6.11.2023 11:05 Susiladies aloittaa tällä viikolla karsintansa vuonna 2025 pelattaviin EM-kisoihin. Karsinnat pelataan kolmessa ikkunassa ja jokainen lohkoykkönen saa EM-kisapaikan, minkä lisäksi neljä parasta toiseksi sijoittunutta saavat kisapaikan.

Awak Kuier ja Susiladies aloittavat EM-karsintansa vierasottelulla Bulgariaa vastaan. Kuva: Ville Vuorinen.
Syyskuussa Susiladies arvottiin kovatasoiseen B-lohkoon, jossa Suomen lisäksi on kesällä 2023 EM-kisoja emännöinyt Slovenia, EM-välieriin asti edennyt Unkari sekä Bulgaria, joka on viimeksi päässyt EM-kisoihin vuonna 1993.
EM-karsinnat pelataan kolmen ikkunan aikana: marraskuussa 2023 ja 2024 sekä helmikuussa 2025. Jokainen joukkue kohtaa toisensa sekä kotona että vieraissa. Susiladies saa vastaansa ensimmäisessä ikkunassa ensin Bulgarian vieraissa torstaina ja Unkarin kotikentällään sunnuntaina.
Vuoden 2025 EM-kisojen alkulohkot on jaettu neljän maan kesken, kun kisaemänniksi lukeutuvat Tshekki, Saksa, Kreikka ja Italia. Kisaemännät on laitettu karsinnoissa samaan I-lohkoon ja joukkueet ovat automaattisesti kisoissa.
Loput 32 joukkuetta on jaettu kahdeksaan lohkoon kamppailemaan jäljellä jääneistä 12 kisapaikasta. Jokaisen lohkon ykkönen saa EM-kisapaikan, minkä lisäksi neljä parasta toiseksi sijoittunutta saavat kisapaikan.
EM-karsintaottelut ovat katsottavissa FIBA:n YouTube-kanavalta live-lähetyksinä.
Susiladies on saanut nauttia vahvasta kotiyleisön tuesta edellisissä EM-karsinnoissa. Ulvotaan yhdessä Susiladies voittoon! Nappaa tiketit tassuun ao. nappulan kautta.
Kaksi peräkkäistä Euroopan mestaruutta voittanut Belgia on Susiladiesin EM-karsintaurakan ensimmäinen vastustaja torstaina. Belgian pelaaminen perustuu pitkälti kokeneeseen viisikkoon, jonka johtotähtenä on Emma Meesseman.
Susiladiesin EM-karsintojen ensimmäinen vastustaja torstaina 13.11. on kaksinkertainen Euroopan mestari Belgia, joka lukeutuu Suomen tapaan vuoden 2027 EM-kisojen alkulohkojen emäntiin. Belgia voitti kultamitalin heinäkuussa nousemalla 12 pisteen takaa voittoon finaalissa Espanjaa vastaan.
Päävalmentaja Ilkka Palviainen on nimennyt 14 pelaajaa, jotka muodostavat Susiladiesin EM-karsintajoukkueen marraskuun ikkunaan. Susiladies aloittaa EM-karsintaottelujen myötä valmistautumisensa vuoden 2027 EM-kotikisoihin.
Susiladiesin EM-karsinnat päättyivät tappioon, kun Slovenia murskasi Suomen kotikentällään 96–47 ja varmisti paikkansa EM-kisoissa. Ensimmäisellä puoliajalla Susiladies pysyi vielä iskuetäisyydellä, mutta Slovenia vei kolmannen neljänneksen ylivoimaisesti 33–4.
Susiladies kohtaa sunnuntaina EM-karsinnoissa Slovenian, joka taistelee kisapaikasta tiukassa lohkossa. Slovenian peli rakentuu muutaman huippupelaajan varaan, ja Susiladies on valmistautunut huolella niin heidän pysäyttämiseensä kuin Slovenian puolustuksen murtamiseen.
Susiladies joutui taipumaan Unkarille 80–50 EM-karsintaottelussa Miskolcissa ja menetti täten mahdollisuutensa EM-kisoihin 2025. Susiladies päättää karsintaurakkansa sunnuntaina, kun se kohtaa Slovenian vieraskentällä.
Susiladies haastaa Unkarissa perinteisen kestomenestyjän, joka on ajautunut tiukkaan paikkaan kahden peräkkäisen tappion jälkeen. Susiladies-valmentaja Jussi Laakso analysoi kohtaamisen asetelmat ennen torstain ylösheittoa.
Susiladies päättää EM-karsintaurakkansa helmikuussa kahdella vierasottelulla. Ensin joukkue kohtaa Unkarin 6.2. Miskolcissa ja sen jälkeen Slovenian 9.2. Ljubljanassa. Molemmat ottelut ovat katsottavissa FIBA:n Youtube-kanavalta.
Susiladiesilla on ensi viikolla edessä viimeinen EM-karsintaikkuna kohti vuoden 2025 EM-kisoja. B-karsintalohkossa on vielä miltei kaikki avoinna, kun Susiladies kohtaa torstaina 6.2. Unkarin ja sunnuntaina 9.2. Slovenian vieraissa.
Susiladiesin EM-karsintaikkunan toisessa ottelussa vastaan tulee Bulgaria, joka avasi voittotilinsä torstaina Unkaria vastaan. Susiladiesin valmentaja Jussi Laakso nostaa esille Bulgarian kohdalla tandempari Borislava Hristovan ja Khaalia Hillsmanin.