30.9.2025 08:54 Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.

Kuva: Mikko Mäkelä
Viime kausi oli Kouvoille kaksijakoinen. Yhtäältä seura jäi alempaan jatkosarjaan. Toisaalta se nousi sieltä vielä pudotuspeleihin. Yhtäältä se putosi playoffeissa jo ensimmäisellä kierroksella. Toisaalta se oli koko pudotuspelien ainoa joukkue, jonka onnistui nipistää yksi voitto mestaruuden pokanneesta Seagullsista.
Yhtä kaksijakoinen oli Korisliiga-debytantti Joona Heinosen kausi. Yhtäältä hän näytti osassa otteluista kyntensä ja teki selvää vastustajistaan. Toisaalta hän kärsi ailahteluista ja erityisesti kesken kauden sattuneesta loukkaantumisesta.
– Vaihtelevan vuoden jälkeen lopullinen tunnelma oli kuitenkin kohtuullisen positiivinen, Heinonen toteaa nyt.
– Mutta toisaalta jäi kyllä paljon näytettävää. Potentiaaliimme asti emme päässeet joukkueena enkä minä yksilönä. Olen nyt saanut nollattua pääni. Erityisesti loukkaantumisen jälkeen se vaati muutaman päivän ajan kovaa työtä, mutta nyt olen saanut taas uuden jengin kanssa rakennettua viime kauden oppien päälle.
Heinonen kävi juniorivuosiensa loppusuoralla läpi suomalaiseksi pelaajaksi melko poikkeuksellisenpolun. Hän pakkasi laukkunsa ja lähti Espanjaan pelaamaan jo 16-vuotiaana.
Suurin totuttelu pelaajalle tuossa vaiheessa oli jo pelkästään mukautua kotoa poissa asumiseen – varsinkin kun koronapandemia oli edelleen käynnissä.
– Oli se aikamoinen šokki, kun lähti sinne 30 muun juniorina kanssa asumaan, eikä tilanteen takia saanut mistään kunnollista informaatiota, että mitä nyt tapahtuu, missä pitäisi olla ja mitä tehdä. Meinasin kahden ensimmäisen viikon jälkeen jo lähteä takaisin kotiin, mutta lopulta arki alkoisujua.
Toisaalta kentän puolella teki hyvää, että hän joutui opettelemaan Espanjan-sarjojen kaltaiseen aggressiivisuuteen ja pelitempoon jo niin varhaisessa vaiheessa. Vietettyään kolme vuotta neljättä sarjatasoa pelaavassa Madridin Zentro Basketissa hän siirtyi yhdeksi kaudeksi kakkostasolle San Pablo Burgosiin. Siellä hän pelasi pääosin kehitysjoukkueessa mutta sai kolmessa ottelussa kokeilla siipiään jopa edustusjoukkueen riveissä. Suoritus oli lupaava, kun ottaa huomioon, että monelle suomalaispelaajalle Espanjan kakkosliiga on määränpää, johon siirrytään vasta parhaina pelivuosina.
– Kyllähän se sen tunteen antoi, että ehkä tästä voi tullakin jotain, Heinonen toteaa tyynesti.
Viime keväänä Heinonen teki jatkosopimuksen Kouvojen kanssa. Hän vetosi päätöksen tehtyään erityisesti siihen, että on kokenut seuran hyväksi organisaatioksi pelaajana kehittymisen kannalta. Nyt vanha pk-seudun poika ja Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti kertoo, että on löytänyt lisäksi myös varsin lämpimiä tunteita työpaikkakuntaansa Kouvolaa kohtaan.
– Erityisesti Madridista tullessa oli alkuun vähän sopeuduttavaa hiljaisempaan elämänmenoon. Sittemmin olen oppinut arvostamaan rauhallisen ympäristön tuomaa mukavuutta.
Siihen puolestaan, mitä Kouvoilta voidaan alkavalla kaudella odottaa kentän puolella, hänellä on selkeä näkemys.
– Olemme ehkä pienempiä kuin muut, mutta meidän päämäärämme on pelata kaikkia muita nopeampaa ja kovempaa, jotta muut jengit eivät niin vain skauttaa meitä. Se on välillä ehkä jopa vähän päätöntä hommaa, Heinonen veistelee.
Kouvot 25-26 pähkinänkuoressa
Itsenäisyyspäivän Korisliiga-voittajia olivat KTP-Basket, Korihait ja Kauhajoki.
Sarjanousija on nyt vienyt runkosarjan molemmat kohtaamisensa hallitsevaa mestaria vastaan. Tuore kuukauden pelaaja Riku Korhonen pelasi jälleen erinomaisen pelin Espoossa.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden toinen valinta on Tapiolan Hongan Riku Korhonen.
Susijengin EM-mitalipelijoukkueeseen viime kesänä kuulunut ja marraskuussa Karhu Basketia Korisliigassa edustanut helsinkiläislähtöinen Wartti Basketin kasvatti Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa.
Toista kautta Tampereen Pyrinnön pelinjohtajan paikalla pelaava Valtteri Mervola kertoo saaneensa Pyynikin palloiluhallin yleisöltä paljon lämmintä palautetta. Parin vuoden takainen lyhyt Saksan-kokemus kuitenkin laittaa edelleen miettimään toisen ulkomaanmatkan mahdollisuutta.
Hiljattain pitkän tappioputken kärsinyt Korhait sai alle toisen peräkkäisen voiton, joka oli kaikkiaan kauden viides. Vaikeasta alkukaudesta kärsinyt Kataja Basket puolestaan sai tililleen kauden kolmannen onnistumisen.
Kauhajoki kipuaa ahkerasti Korisliigan sijoja ylöspäin. Tämän illan vierasvoitolla se ohitti Seagullsin ja on toisella sijalla tasoissa Hongan kanssa, joka otti niin ikään vierasvoiton omasta ottelustaan Loimaalla. Illan kolmannen vierasvoiton vienyt Vilpas jatkaa edelleen sarjan kärjessä.
Mikael Aalto, Jalen Brooks ja Ty Berry olivat joukkueidensa pistekuninkaat illassa, jonka aikana Korisliigan paalupaikka vaihtoi hallitsijaa ja kauden upeasti aloittanut Korihait sai vihdoin tappioputkensa katki.
Miesten Korisliigassa sarjapisteitä keräsivät Bisons Loimaa, KTP-Basket ja Tapiolan Honka.
Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.