12.1.2026 12:54 AC Oulu Basket on solminut sopimuksen Susijengistä tutun ja viime kauden Suomen mestarin Shawn Hopkinsin, 30, kanssa. Hopkinsin sopimus kattaa loppukauden sekä kaksi seuraavaa kautta.

Kuva: Samira Lee
Alkukauden Hopkins edusti islantilaista Alftanesia. Viime kaudella Hopkins oli johdattamassa Helsinki Seagullsia Suomen mestariksi 9,8 pisteen, 3,7 levypallon ja 1,3 syötön keskiarvoin. Hopkins on pelannut urallaan 20 maaottelua Susijengin paidassa.
– Shawn Hopkins on ensimmäinen maajoukkueessa pelannut koripalloilija Oulussa. Tämä hankinta, kuten myös sopimuksen kesto, osoittaa varmasti kaikille sen kuinka tosissamme olemme projektimme kanssa. Tämän projektin päämääränä on nostaa ACO Basket ja oululainen koripallo tasolle, jota ei ole ennen nähty, taustoittaa AC Oulu Basketin hallituksen puheenjohtaja Tomi Kaismo sanoo seuran tiedotteessa.
Hopkins on tyytyväinen pitkään, 2,5-vuotiseen sopimukseensa.
– Pääsen organisaatioon, joka haluaa kasvaa ja kehittyä. Kun AC Oulu Basket kävi kanssani keskusteluja, vaikutuin siitä laadusta, joka tuli läpi jokaisella osa-alueella arjen tekemiseen liittyen. Se laatu ylitti jopa oman tasoni, iloitsee Hopkins uutta askelta urallaan.
– Se tarina, joka Oulussa on nyt rakenteilla, on ainutlaatuinen. Halusin uralleni jotain pysyvää ja projektin, joka haastaa minua uudestaan. AC Oulu Basket saa minusta tähänastisen urani urheilullisimman version. Olen valmis vastuuseen, jatkaa Susijengissä 20 ottelua pelannut Hopkins.
AC Oulu Basketin urheilujohdon Juha Valkama on Hopkinsin saapumisesta yhtä innostunut kuin koko seurayhteisö.
– Ensinnäkin haluan antaa isot kiitokset seurajohdolle tämän sopimuksen mahdollistamisesta. On hienoa nähdä, että olemme seurana saaneet nopeasti toimintamme niin uskottavaksi, että Shawnin tasoinen pelaaja haluaa tulla Ouluun, Valkama kommentoi.
– Tässä sopimuksessa yhdistyy monta asiaa. Haluamme vahvistaa joukkuetta kevään kynnyksellä. Jos nousu Korisliigaan tulee näin projektin ensimmäisenä vuotena, niin keväällä nousijajoukkueella on yleensä haastavaa saada suomalaisia profiilipelaajia, koska pudotuspelit menevät niin myöhään keväällä. Shawnin sopimus takaa hänen pelaamisensa Oulussa myös siinä tapauksessa, jos nousu tulee, joten tällä sopimuksella ratkaisemme myös tuota mahdollista skenaariota.
Miesten I divisioona A:n kauden huipennus käynnistyy torstaina, kun pudotuspelit käynnistyvät kolmella ottelulla. Runkosarjan ykkönen ACO Basket lähtee mestaruusjahtiin selkeän ennakkosuosikin paineet niskassaan, mutta niskaan hengittävät muun muassa hyökkäysvoimainen Kipinä Basket ja tarkkakätinen Karkkila.
Miesten I divisioona A:ssa runkosarja saatiin päätökseen ACO Basketin hallinnassa, ja pudotuspeliparit ovat nyt selvillä jännittävien päätöskierrosten jälkeen. Samaan aikaan I divisioona B:ssä käydään kiivasta kamppailua niin kärkipäässä kuin häntäpäässä. Naisten I divisioonassa nähtiin tärkeitä onnistumisia kaikissa kolmessa lohkossa, ja muun muassa Catz sekä Feeniks Basket kohensivat asemiaan vakuuttavilla kotivoitoilla.
Miesten I divisioona A:ssa pelataan sunnuntaina runkosarjan viimeinen kierros, kun taas naisten I divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssä taistelu pudotuspelipaikoista ja kotiedusta kiihtyi entisestään tiukkojen otteluiden ja yllättävien voittojen myötä.
Miesten I divisioona B:ssä nähtiin tiukkoja jännitysnäytelmiä ja miesten I divisioona A:ssa ACO Basket varmisti runkosarjan voiton. Samaan aikaan naisten I divisioonassa pelattiin tärkeitä otteluita pudotuspelipaikkojen ja sarjapaikkojen kohtalosta kaikissa kolmessa lohkossa.
Naisten I divisioonan runkosarja huipentui jatkolohkojakoihin. Miesten I divisioonassa B:ssa sarjakärki Pantterit jatkoi vakuuttavaa menoaan ja Ura Basket järjesti hurjan 126 pisteen hyökkäysnäytöksen. Miesten I divisioona A:ssa Huima otti tärkeän voiton sarjapaikan varmistamisen kannalta.
Miesten I divisioona A:ssa kärkijoukkueet pitivät pintansa, kun taas naisten puolella ja miesten B-divisioonassa käytiin ratkaisevia kamppailuja lohkojaoista ja sarjan kärkipaikoista.
Aikuisten divareissa oli jälleen vauhdikas viikko, joka tarjosi niin yllättäviä vierasvoittoja kuin sarjakärkien hallintaakin. Miesten I divisioona B:ssä Ura Basket ja Pantterit jatkavat jaetulla kärkipaikalla, kun taas A-divisioonassa ACO Basket vankisti asemaansa sarjan piikkipaikalla vakuuttavalla voitolla. Naisten I divisioonassa kärkikamppailut ja paikallisväännöt värittivät viikkoa, ja useat joukkueet kohensivat asetelmiaan matkalla kohti kevään ratkaisupelejä.
Aikuisten divareissa nähtiin hyökkäyspään ilotulitusta ja draamaa: naisten I divisioonassa Honka II kairasi trillerivoiton ToPosta, kun taas miesten I divisioona A:ssa HBA-Märsky yllätti Kipinä Basketin. Miesten I divisioona B:ssä BC Nokian Darryl Jordan Jr. säkenöi 40 pisteellään.
Naisten I divisioonassa nähtiin useita jännitysnäytelmiä ja selkeitä murskavoittoja. Miesten I divisioona B:ssa sarjan kärkipaikkaa hallitseva Pantterit osoitti jälleen vahvuutensa, kun taas PeU-Basket juhli kierroksen jännittävimmässä trillerissä niukkaa voittoa Ura Basketista. Miesten I divisioona A Kipinä Basket ja ACO Basket jatkoivat vahvassa vireessä sarjan kärkisijoilla, samalla kun Helsingin paikalliskamppailu kääntyi dramaattisesti Namikan eduksi yhdellä pisteellä.
Divareissa nähtiin vilkas otteluviikko. Miesten I divisioona A:ssa oululainen ennätysyleisö saapui todistamaan Shawn Hopkinsin debyyttiä. Naisten I divisioonassa nähtiin yllätyksiä kärkitaisteluissa ja miesten I divisioona B:ssä oli jälleen hyökkäyspelin juhlaa, kun useissa otteluissa rikottiin sadan pisteen rajapyykki.