Kouvot jatkoi vakuuttavaa viikkoaan Pyynikillä

5.10.2019 19:56 Energinen ja urheilullinen Derrick Barden johdatti Kouvot komeaan vierasvoittoon.

Teemu Knihtisen, Mika Nuolivirran ja Severi Kaukiaisen edustama Kouvot osoitti, ettei maanantainen voitto Seagullista ollut suinkaan sattumaa. Kuva: Ville Vuorinen

Kouvolan Kouvot jatkoi lauantaina hyviä esityksiään, kun Tampereen Pyrintö kaatui Pyynikillä koriluvuin 69–94 (27–48). Kouvoille voitto oli jo viikon toinen, sillä Helsinki Seagulls kaatui maanantaina Kouvolassa.

Pyrinnölle tappio oli kauden ensimmäinen. Ilman takamies LJ Rosea pelannut kotijoukkue jäi Kouvojen kyydistä jo avauspuoliskolla. Etenkin 19 pistettä ennen puoliaikaa tehoillut Derrick Barden oli Pyrinnölle hankala pysäytettävä.

– Jatkoimme samalla linjalla kuin Seagullsia vastaan, hyvin aggressiivista puolustamista. En tiedä tilastoista, mutta tuntui, että murhasimme myös levypalloissa, totesi Kouvojen Teemu Knihtinen (8/6) Elisa Viihde Sportin haastattelussa.

Kouvot tosiaan voitti levypallo 36–30. Knihtinen itse haki pelkästään hyökkäyspäässä neljä levypalloa joukkuelleen. 

Toisella puoliajalla Pyrintö viritteli jo hyvää kiriä, muttei onnistunut kaventamaan eroa kylliksi. Tamperelaisjoukkueelle osui lauantaille varsin heikko kaukoheittopäivä, kun 29 kolmosesta upposi ainoastaan neljä.

Pyrinnön tehokkain oli kapteeni Antero Lehto (17/2/3s). Raymond Nixon (14/6) oli toinen kotijoukkueen kaksinumeroisille pisteille yltänyt.

Kouvojen paras oli avauspuoliskolla ratkaisevaa eroa kasvattanut Barden (26/5/3s/3r). Sentteri Duke Shelton (24/13) kasasi itselleen komean tupla-tuplan. Severi Kaukiainen (7/2/6s) pyöritti Kouvojen hyökkäyspeliä erinomaisesti.

– Oli meiltä aika tasainen suoritus, ei suurempia kömmähdyksiä, joten voi olla tyytyväinen voittoon. Vielä on paljon yksityiskohtia, joita pitää kummassakin päässä parantaa. Niiden kimppuun tässä videoiden kautta hyökätään, Kouvojen päävalmentaja Tuomas Oja kuvaili Kouvojen alkukauden menoa.

Pyrinnön kausi jatkuu lauantaina Joensuussa. Kouvot saa keskiviikkona vieraakseen Korihait.

Ottelutilasto

 
30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

13.4.2026 21:38 Korisliiga

Vilpas vei voiton välieräavauksesta Korihaiden vahvasta pelistä huolimatta

Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.

12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

Näytä lisää vastaavia