Vilppaan voittokululle ei näy loppua – Karhu Basket kaatoi kotonaan Korihait

24.11.2018 19:16 Vilpas pääsee maaottelutauolle peräti 12 ottelun voittoputkessa.

Teemu Rannikko ja Salon Vilpas ovat edenneet voitosta voittoon kauden avausottelun jälkeen. Kuva: Ville Vuorinen

Korisliigan sarjataulukon ykkösenä möllöttävä Salon Vilpas otti lauantaina kotivoiton 94–78 (41–36) Kaarinan Ura Basketin vieraillessa Salohallissa.

Vilppaalle voitto oli jo peräti 12. peräkkäinen. Salolaiset ovat kärsineet tappion ainoastaan Korisliiga-kauden avausottelussa Kauhajoella.

– Meidän valtti on, että joukkueemme on tasainen ja kuka vaan voi onnistua. Nyt pieni tauko koko joukkueelle, se tulee tarpeeseen, sillä ottelutahti on ollut kova. Sen jälkeen palataan Salohalliin taas kehittämään omaa pelaamistamme, Vilppaan päävalmentaja Joonas Iisalo tuumi.

Jo avauspuoliskolla näytti vahvasti siltä, että Vilpas menee kotiparketillaan menojaan. Vilpas johti parhaimmillaan jo 15 pisteellä.

Ura kuitenkin alkoi saada puolustuksessa tasaiseen tahtiin stoppeja, jotka tuottivat toiseen päähän tukun helppoja koreja. Etenkin Malik Dime (24/11) viimeisteli koriraudan läheisyydestä totutun hyvällä prosentilla. Puoliaikatauolla Vilppaan johto oli viisi pistettä, 41–36.

– Ura vaihtoi osan skriineistä ja sai meidän hyökkäämisen vähän vaikeaksi. Pallo jäi turhan paljon saman pelaajan käsiin, ei saatu palloa liikkeelle. Kun Uran korilla vielä odottaa aina aika iso kaveri (Dime), niin hankalaa oli, Vilppaan takamies Aatu Kivimäki selitti.

Toisella puoliajalla Vilpas juoksi vierasjoukkueeltaan karkuun. Salolaiset ratkaisivat ottelun kaaren takaa, sillä Vilpas upotti peräti 18 kolmen pisteen heittoa. Kolmannella neljänneksellä ratkaisevan eron tulitti etenkin Juho Nenonen (15/2), jonka kolme nopeaa onnistumista kolmoskaaren takaa masensi Uran leirissä.

– Se on aina keskimääräistä mukavampaa heittää, kun pallo menee renkaasta sisään, Nenonen linjasi.

Nenonen ei osaa sanoa, miksi otteluiden aikana Vilppaalle tulee aina huomattavan heikkojakin hetkiä.

– Meillä on ollut tällä kaudella monta kertaa niin, että mennään aluksi hyvään johtoon. Sen jälkeen vähän sooloillaan ja peli puuroutuu. Puoliajalla valmentaja antaa pienen kurinpalautuksen ja pelaamme taas paremmin.

Vilppaan tehot jakautuivat jälleen usealle pelaajalle, kun kuusi pelaaja ylsi kaksinumeroisille pisteille. Parhaiten onnistui Antonio Ballard 17 pisteellään.

Ura-leiristä Dimen lisäksi ei hyökkäyspäässä oikein löytynyt onnistujaa. Uran onnistui 32 kolmosyrityksestään ainoastaan viidesti. Sarjanousijalta oli sivussa usea avainpelaaja: Eldar Skamo, Ville Hänninen, Stephen Croone ja Pyry Rainamaa.

– En ole ehkä koskaan valmentanut näin halutonta ja vaisua joukkuetta, mitä tänään esitimme. Annoimme Vilppaalle 40 kolmosta ja vielä suurimman osan heidän heittäjilleen. Puoliajalla olimme vielä mukana, mutta se oli enemmänkin Vilppaan heikkoutta kuin meidän ansiota, Ura-luotsi Kristian Palotie tylytti.

Vilppaan kausi jatkuu 7. joulukuuta Lapualla. Ura pelaa puolestaan lauantaina 8. joulukuuta kotiottelun KTP:tä vastaan.

Ottelutilasto

Van Andringan 31 pistettä ei riittänyt Korihaille

Kauhajoen Karhu Basket otti kauden seitsemännen voittonsa, kun Uudenkaupungin Korihait kävi lakeuksilla häviämässä koriluvuin 100–85 (50–40).

Karhu Basket oli ajoittain avauspuoliskolla ihmeissään Korihaiden heittokone Marius Van Andringan kanssa. 18 pistettä puoliaikataukoon mennessä tehtailleen Van Andringan oivallisella heittotyöskentelyllä vierasjoukkue kävi muutamaan otteeseen johdossakin.

Karhu Basket kuitenkin ärjyi Okko Järven (16/2) ja Durrell Summersin (21/2) johdolla kotiluolassaan sen verran vahvasti, ettei Korihait pysynyt hallitsevan mestarin mukana. Ikitaistelija Rene Rougeau (21/14/5s) oli jälleen erittäin aktiivinen molemmissa päissä kenttää läpi.

Korihaiden kaikki kaikessa oli lauantaina Van Andringa, joka tulitti lopulta komeasti 31 pistettä. Van Andringan huima vire oli kuitenkin laiha lohtu, sillä Korihaille tappio oli jo viides peräkkäinen.

Karhu Basketin pelit jatkuvat maaottelutauon jälkeen keskiviikkona 5. joulukuuta kotikentällä Joensuun Kataja Basketia vastaan. Korihaiden kausi jatkuu sen sijaan vasta 12. joulukuuta Joensuussa.

Ottelutilasto

 
12.12.2024 09:13 Korisliiga

Thomas Tumba palaa Kataja Basketiin

Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.

10.12.2024 20:36 Korisliiga

Seagulls 30 pisteen voittoon Kauhajoesta – Tapiolassa ratkottiin pisteitä jatkoajalle asti

"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.

10.12.2024 12:53 Korisliiga

KeShawn Curry Korisliigan marraskuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.

7.12.2024 21:01 Korisliiga

"Aikamoinen näytös!" – Katajan Darko-Kelly ja Curry pistivät tuulemaan Nokialla

Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.

6.12.2024 17:16 Korisliiga

Vilpas kukisti Kobrat itsenäisyyspäivän takaa-ajotrillerissä

Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.

4.12.2024 20:31 Korisliiga

Pyrintö otti ison vierasvoiton Antero Lehdon juhlaottelussa – sarjakärki Seagullsille kuudes voitto putkeen

Miesten Korisliigassa pelattiin tänään neljä ottelua ja nähtiin niin 30 pisteen, 18 levypallon kuin 900 ottelunkin suorituksia.

4.12.2024 12:32 Korisliiga

Antero Lehdolle 900 Korisliiga-ottelua täyteen keskiviikkona

Tampereen Pyrinnön Antero Lehto yltää keskiviikkona historian toisena pelaajana 900 ottelun rajapyykkiin Korisliigassa, kun lasketaan yhteen runkosarja- ja pudotuspeliottelut. Raja rikkoutuu Pyrinnön vierasottelussa Kataja Basketia vastaan.

3.12.2024 21:45 Korisliiga

Hongalle ja Kouvoille viidennet voitot – joukkueidensa pistekuninkaina Darius Quisenberry ja Blake Francis

Korisliigan koriraudoille tekivät tänään tuhojaan niin Kouvojen tuoreimmat rekrytoinnit kuin tutumpi nimi Hongan paidassa.

29.11.2024 22:27 Korisliiga

Vaikeuksia kokenut Korihait kovaan voittoon – Korisliiga palasi tauolta neljällä ottelulla!

Miesten Korisliiga palasi maajoukkuetauolta, ja virkistyneisyys näkyi kentillä. Illassa nähtiin useampikin yllätys.

27.11.2024 12:11 Korisliiga

Lokakuun pelaaja Jeremiah Wood rakastaa elämäänsä Loimaalla ja kehuu nuorten biisonien asennetta ja tunteenpaloa – ”Harjoituksemme ovat kuin taistelukenttä!”

Bisons Loimaan Jeremiah Wood valittiin Korisliigan Kuukauden pelaajaksi lokakuulta 2024. 39-vuotiaan sentterin seura on parhaillaan sarjataulukon kolmantena ja tilastorivi tavanomaiseen tapaan huima, mutta hän ei koskaan halua lopettaa kehittymistä pelaajan eikä ihmisenä.

Näytä lisää vastaavia