Susijengin MM-karsinnat huipentuvat maanantain Saksa-otteluun – voitolla lohkovoittoon

26.2.2023 09:48 Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.

Johannes Voigtmann on osa Saksan selkärankaa. Kuva: FIBA Europe.

Saksa aloitti MM-karsinnat puolitoista vuotta sitten marraskuussa kotitappiolla Jukka Toijalan valmentamaa Viroa vastaan, mutta sen jälkeen jälki on ollut hurjaa: yhdeksän voittoa kymmenestä ottelusta.

Maanantain karsintahuipennukseen lähdettäessä Saksa ja Susijengi jakavat karsintalohkon ykkössijan yhdeksällä voitolla yhdestätoista karsintaottelusta. Susijengin tuoreessa muistissa on kuitenkin viime marraskuussa Bambergissa pelattu kaksinkamppailu, jonka Saksa vei vakuuttavasti 94–80 (44–36).

- Saksa on isokokoinen joukkue, joka pelaa hyvin organisoitunutta ja fyysistä koripalloa molemmissa päissä kenttää. Saksa on karsintojen paras hyökkäyslevypallojoukkue, josta saimme hyvän esimerkin, kun he kiskoivat Ruotsia vastaan 21 hyökkäysribaria, Susijengin valmentaja Hanno Möttölä tiivistää.

Saksan päävalmentaja, Suomen kansalaisuuden jo kolme vuosikymmentä sitten saanut Gordon Herbert on edelleen Euroopan parhaita valmentajia ja Saksalla on koossa kivikova tusina ammattilaispelaajia, jotka pelaavat isoja minuutteja Saksan Bundesliigassa, Espanjan ACB:ssa, Turkin liigassa ja Italian Serie A:ssa.

Susijengillä on kuitenkin omat aseensa, Möttölä muistuttaa. Paljolti on kyse siitä, kumman ehdoilla pelataan. Viime marraskuun keskinäisessä ottelussa Saksa saneli pelin tahdin ensimmäisiltä minuuteilta asti eikä päästänyt Susijengiä rytmiin missään vaiheessa.

- Klassisesti meidän pitää pystyä pelaamaan meidän näköistämme korista ja määrätä pelin tempo sekä luonne. Puolustuksemme täytyy toimia koko 29 metriä, jotta saadaan rikottua Saksan pelinavaukset, jatkaa Möttölä.

Espoo Metro Areena on enää muutamaa kymmentä hajapaikkaa vaille loppuunmyyty maanantain suurta urheilujuhlaa odottaessa. Urallaan likimain kaiken nähnyt Möttölä muistuttaa jälleen kerran tilanteen poikkeuksellisuudesta.

- Upea tilanne, että suomalainen maajoukkue pelaa MM-karsintalohkon voitosta loppuunmyydyllä kotikentällä. Ei tällaisesta voinut unelmoida pari vuosikymmentä sitten.

Coach Möttölän tärpit – seuraa heitä

  • Johannes Voigtmann (209 cm/30 v): ”Milanon taitava ja iso all-around-pelaaja, joka pystyy pelaamaan niin kaarella kuin korin allakin. Maailmanluokan syöttäjä varustettuna hyvällä kolmen pisteen heitolla.”
  • Justus Hollatz (191/21): ”Saksan peliä pyörittävä takamies, joka oli hyvä meitä vastaan marraskuussa Bambergissa. Osaa ratkaista kaarelta, viimeistellä kovia ajoja sekä löytää vapaat korintekijät syötöillään.”
  • Leon Kratzer (209/26): ”Tuomas Iisalon sentteri Bonnissa. Vanhan koulukunnan iso, joka tekee nöyrästi valtavan määrän töitä ja luo tilaa muille. Erinomainen hyökkäyslevypalloissa ja laittaa palloa alaspäin kovalla voimalla.”

Susijengi ja Saksa huipentavat MM-karsinnat maanantaina 27.2. klo 18.30 Espoo Metro Areenalla. Ottelun voittaja voittaa samalla koko MM-karsintalohkon. Ottelu televisioidaan suorana Nelosella ja Ruutu-palvelussa. Lipunmyynti otteluun on käynnissä täällä.

Saksan maajoukkue helmikuun MM-karsintaikkunassa

                         

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura

1

Joshua OBIESIE

198

2000

Frankfurt Skyliners (GER)

7

Johannes VOIGTMANN

209

1992

Olimpia Milano (ITA)

8

Jacob PATRICK

197

2003

Ludwigsburg (GER)

10

Jonas RICHTER

206

1997

Chemnitz 99 (GER)

11

Nelson WEIDEMANN

191

1999

Chemnitz 99 (GER)

13

Jason GEORGE

201

2001

Chemnitz 99 (GER)

19

Lukas WANK

199

1997

Frankfurt Skyliners (GER)

21

Justus HOLLATZ

191

2001

Rio Breogán (ESP)

33

Gavin SCHILLING

206

1995

Konyaspor Basket (TUR)

34

Leon KRATZER

209

1997

Telekom Baskets Bonn (GER)

35

Karim JALLOW

200

1997

Ratiopharm Ulm (GER)

44

David KRÄMER

190

1997

Braunschweig (GER)

  • Päävalmentaja Gordon HERBERT
  • Valmentaja Klaus PERWAS
  • Valmentaja Alan IBRAHIMAGIC
 
19.2.2019 10:25 Susijengi

Susijengin MM-karsintaottelu jälleen loppuunmyyty

Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.

14.2.2019 14:17 Susijengi

Susijengi nimetty helmikuun ratkaisevaan MM-karsintaikkunaan

Päävalmentaja Henrik Dettmann on lähettänyt kuudelletoista pelaajalle kutsun osallistua Susijengin viimeisen ja ratkaisevan MM-karsintaikkunan maanantaina käynnistyvään leiritykseen. Susijengin matkalla kohti Kiinan MM-kisoja viimeiset kannot kaskessa ovat lohkokärki Ranska sekä Susijengin kanssa viimeisestä kisapaikasta kisaava Venäjä.

4.12.2018 14:34 Susijengi

Huikea voitto sähköisti Susijengin Ranska-ottelun lipunmyyntiä entisestään – jo 5200 lippua myyty

Susijengin MM-kisapaikan kohtalo ratkeaa helmikuun karsintaikkunassa, kun joukkue kohtaa Espoossa lohkokärki Ranskan ja matkaa sen jälkeen Venäjän vieraaksi. Maanantai-iltana sinnikkyytensä osoittanut Susijengi on saamassa Ranska-otteluun tuekseen jälleen täyden kotiareenan.

5.7.2018 10:49 Susijengi

Susijengin Islanti-ottelussa tehtiin Euroopan karsintojen yleisöennätys

Maanantaina loppuunmyyty Hartwall Arena todisti, kun Susijengi peittosi Islannin pistein 91-77 (44-41) ja eteni MM-jatkokarsintoihin alkulohkon kakkosena.

3.7.2018 10:58 Susijengi

Miten jatkossa? Näin jatkuu Susijengin matka kohti Kiinan MM-kisoja

Susijengi eteni maanantai-iltana lohkokakkosena jatkoon omasta MM-karsintojen alkulohkostaan peittoamalla Islannin täpötäyden Hartwall Arenan valvovan silmän alla. Susijengillä on edessään syys-, marras- ja helmikuussa pelattavat kivikovat karsintaikkunat.

29.6.2018 21:19 Susijengi

Susijengi taipui Tshekin kovassa käsittelyssä – Nuutinen Suomen valopilkku

Tshekin fyysisyys hyydytti Susijengin Pardubicessä, ja sinnikkäästä taistelusta huolimatta suomalaiset joutuivat Tshekistä kotimatkalle 77-73 (37-36) -tappio niskassaan. MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen ratkaisut nähdään maanantaina.

28.2.2023 13:07 Susijengi

Kroatian kaatajaiset ja mestari-Slovenian tuplavoitto – näin Susijengi selvitti tiensä Aasian MM-kisoihin

Susijengi selvitti eilen päättyneissä MM-karsinnoissa tiensä Aasian MM-kisoihin ensimmäisenä joukkueena Euroopasta. MM-kisapaikka irtosi seitsemän ottelun mittaisella voittoputkella vuoden 2022 helmikuun ja elokuun välisenä aikana. Elä uudelleen Susijengin matka karsintojen haastavilta alkumetreiltä Aasian kisaparketeille!

27.2.2023 21:25 Susijengi

Susijengi lohkokakkoseksi MM-karsinnoissa, maagisesti heittänyt Saksa lohkovoittoon

Susijengi antoi ensimmäisen iskun, puolusti antaumuksella ja toteutti pelisuunnitelmaansa rohkeasti, mutta Saksa näytti, miksi on hallitseva EM-pronssimitalisti. Loppuunmyyty Espoo Metro Areena sai nähdä trillerimäisen MM-karsintahuipennuksen, jonka voittajaksi selvisi kolmosensa käsittämättömällä 62,5% tarkkuudella upottanut Saksa.

27.2.2023 08:26 Susijengi

Saksassa tulosta tekevä Tuomas Iisalo: ”Illan ottelun avain on puolustuspelaaminen”

Jo pitkään Saksassa viihtynyt ja viime keväänä Bundesliigan vuoden valmentajaksi valittu Tuomas Iisalo, 40, odottaa maanantain MM-karsintahuipennusta kiinnostuneena. Iisalon sydän sykkii Susijengille, mutta hän toivoo myös oman joukkueensa Bonnin Leon Kratzerille onnistumisia ja on tiiviisti yhteydessä kummankin joukkueen valmentajiin.

26.2.2023 19:18 Susijengi

Susijengi ja Saksa julkistivat kokoonpanot MM-karsintahuipennukseen, Kaukiainen debytoi

Susijengi ja Saksa ovat vahvistaneet kahdentoista hengen miehistönsä maanantai-iltana Espoo Metro Areenalla pelattavaan MM-karsintojen huipennukseen, joka ratkaisee samalla karsintalohkon ykkössijan. Erinomaista kautta Karhu Basketissa pelaava Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 24, nousee ensimmäistä kertaa uransa aikana Susijengin tusinaan.

Näytä lisää vastaavia