Mestarivalmentaja Janne Koskimies: ”En olisi koskaan uskonut tällaiseen viiden vuoden pätkään”

14.5.2022 11:55 Kun Janne Koskimies saapui syksyllä 2017 Kauhajoelle, hän ei voinut kuvitella mitä seuraavat vuodet pitävät sisällään. Neljän edellisen loppuun asti pelatun kauden aikana Karhu Basket on juhlinut Suomen mestaruutta kolmesti ja noussut kotimaiset koripallon ehdottomaksi voimataloksi.

Janne Koskimies pääsi mestaruussuihkuun kultamitalin ratkettua. Kuva: Ville Vuorinen

Janne Koskimies, 34, on viime päivät ollut juhlittu sankari Kauhajoella, kun Karhu Basket juhli kolmatta mestaruuttaan. Vielä ei ole tiedossa, miten pitkään Kauhajoella mestaruutta juhlitaan, mutta juhlitaan.

Koskimies myöntää, että suhtautuminen joukkueeseen oli tänä keväänä poikkeuksellinen verrattuna aiempiin kausiin.

- Lähtökohta kevään pudotuspeleihin oli erilainen, mitä aiempina vuosina. Nyt kaikki puhuivat ”pantterin tuomisesta kotiin”. Kun keväällä 2018 kaadoimme BC Nokian välierässä, kaikki tulivat halaamaan ja onnittelemaan seurahistorian ensimmäisestä mitalista. Ehkä tämä kuvastaa hyvin sitä, mitä tässä aikavälissä on tapahtunut, Koskimies sanoo.

En olisi koskaan uskonut, millaiseen seuraan ja joukkueisiin pääsen mukaan, kun saavuin Kauhajoelle 2017.

Koskimies toimi Jussi Laakson valmennustiimissä, kun joukkue voitti kaksi ensimmäistä mestaruutta. Nyt Koskimies saavutti ensimmäisen päävalmentajana, toisella päävalmentajakaudellaan.

- Ensimmäinen mestaruus on aina ensimmäinen, kun se oli sitä itselleni ja koko tälle upealle seuralle. Tämän kauden mestaruus tuo iloa etenkin näiden pelaajien puolesta, jotka eivät ole aiemmin onnistuneet voittamaan. Heidän reaktionsa mestaruuden jälkeen lämmittävät mieltä vielä pitkään, Koskimies viittaa Kalle Peltoseen, Severi Kaukiaiseen ja Miikka Marttiseen.

Suomen mestaruuden siemen kylvettiin jo viime kauden finaalisarjassa, jossa Vilpas oli Kauhajokea parempi. Koskimies yhdessä valmennustiimin kanssa pystyi analysoimaan, missä heidän pitää tällä kaudella parempia, ja mistä he löytäisivät sen kilpailuedun pahimpiin kilpailijoihin nähden.

Kilpailuedun merkitys

Huippu-urheilussa kilpailuetua voi löytää kilpailijoihin nähden lukuisista eri asioista. Yleensä ne joukkueet, jotka harjoittelevat laadukkaimmin sekä ne, jotka pystyvät tuomaan toimivia pelillisiä asioita kentälle, ovat vahvoilla. Koskimies myöntää, että juuri näissä asioissa he ovat onnistuneet.

- Olimme varmasti tällä kaudella muita joukkueita edellä siinä, miten pystyimme pelin sisällä reagoimaan roolien vaihtuessa. Esimerkiksi niissä tilanteissa, kun heittomme lähtee: miten menemme levypallotilanteeseen, ketkä sinne menevät ja miten hävityn levypallon jälkeistä tilannetta lähdetään heti puolustamaan koko joukkueena. Pelikovuus ja -nopeus on ollut merkittävä tekijä tämän kauden menestyksessä.

Ilo oli pukukopissa ylimmillään. Kuva: Ville Vuorinen
Ilo oli pukukopissa ylimmillään. Kuva: Ville Vuorinen

Koskimies sanoo analysoineensa tarkasti viime kautta, mutta myös kyseenalaistamaan omia toimintatapojaan. Valmentajana toimiminen on jatkuvaa opiskelua ja itsensä kehittämistä. Hän kertoo miettineensä, miksi niissä joukkueissa, jossa hän ollut mukana, on ollut vaikeuksia aina runkosarjan alussa.

- Yleensä joukkueissa, jossa olen ollut mukana, perusasioita on tehty kauden alkupäässä ja kauden alettua on tuotu mukaan taktisia elementtejä ehkä jopa liiankin paljon. Jos karkeasti sanottuna aiemmin käytimme 25% harjoitusajasta aivan perusasioihin, niin tällä kaudella se oli kolme neljäsosaa läpi kauden. Kun perusasiat ovat jatkuvasti selkeänä muistissa, se toimii vahvana selkänojana.

- Tällä kaudella katsoimme vähemmän joukkueen kanssa videoita vastustajien pelaamisesta, sen sijaan katsoimme niitä eurooppalaisia huippujoukkueita, jotka pelaavat samanlaista koripalloa ja jolle tasolle tulevaisuudessa haluamme, Koskimies avaa.

Koskimies ei ole yksin ollut kaiken takana, vaan taustalla on ollut tiimi, jossa on ollut selkeät vastuujaot. Valmentajat Risto-Matti Rousku ja espanjalainen Marcos Santos ovat ottaneet vastuullensa paljon, mutta myös osanneet kyseenalaistaa eri toimintatapoja.

- Vaikka minulla on nimellisesti päävalmentajavastuu, on roolia jaettu. Rouskun kanssa olemme tyypillisiä tämän aikakauden valmentajia, joilla on laaja-alaisesti valmennusosaamista. Santos puolestaan oli minulle tuttu jo Solna-vuosilta ja hän haastaa jatkuvasti meidän ajatuksiamme eri tulokulmista.

Pelaajien kehitystarinat kumpuavat harjoittelukulttuurista

Mestaruuden ratkettua pelaajat jakoivat kiitosta valmennuksen suuntaan eri haastatteluissa. Ne eivät vaikuttaneet korulauseilta, vaan olivat aitoa kiitosta kuluneesta kaudesta ja pelin opettamisesta.

- Se tuntuu hyvältä, että pelaajat kokevat, että he ovat pystyneet menemään tässä ympäristössä eteenpäin pelaajina. On muistettava, että valmentajana ei pysty mitenkään miellyttämään kaikkia. Kaikki lähtee jo peluutuksesta, kun kaikkia ei voi samaan aikaan laittaa kentälle. Tämän kauden pelaajat kaikki ovat innokkaita oppimaan uutta ja heillä on ollut huima motivaatio olla parempia verisoita itsestään.

Jatkossakin meidän pitää onnistua rekrytoimaan niitä pelaajia, jotka haluavat kehittyä.

- On pakko myös nostaa esiin se, että meidän pelaajamme ovat hienosti ymmärtäneet rauhoittaa elämän koriksen ulkopuolella, jotta kovasta harjoittelusta ja pelaamisesta pystyy palautumaan. Se ei tarkoita, että elämme täällä Kauhajoella jotain askeettista elämää, mutta arjen toimintaa ohjaavat vahvat rutiinit. Harjoittelemme paljon, jonka lisäksi pelaajilla on tietysti oma perhe-elämänsä tuomassa tasapainoa. Tämä ei tietenkään sovi kaikille, mutta voiko urheilija kehittyä parhaimmakseen, jos ympärillä on jatkuvasti miljoona asiaa meneillään? Koskimies kysyy.

Tällä kaudella joukkueen sisällä nähtiin upeita kasvutarinoita. Joukkueen rotaatio pysyi suurena kauden alusta viimeiseen peliin asti. Ja mikä tärkeintä, pelaajat pelasivat parasta peliään kauden loppupuolella.

Karhu Basket dominoi runkosarjaa, kun se voitti 22 ottelusta 20. Se loi vahvan pohjan ylempään jatkosarjaan ja lopulta ykkössijaan. Kuva: Ville Vuorinen
Karhu Basket dominoi runkosarjaa, kun se voitti 22 ottelusta 20. Se loi vahvan pohjan ylempään jatkosarjaan ja lopulta ykkössijaan. Kuva: Ville Vuorinen

Seuran oma kasvatti Joona Hakamaa otti jälleen huimia kehitysaskeleita. Neljä vuotta sitten seuraan tullut Eero Innamaa on jatkanut kehittymistään kausi toisen perään.

- Kaiken takana on lopulta se harjoittelukulttuuri, joka tänne on vuosien saatossa syntynyt. Rene Rougeau, Bojan Sarcevic, Antti Niskanen ja Cameron Jones ovat harjoituksissa asettaneet riman todella korkealle.

- Muistan kun Eero (Innamaa) tuli 2018 tänne, hän sanoi, että jopa harjoituksissa pärjääminen jännitti häntä, koska kokeneet pelaajat vetävät niin kovaa ympärillä. Nyt hän on meidän varakapteenimme, jonka esimerkkiä seuraan tulleet uudet pelaajat seurasivat pre-seasonilla.

Myös joukkueen amerikkalaisvahvistus Lee Skinner oli alkukaudella mykistynyt seuraan tullessaan.

- Lee sanoi alkukaudella, että Severi (Kaukiainen), Henkka (Kantonen) ja Joona (Hakamaa) painavat hullun kiilto silmissä: koutsi sanoo, että ottakaa kiinni kokokentällä ja nämä nuoret miehet ovat sen jälkeen ihan eläimiä.

Vaikka harjoittelukulttuuri on ollut merkittävä osa nuorten pelaajien kehitystä, Koskimies huomauttaa, että lopulta kaikki lähtee pelaajan omasta ajatusmaailmastaan ja halustaan.

- Olen huolestuneena seurannut tätä kulttuuria, joka seuraa laaja-alaisesti nuoria urheilijoita. Monella heistä on todella kova kiire päästä nopeasti johonkin ja omaa vuoroa ei malteta odottaa. Pelipaikkashoppailu on ollut ikävä trendi viime vuosina. Esimerkiksi Joona Hakamaa on hiljalleen kypsynyt tähän hetkeen, että hän voi olla finaaleissa merkittävässä roolissa. Kaikki on tullut pitkäjänteisen työn myötä, jota hän on jaksanut tehdä.

Mitä seuraavaksi?

Karhu Basketin puheenjohtaja Vesa Ojala on kertonut, että seura haluaa mennä paitsi eurokentille myös menestyä siellä. Uusi 2500-paikkanen areena tuo seuran urheilupuolelle myös uusia tuulia. Koskimies uskoo, että uuden areenan olosuhteet tulevat entisestään nostamaan myös seuran urheilupuolta.

- Pystymme uusien olosuhteiden myötä panostaa entisestään esim. kuormituksen ja palautumisen seurantaan sekä saamaan uusia työkaluja valmennukselle. Olosuhteet tulevat olemaan huippuluokkaa.

- Jatkossakin meidän pitää onnistua rekrytoimaan niitä pelaajia, jotka haluavat kehittyä. Se on meidän valittu suunta, jota kaikki tukitoimet ja päätökset tukevat, Koskimies sanoo.

Mestaruudenkin takana on ollut tieto siitä, että joukkue pääsee uudelle kotiareenalle syksyllä 2022. Jo joukkueen rakentaminen mestaruuskaudeksikin on peilannut isomman kuvan visiota. Joukkueella on ollut selvä kehitysprofiili, jota se on seurannut.

Seuran oma kasvatti Joona Hakamaa otti tällä kaudella huimia kehitysaskeita. Kuva: Ville Vuorinen
Seuran oma kasvatti Joona Hakamaa otti tällä kaudella huimia kehitysaskeita. Kuva: Ville Vuorinen

- On selvää, että uudella areenalla haluamme olla mahdollisimman hyvä joukkue ja pelata mestaruudesta. Jos muutoksia kotimaisten pelaajien suhteen haluttiin tehdä, se kannatti tehdä jo vuotta ennen siirtymistä uudelle areenalle. Ensisijaisesti tavoitteena tälle kaudelle oli lähteä rakentamaan tulevaisuutta näiden pidempien sopimuksien ympärille.

- Yksi merkittävä tekijä oli se, että haluamme pelata sellaista koripalloa, jolla pystytään menestymään myös eurokentillä. Mikäli siinä onnistumme, pitää meidän kokoonpanomme olla vaativalle ja kuluttavalle pelityylillemme tarpeeksi laaja, Koskimies taustoittaa.

Kulunut kausi opetti paljon ja piirsi suuntaviivaa myös tulevalle.

- Meidän pitää jatkossakin pystyä kehittämään päivittäistä toimintaamme entistä paremmaksi. On selvää, että meillä ei ole suuren maailman resursseja esim. haalia tänne hirveää määrää valmentajia, mutta me, jotka olemme toiminnassa mukana, teemme kaiken niin hyvin kuin pystymme.

- Tulos on tähän asti seurannut toimintatapoja ja niin se tulee urheilussa menemään aina.

 
16.1.2026 20:30 Korisliiga

KTP voittoon Kobrista Pöllän johdolla – kotkalaiset pysyvät edelleen kiinni ylemmän jatkosarjan paikassa

Kotijoukkueen vahva kolmas jakso oli avainroolissa KTP-Basketin otteluvoitossa. KTP on nyt miesten Korisliigan kuudennella sijalla ja Kobrat viimeisellä.

16.1.2026 14:27 Korisliiga

De’Vion Harmonin kulttuurishokki Joensuussa kääntyi voitoksi – ”Ensimmäisen viikon aikana perheessämme itkettiin paljon, mutta nyt otamme jo ilon irti pulkkamäessä”

Kataja Basketin yhdysvaltalaistakamies De’Vion Harmon palkittiin joulukuun urotöistään Korisliigan kuukauden pelaajana. Joukkue kamppailee tasaväkisessä tilanteessa paikasta ylemmässä jatkosarjassa.

15.1.2026 21:10 Korisliiga

Pisteet pk-seudun derbystä Hongan nimiin – Bisons otti vierasvoiton Tampereella

Miesten Korisliigassa otteluvoitot menivät sarjan toista sijaa pitävälle Tapiolan Hongalle ja kymmenenneksi valahtaneelle Bisons Loimaalle.

14.1.2026 20:48 Korisliiga

Katajalle arvokas vierasvoitto Vilppaasta – Kauhajoki väsytti Korihait jatkoajalla ja kasvatti sarjajohtoaan

Nousua ylempään jatkosarjaan yrittävä Kataja sai tärkeät sarjapisteet Salosta kuukauden pelaajaksi valitun De'Vion Harmonin 37 pisteen avulla. Sarjakärki Kauhajoki puolestaan kasvatti eroaan Vilppaaseen omalla jatkoaikavoitollaan.

10.1.2026 21:08 Korisliiga

Pyrinnön Palmi ja Laine pääsivät irti Lapualla ja pistivät pystyyn pistejuhlat – Uudessakaupungissa Korihait yllätti Vilppaan

Miesten Korisliigan illan kierroksen voittajia olivat Tampereen Pyrintö, Korihait, Tapiolan Honka ja Kauhajoki.

9.1.2026 20:38 Korisliiga

KTP:lle muhkea kotivoitto – Raitanen jatkoi nousujohteisia otteitaan

Ylemmän jatkosarjan paikoista ärhäkästi taistelevat KTP-Basket ja Helsinki Seagulls ottivat tänään sarjapisteitä kotikentillään.

7.1.2026 20:36 Korisliiga

Seagullsin Henryltä väkevä debyytti vierasvoitossa – Kataja omaan vierasvoittoonsa kuukauden pelaaja Harmonin johdolla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Lahti Basketball.

7.1.2026 12:21 Korisliiga

De’Vion Harmon on valittu Korisliigan joulukuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi valittiin sensaatiomaisen kuukauden pelannut Kataja Basketin De’Vion Harmon.

6.1.2026 21:09 Korisliiga

Korihait päihitti Hongan varmalla joukkuepelillä – espoolaiset putosivat toistaiseksi kärjestä

Tapiolan Honka on porskuttanut Korisliigan kärjessä useina viikkoina, mutta Korihaiden vahva esitys vierasmatkalla päästi Salon Vilppaan ja Kauhajoen voiton verran espoolaisten edelle.

3.1.2026 21:11 Korisliiga

Kauhajoki varmisti kotivoiton loistavan kolmannen jakson ansiosta – Vilpas onnistui pysyttelemään rinnalla paalupaikalla

Miesten Korisliigassa voittajiksi kohosivat tänään Kauhajoki ja Salon Vilpas, jotka johtavat runkosarjaa jaetulla kärkipaikalla.

Näytä lisää vastaavia