29.10.2025 11:11 Seuratoiminnan kehittämistuki eli seuratuki uudistuu. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala kertoi uudistuksen valmistelun käynnistämisestä Kansallisessa liikuntafoorumissa Rovaniemellä.

Ministeriössä valmistellaan parhaillaan seuratuen uudistusta. Valmistelun tavoitteena on, että uusittu seuratuki lisää lasten ja nuorten kesätoimintaa ja kesäharrastamista kaikkialla Suomessa.
- Uudistuksen tavoitteena on tukea lasten ja nuorten kesätoimintaa sekä selkeästi useampaa urheiluseuraa kuin aiemmin. Valmistelussa hyödynnetään muun muassa koronapandemian aikaista tukea, jolla mahdollistettiin kesäajaksi nuorille esimerkiksi ohjaustehtäviä ja lisättiin lasten kesäharrastamista urheiluseuroissa, sanoo liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala.
Uudistuksessa pyritään kohdentamaan määrärahaa siten, että mahdollisimman moni urheiluseura voisi saada tukea toimintansa kehittämiseen. Jatkossa seuratuki keskittyisi erityisesti seurojen kesätoiminnan kehittämiseen.
Tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten mahdollisuuksia harrastaa ja osallistua kesätoimintaan yhdenvertaisesti. Valmistelu jatkuu loppuvuoden ja alkuvuoden 2026 ajan.
Uudistuksesta, sen kriteereistä ja hakumenettelystä tiedotetaan alkuvuodesta 2026. Tavoitteena on avata haku kevättalvella 2026.
Lisätietoja:
ylitarkastaja Sari Virta, p. 0295 330 377
liikunta-, urheilu- ja nuorisoministerin erityisavustaja Toni Ahva, p. 0295 330 036
Opetus- ja kulttuuriministeriö | okm.fi | info.okm@gov.fi
Lähde: OKM:n tiedote
Vuoden nuori seuratekijä -palkinto nostaa esiin nuorten tekemää seuratyötä. Palkinto myönnettiin ensimmäistä kertaa ja sen vastaanotti Tikkurila-Seuran Rianna Soppela. Palkinnon lahjoitti Tähtiseura-ohjelman pääyhteistyökumppani Cloetta.
Joonas Iisalo aloittaa kesäkuussa Koripalloliiton pelaajakehitysvastaavana. Tehtävässä Iisalo vastaa suomalaisen pelaajapolun kokonaisvaltaisesta kehittämisestä yhdessä kaikkien pelaajapolulla toimivien kanssa sekä toimii osana miesten maajoukkueen valmennusryhmää.
Suomeen perustetaan ensimmäistä kertaa viralliset 3x3-maajoukkueet sekä naisille että miehille. Maajoukkueiden ensikosketus kilpailuihin koittaa jo kesäkuussa Slovakiassa.
Kataja Basket Juniorit osallistui Ensiapujoukkueen koulutukseen vuonna 2025 ja piti ensiapukoulutuksen joukkueen treenileirillä. Yhden leiripäivän aikana pidettiin neljä koulutusta, joilla saatiin yhteensä 55 joukkuelaista ensiaputaitoisiksi. Koulutuksen suorittajat olivat 12–17 -vuotiaita junnu-urheilijoita ja joukkueiden aikuisia.
Luhtasen valinta täydentää vuonna 2026 Hall of Fameen nostettavien viiden legendan ryhmän.
Koripalloliiton SUSI-valmentajaverkoston kevättapaaminen järjestettiin 13.–14.5.2026 Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. Tilaisuus kokosi yhteen alkavan kauden maajoukkueiden valmentajat sekä kaudella 2025 All Stars -toiminnassa mukana olleet valmentajat.
Hall of Fame täydentyy tänä vuonna viidellä uudella legendalla ja esittelemme heidät yksi kerrallaan. Legendat nostetaan virallisesti suomalaisen koripallon kunniagalleriaan Superlauantai-tapahtumassa 23.5.
Koripalloliitto on nimittänyt Jamar Wilsonin vetämään 3x3-koripallon kehitystä Suomessa. Wilson aloittaa tehtävässään 18. toukokuuta.
Tänä vuonna Vuoden muuvi -voiton vei Ura Basketin Benjamin Granström muuvilla, jossa yhdistyivät luovuus, rohkeus ja kylmäpäinen viimeistely.
Keturi on yksi Superlauantaina 23. toukokuuta suomalaisen koripallon kunniagalleriaan nostettavista legendoista.