Tapiolan Hongan kasvatti Riku Korhonen joukkueensa noususta: ”Tiedämme, että meillä ei ole tähtipelaajia, joten puhumme siitä joukkueena avoimesti ymmärtääksemme vastuumme”

11.12.2025 11:13 21-vuotias Riku Korhonen opiskelee treenien ohessa kauppatieteitä, mutta tulokset Korisliigassa ovat samalla nousseet raketin lailla. Tapiolan Hongasta on kehittynyt yllättäen varteen otettava mestaruuskandidaatti ja Korhosesta hallitseva kuukauden pelaaja.

Hongan Riku Korhonen (oik.) on ollut joukkueensa tuotteliaimpia pelaajia kaudella. Kuva: Samira Lee

Tapiolan Honkaa ei välttämättä moni pitänyt yhtenä mestarisuosikeista, kun Korisliiga-kausi alkoi lokakuussa. Se ei myöskään yllätä 21-vuotiasta Riku Korhosta, vaikka hän on johtanut nyt joukkueensa runkosarjan kolmannelle sijalle ja palkittu juuri marraskuun osalta kuukauden pelaajana.

– Tiedämme kyllä, ettei meillä ole joukkueessa tähtipelaajia. Ei suomalaisissa eikä ulkomaan vahvistuksessa, Korhonen sanoo.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että joukkueen vahva työ kentällä olisi tullut pelaajalle yhtään sen isompana yllätyksenä myöskään.

– Tästä aiheesta puhutaan pukukopissamme ihan avoimesti ja jopa viikoittain. Se auttaa jokaista meistä ymmärtämään sen, kuinka laajalle rintamalle vastuu jakautuu ja kuinka kovaa täytyy työskennellä yhteen, kun porukasta ei löydy yhtä keulahahmoa, joka skoraa joka ilta 30 pistettä, hän toteaa.

Riku Korhonen on marraskuun 2025 kuukauden pelaaja. Kuva: Samira Lee
Riku Korhonen on marraskuun 2025 kuukauden pelaaja. Kuva: Samira Lee

Honka on viime vuosien varrella ailahdellut Korisliigan ja divarin välillä pariinkin otteeseen, mutta nyt resepti menestykseen näyttää löytyneen. Nuori nousija Riku Korhonen on ollut ilmeisen suuressa roolissa onnistumisten kannalta – olivathan hänen tilastokeskiarvonsa marraskuulta 16,3 pistettä, 4,5 levypalloa ja 4,3 syöttöä – mutta hän itse nostaa esille aivan muita asioita.

– Joukkuekemia on mielestäni aivan äärimmäisen tärkeää, oli kentällä ketä hyvänsä. Yhteishenki luo yhtenäistä pelaamista. Pallo liikkuu paremmin kädestä toiseen, kun kaikki luottavat toisiinsa. Mutta koen saavuttaneeni kyllä paljon enemmän itseluottamustakin pelaajana, koska sain alle todella onnistuneen treenikesän.

Siitä huolimatta väkisinkin herää kiinnostus, minkälaiset Hongan kasvattina kouliintuneen espoolaisnuoren omat tulevaisuuden suunnitelmat ovat nyt, kun hän itse vaikuttaa ottaneen reippaan askeleen kohti potentiaalista tähtipelaajan asemaa.

– En ole tehnyt itselleni mitään virallisia viiden vuoden suunnitelmia. Etenen vuosi kerrallaan ja katson, mihin rahkeeni riittävät. Mutta kyllähän ulkomailla pelaaminen on ajatuksena sellainen, että voisin lähteä sitä pitkällä aikavälillä tavoittelemaan.

Ohessa kuitenkin pyörivät arjen muutkin askareet. Vaikka työ kentällä kantaa hedelmää, Korhonen ei ole jättäytynyt pelkän koripallon varaan tulevaisuudensuunnitelmissaan.

– Opiskelen kauppatieteitä koriksen rinnalla, joten kentän ulkopuolinen aika kuluu tällä hetkellä pääosin niiden asioiden äärellä. Muita intohimoja ei elämässäni ole niin kauheasti, joten voin keskittyä aika pitkälti näihin asioihin. Nyt meidän täytyy joukkueena keskittyä hiomaan puolustuspään pelaamistamme ja löytää tasaisuutta pelaamiseemme ylipäätään.

 
20.3.2026 11:49 Korisliiga

18 erotuomaria valittu Korisliigan pudotuspeleihin

Pantteripatsaan jo häämöttäessä kahdeksan joukkueen ulottuvilla Korisliiga-kausi on tullut vuoden jännittävimpään vaiheeseen. Kevään pudotuspeleihin on valittu 18 erotuomaria jakamaan oikeutta kauden ratkaisuhetkissä.

18.3.2026 20:18 Korisliiga

Korisliigan playoff-sijojen mysteeri ratkesi: kotiedun varmistivat KTP ja Korihait, alemman jatkosarjan voitti Kataja

Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.

18.3.2026 12:19 Korisliiga

Korisliigan päätöskierroksella riittää panosta: kolme joukkuetta taistelee kahdesta puolivälierien kotietupaikasta

Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.

14.3.2026 20:47 Korisliiga

Sisukas Kataja varmisti playoff-paikkansa – Kobrat romutti Lahden haaveet yhden pisteen voitolla

Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.

13.3.2026 20:48 Korisliiga

Kauhajoki ja KTP ottivat kumpikin voiton – sijojen 2–5 joukkueiden paremmuusjärjestys edelleen ratkaisematta

Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.

11.3.2026 20:27 Korisliiga

Sijanousua hakeva Honka taivutti Vilppaan – jatkosarjavoiton varmistaneet salolaiset pelaavat ilman panosta

Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.

10.3.2026 20:27 Korisliiga

Pyrintö varmisti playoff-paikkansa, Kataja joutuu voitostaan huolimatta vielä jännittämään – Vilppaan sarjavoitto sinetöity

Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.

10.3.2026 10:00 Korisliiga

Remu Raitasen päässä pyörivät iltaisin sekä koripallotilastot että pörssikurssit – KTP:n laituri tavoittelee Korisliiga-menestystä edellistä kertaa kouliintuneempana

KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.

7.3.2026 20:44 Korisliiga

Vilpas porskuttaa edelleen paalupaikalla – Korihait taivutti Seagullsin jälleen yhteen tappioon

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.

6.3.2026 20:58 Korisliiga

KTP:lle roima voitto Hongasta – Pyrintö jatkaa alemman jatkosarjan huipulla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.

Näytä lisää vastaavia