Susijengi tuo olympiakarsintojen kenraaliharjoituksensa Nokia Arenalle – vastassa ”maailman kuumin” maajoukkue

8.3.2024 12:00 Nokia Arenan sekä kaikkien aikojen yleisöennätyksensä viime elokuussa kirjauttanut Susijengi palaa Tampereelle ensi kesän olympiakarsintojen kenraaliharjoituksessaan. Susijengin vieraaksi Nokia Arenalle saapuu perjantaina 28.6. FIBA:n MM-rankingin 6. sijalle jyrännyt Latvia.

Susijengi esiintyi viime kesänä loppuunmyydyllä Nokia Arenalla, kun se kaatoi trillerissä Liettuan. Kuva: Ville Vuorinen

Latvia ylsi viime syyskesän MM-kisoissa sensaatiomaisesti viidennelle sijalle päihitettyään mm. hallitsevat EM-finalistit Espanjan ja Ranskan sekä pitkäaikaisen ”isoveljensä” Liettuan ja kaatui tulevalle maailmanmestarille Saksalle puolivälieräottelussa vain kahdella pisteellä.

MM-kisojen parhaaksi valmentajaksi nimetty Luca Banchi on piiskannut latvialaiset historiansa kovimpaan nousukiitoon. Latvia on voittanut viimeksi pelaamastaan 26 ottelusta peräti 23, mukaan lukien voitot Espanjasta ja Slovakiasta helmikuun EM-karsintaikkunassa.

Ottelu on Susijengille viimeinen ennen heinäkuun alussa Espanjassa pelattavia olympiakarsintoja. Tule katsomaan, kun Susijengi valmistautuu kesän h-hetkeen huippukautta pelaavien Lauri Markkasen, Mikael Jantusen ja Edon Maxhunin johdolla.

Lisämausteensa Susijengin ja Latvian kohtaamiseen tuo se, että Banchi ja Susijengi-luotsi Lassi Tuovi muodostavat yhdessä Euroliigaa ja Italian Serie A:ta pelaavan Virtus Bolognan valmennusjohdon.

Susijengi teki ensiesiintymisensä vuoden 2025 EM-kotiluolassaan Tampereen Nokia Arenalla elokuussa 2022 voittoisassa MM-karsintaottelussa Israelia vastaan. Viime elokuussa Lauri Markkanen, Sasu Salin ja kumppanit nujersivat ikimuistoisessa illassa väkivahvan Liettuan 81–79 Mikael Jantusen viime sekunnin tippauksella. Nitro-ottelua seurasi loppuunmyydyssä Tampereen illassa Nokia Arenan ennätysyleisö, 13 054 katsojaa.

Susijengi kohtaa omassa olympiakarsintojen alkulohkossaan Valenciassa Puolan ja Bahaman. Latvia ottaa puolestaan karsinnoissa mittaa Georgiasta ja Filippiineistä kotikentällään Riiassa. Olympiakarsinnat pelataan 2.-7.7.2024.

6. pelaaja -ennakkomyynti Latvia-otteluun käynnistyy tulevana tiistaina

6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajat saavat tuttuun tapaan etuosto-oikeuden Susijengin otteluihin. Latvia-ottelun ennakkomyynti alkaa tiistaina 12.3. klo 12:00 ja päättyy torstaina 14.3. klo 23:59.

Liity 6. pelaajaksi tästä vielä tämän viikon aikana, niin pääset varmistamaan paikkasi hulppealla Nokia Arenalla pelattavaan Latvia-otteluun. Ottelun julkinen lipunmyynti käynnistyy perjantaina 15.3.

 
7.7.2025 12:37 Susijengi

Liettua EM-kisakesään jättiläinen Valanciunasin harteilla

Susijengin kumppanimaana Tampereen EM-alkulohkoon saapuva Liettua on nimennyt kuudentoista pelaajan miehistönsä heinäkuussa alkavaan leiritykseensä. Päävalmentaja Rimas Kurtinaitisin ryhmän ehdottomasti nimekkäin pelaaja on 211-senttinen, 33-vuotias kolmentoista NBA-kauden veteraani Jonas Valanciunas.

5.7.2025 16:29 Susijengi

Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa - Iisalo johdattaa Memphis Grizzliesia

Susijengin avainpelaajiin kuuluva Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 25, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Memphis Grizzliesin päävalmentaja Tuomas Iisalo puolestaan toimii joukkueensa päävalmentaja kesäliigassa.

4.7.2025 11:14 Susijengi

Puola saapuu Sochanin johdolla Susijengiä vastaan elokuussa

Syyskesän EM-kisojen neljäs isäntämaa Puola on kutsunut jalkeille 19 miehen kokoisen leiritysryhmän, jonka ykkösnyrkin muodostavat San Antonio Spursin Jeremy Sochan, joukkueen pitkäaikainen kulmakivi Mateusz Ponitka ja 215-senttinen Aleksander Balcerowski. Susijengi isännöi Puolaa torstaina 21.8. Espoo Metro Areenalla EM-kenraaliharjoituksessaan.

3.7.2025 11:42 Susijengi

Mikael Jantunen Euroliigan mestari Fenerbahcen riveihin

Viime vuosina Paris Basketballin niin Ranskan liigan, Ranskan cupin kuin Eurocupinkin mestaruuksiin johdattanut Susijengin kulmakivi Mikael Jantunen, 204 cm ja 25 vuotta, siirtyy kaksivuotisella sopimuksella hallitsevan Euroliigan mestarin ja Turkin mestarin, istanbulilaisen Fenerbahcen paitaan.

2.7.2025 10:24 Susijengi

Miesten universiadileiritys käyntiin neljäntoista pelaajan ringillä

Suomen miesten universiadimaajoukkue aloittaa tänään keskiviikkona valmistautumisensa Saksan Rein-Ruhrin alueella heinäkuun jälkipuoliskolla pelattaviin kesäuniversiadeihin. Päävalmentaja Anton Mirolybov luonnehtii tämän kesän universiadiryhmää nykyaikaista tempokoripalloa pelaavaksi sisukkaaksi joukoksi, joka hakee paikkaa kahdeksan joukosta.

1.7.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Hartwall Sport nostattaa koripallon EM-kisahuumaa: kauppoihin rajattu erä Susijengin urheilujuomaa

Susijengin kumppani Hartwall Sport tuo kauppoihin koripallon EM-kisojen kunniaksi rajatun erän uutta urheilujuomaa. Hartwall Sport Persikka Limited Edition -juomalla halutaan tukea yhä useamman mahdollisuutta harrastaa, sillä jokaisesta myydystä pullosta lahjoitetaan 5 senttiä vähävaraisten perheiden lasten harrastustoimintaan.

28.6.2025 15:51 Susijengi

Olivier Nkamhouan ura jatkuu Italian pääsarjassa

Euroopan ammattilaiskentillä päättyneellä kaudella debytoinut Susijengin ison pään luottomies ja Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 203 cm ja 25 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Italian pääsarjaa (Serie A) pelaavan Pallacanestro Varesen kanssa.

27.6.2025 10:01 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenin kauteen mahtui haasteita – ”Oli kaikennäköistä”

Alexander Madsen edusti viime kaudella katalonialaisseura Lleidaa, joka lähti ACB-liigaan sarjanousijana. Joukkue onnistui uusimaan paikkansa sarjassa, mutta Madsenin kauteen mahtui omat haasteensa.

26.6.2025 17:15 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni näki kauden aikana kolme erilaista koripallomaata

Susijengin takamies Edon Maxhunilla oli tapahtumarikas kausi. Hän aloitti kauden Ranskassa, käväisi Italiassa ja päätti sen Turkissa.

26.6.2025 14:20 Susijengi

Larsson ja Håkansson tähdittävät Ruotsin EM-kisarinkiä

Susijengin avausvastustajaksi Tampereen EM-alkulohkoon saapuva, ensimmäisiä EM-kisojaan kahteentoista vuoteen pelaava Ruotsi on julkaissut kesän maajoukkuerinkinsä. Päävalmentaja Mikko Riipisen nimeämän kuudentoista pelaajan ryhmän tähtinä kimmeltävät Miami Heatissa mainion tulokaskauden pelannut Pelle Larsson sekä jo vuosikymmenen päivät Espanjassa pelannut pelinrakentaja Ludvig Håkanson.

Näytä lisää vastaavia