vastaan tulee vielä ennakkoon hieman kovempi jengi eli Espanja, joten hieno mahdollisuus parantaa omaa pelaamista huippujengiä vastaan.
Sudenpentujen Baltic Sea Basketball Cup -urakka päättyi tänään sunnuntaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat neljästi Ruotsin. Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti turnauksen, 16-vuotiaat tytöt ja pojat sijoittuivat toiseksi ja 18-vuotiaat pojat viimeiseksi.
Tallinnassa viikonloppuna pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa Sudenpennut kohtasi turnauksen toisena päivänä Viron. Suomi nappasi voitot 16- ja 18-vuotiaissa tytöissä, pojat taas joutuivat toteamaan Viron paremmakseen.
Sudenpentujen maajoukkuevuosi käynnistyi tänään perjantaina Tallinnassa, Audentesin urheilukoululla, jossa pelataan viikonloppuna Baltic Sea Basketball Cup. Sudenpennut voitti neljästä ottelusta yhden.
Portugalissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi tulee pelaamaan huomenna sijoista 7-8, kun Unkari vei voiton Sudenpentujen nenän edestä toiseksi viimeisessä ottelussa 73-55 (30-20).
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkoi erinomaisia otteitaan valmistavissa maaotteluissa, kun Sudenpennut kaatoi Portugalin toistamiseen Aveirossa. Sudenpennut voitti 24-64 (9-30). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas hävisivät Espanjalle Matosinhosissa.
Sudenpennut pelasi kaksi maaottelua torstaina. Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue taipui Latvialle Kisakallion Susi Training Centerissä. Suomen 15-vuotiaat tytöt taas voittivat Anykščiai Liettuan.
Sudenpennut pelasivat keskiviikon aikana kolme maaottelua eri osoitteissa. Suomen 18-vuotiaat tytöt voittivat Latvian Susi Training Centerissä, Tampereella pelattaviin EM-kotikisoihin valmistautuvat 18-vuotiaat pojat hävisivät Hakametsässä Ranskalle ja 15-vuotiaat pojat taipuivat Latvialle Anykščiaissa.
Suomen nuorisomaajoukkueet, Sudenpennut, lähti kotimatkalle kolme tusinallista kultamitaleita taskussaan Tallinnasta, kun Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien sekä 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet juhlivat Baltic Sea Basketball Cupin mestaruutta.
Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat jo toistamiseen kolme voittoa neljästä mahdollisesta Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa. Suomen vastustaja turnauksen toisena päivänä oli Viro.
Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Tallinnassa tänään alkaneessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Latvia pelaa Suomen tapaan ensi kesänä A-divisioonan EM-kisoissa 16- ja 18-vuotiaiden ikäluokissa sekä tytöissä että pojissa.