Tuomas Iisalo NBA:han Memphis Grizzliesin apuvalmentajaksi

8.7.2024 09:12 Viime vuosina kansainvälisen koripallon eliittivalmentajien joukkoon tehnyt, Eurocupin ja FIBA Mestarien Liigan mestariksi joukkueensa valmentanut Tuomas Iisalo 41, siirtyy NBA:n Memphis Grizzliesin valmennusjohtoon pelikaudeksi 2024-25. Loviisalaislähtöinen Iisalo on ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja NBA:ssa koskaan.

Tuomas Iisalon tie vei Paris Basketballin kautta NBA:han. Kuva: FIBA Champions League.

Grizzlies uutisoi Iisalon pestin varhain maanantaiyönä Suomen aikaa julkaistessaan joukkueensa tulevan kauden valmennusjohdon.

Iisalo tulee työskentelemään Grizzliesin päävalmentajana jo puoli vuosikymmentä työskennelleen Taylor Jenkinsin valmennusjohdossa. Jenkins otti Grizzliesin ohjat kesällä 2019 ja johdatti vuosina 2022 ja 2023 joukkueensa NBA:n läntisen konferenssin toiselle sijalle runkosarjassa ja parhaimmillaan konferenssin semifinaaleihin asti. Viime kaudella Grizzlies jäi pudotuspeliviivan alapuolelle tähtipelaajansa Ja Morantin pelattua vain yhdeksän ottelua.

NBA:ssa on nähty vain kerran aikaisemmin suomalainen valmentaja: kanadalaissyntyinen, mutta Suomen kansalaisuuden 1980-luvun lopulla saanut Gordon Herbert työskenteli Toronto Raptorsin valmennusjohdossa kaudella 2008–09. Loviisan Hokin kasvatti Iisalo tulee olemaan niin ollen ensimmäinen suomalaissyntyinen NBA-valmentaja koskaan.

NBA:n kesäliigassa on historian saatossa nähty kaksi suomalaisvalmentajaa. Lassi Tuovi työskenteli Utah Jazzin vierailevana valmentajana kesällä 2023 ja Petteri Koponen valmentaa San Antonio Spursissa samassa roolissa tänä kesänä.

Grizzlies aloitti toimintansa NBA:ssa Vancouver Grizzliesinä kaudella 1995–96 ja siirtyi Memphisiin kesällä 2001. Grizzlies on yltänyt korkeimmillaan konferenssifinaaleihin vuonna 2013. Grizzliesin historian merkittävimpiin pelaajiin lukeutuvat mm. espanjalaisveljekset Pau ja Marc Gasol sekä Zach Randolph, Rudy Gay sekä Mike Conley.

Menestystarina alkoi Crailsheimista, mestaruuksia Bonnissa ja Pariisissa

Tuomas Iisalo aloitti uransa pääsarjavalmentajana Korisliigaa pelanneessa Tapiolan Hongassa kaudella 2014–15.

Iisalo siirtyi Suomesta Saksan Bundesliigan jumbojoukkue Crailsheim Merlinsin päävalmentajaksi keväällä 2016. Merlins putosi heti kättelyssä Bundesliigasta Saksan Pro A:han, mutta Iisalo aloitti uudelleenrakennusprojektin, jonka myötä Merlins lunasti uudelleen paikkansa Bundesliigassa.

Merlins johti Bundesliigan runkosarjaa maaliskuussa 2020, kun koronapandemia keskeytti kansalliset pääsarjat ympäri maailman. ”Koronakuplassa” pelatussa lopputurnauksessa kaikki ulkomaalaispelaajansa menettänyt Merlins jäi pudotuspelien ulkopuolelle. Seuraavana keväänä Merlins tipahti Bundesliigan puolivälierissä.

Vuosina 2021-23 Iisalo toimi niin ikää Bundesliigaa pelanneen Telekom Baskets Bonnin päävalmentajana. Kaksivuotinen urakka huipentui keväällä 2023 FIBA:n Mestareiden Liigan mestaruuteen sekä Bundesliigan finaaleihin, joissa Bonn haki hopeaa.

Kesällä 2023 Iisalo allekirjoitti sopimuksen ryminällä Ranskan koripallojoukkueiden kärkeen kohonneen Paris Basketballin kanssa. Iisalo haki pariisilaisjoukkueen kanssa Eurocupin mestaruuden ansaiten paikan seuraavaksi kaudeksi Euroliigaan. Kausi huipentui Ranskan liigan finaaleihin, joissa Paris Basketball haki hopeaa.

Pelaajaurallaan Iisalo pelasi Korisliigaa kolmetoista kautta Espoon Hongassa, Kouvoissa ja ToPossa 532 ottelun verran 8,9 pisteen ja 2,5 levypallon keskiarvoin. Heittäjänä tunnettu Iisalo keräsi palkintokaappiinsa Suomen cupin mestaruuden (2010), SM-hopean (2008), kaksi SM-pronssia (2006, 2012) sekä yhden Suomen cupin hopean (2002).

Maajoukkueurallaan Iisalo pelasi 58 miesten, kahdeksan haastajien ja 19 nuorten maaottelua.

Henkilöt

 
12.11.2025 14:13 Suomalaiset ulkomailla

Anton Mirolybov BC Kalev/Cramon päävalmentajaksi

Viimeiset puolitoista vuotta HBA:ta miesten divarissa valmentanut ja mittavan kansainvälisen valmentajauran tehnyt Anton Mirolybov, 48, on kiinnitetty loppukauden kattavalla sopimuksella Viron suurseuran ja moninkertaisen mestarin BC Kalev/Cramon päävalmentajaksi.

12.11.2025 08:58 Susijengi

Jantusen vapaaheitot ja levypallot siivittivät Fenerbahcen voittoon Maccabista

Hallitseva Euroliigan mestari Fenerbahce haki elintärkeän voiton Maccabi Tel Avivista tiistai-illan Euroliiga-kierroksella. Maccabi Tel Aviv rynnisti vahvalla hyökkäyslevypallopelillään 20 pisteen takaa johtoon Fenerbahcen kotiluolassa Istanbulissa, mutta Jantunen kunnostautui tärkeimmässä paikassa Fenerbahcea karkaamaan 84–75 (40–30) -voittoon.

12.11.2025 07:07 NBA

Jazz hurjalla hyökkäystuulella – Markkanen 35 pistettä Pacersin kaadossa

NBA:ssa Utah Jazz säkitti uskomattoman pistemäärän Salt Lake Cityssä, kun Indiana Pacers kaatui loppunumeroin 152-128. Lauri Markkanen säkitti 35 pistettä.

11.11.2025 10:22 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen teki seurapäätöksensä EM-kisojen jälkeen – ”Luotin, että työpaikka löytyy kyllä”

Alexander Madsen teki päätöksen uudesta seurastaan EM-kisojen jälkeen suostuttuaan kreikkalaisseura Karditsan sopimustarjoukseen. Madsen on kauden edetessä ottanut isompaa roolia joukkueessa ja lähtee hyvässä vireessä tuleviin MM-karsintoihin.

10.11.2025 11:12 NCAA

Little monipuolisella pelipäällä NCAA:ssa – Okku Federiko 18 pistettä, 15 levypalloa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA pyörähti käyntiin viime viikolla. Miro Little veisteli 11 pistettä, 8 levypalloa ja 6 syöttöä UC Santa Barbaralle, kun taas Okku Federiko keräsi 18 pisteen ja 15 levypallon tupla-tuplan Drakelle.

10.11.2025 10:29 NCAA

Aarnisalo aloitti vahvasti North Carolinan paidassa – Syla rohmusi tupla-tuplan

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa suomalaispelaajat pääsivät vauhtiin viime viikolla. Elina Aarnisalo säkitti 13 pistettä North Carolinalle, kun taas Albina Syla keräsi tupla-tuplan Rhode Islandille.

4.11.2025 09:19 NBA

Jazzille viimeisten hetkien voitto Celticsistä – Markkanen 20 pistettä, 9 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz voitti Boston Celticsin 103-105, kun Jusuf Nurkic nosti loppulukemat 0,6 sekuntia ennen loppusummeria. Lauri Markkanen säkitti 20 pistettä ja repi 9 levypalloa.

3.11.2025 20:16 Suomalaiset ulkomailla

Sara Bejedi ottanut askeleita eteenpäin Turkissa – ”Olen saanut jo paljon oppia”

Sara Bejedi siirtyi kesällä kovaan Turkin liigaan Botasin joukkueeseen ja on ottanut heti ison roolin joukkueessa. Bejedi odottaa innolla myös ensi viikolla alkavia EM-karsintoja.

3.11.2025 09:29 NCAA

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA käynnistymässä tällä viikolla – suomalaisilla jälleen hieno edustus ykköstasolla

Yhdysvaltojen NCAA:n ykköstaso käynnistyy alkuviikolla. Suomalaispelaajia on kauden käynnistyessä joukkueiden listoilla 15 naisissa ja miehissä 13. Basket.fi tulee seuraamaan viikkotasolla suomalaispelaajien edesottamuksia NCAA:n ykköstasolla.

1.11.2025 08:03 NBA

Jazz taipui vieraskentällä Sunsille – Markkanen 33 pistettä

NBA:ssa Utah Jazz hävisi vieraissa Phoenix Sunsille 118-96. Lauri Markkanen jatkoi alkukauden pistetehtailuaan, kun suomalainen säkitti 33 pistettä.

Näytä lisää vastaavia