28.2.2025 19:55 Naisten Korisliiga jatkui yhdellä ottelulla. Alemmassa jatkosarjassa Vimpelin Veto katkaisi tappioputkensa, kun se haki vieraspisteet HBA-Märskyltä 86-83.
ViVe otti tärkeän voiton. Kuva: Joonas Caven / Naisten Korisliiga
HBA aloitti kuitenkin vahvasti ja nappasi alussa johdon. Vähitellen ViVe kuitenkin sai oman pelin uomiinsa. Puoliajalle mentiin tasaisessa tilanteessa, kun vieraat johtivat pisteellä.
Tasaisuus jatkui myös kolmannella kympillä. Päätösjakso oli Vimpelin hallintaa loppuhetkiä lukuunottamatta. Joukkue onnistui kasvattamaan johtonsa 14 pisteeseen, joka riitti lopulta voittoon Märskyn loppukiristä huolimatta.
Voitolla ViVe kavensi eron viimeisessä pudotuspelipaikassa kiinni olevaan BC Nokiaan kahteen pisteeseen. Vimpeli on pelannut yhden ottelun enemmän.
- Hyökkäsimme tänään omien vahvuuksien kautta. Meille kertyi ehkä ensimmäistä kertaa tällä kaudella enemmän koriin johtaneita syöttöjä kuin vastustajalle. Se kertoo meidäin hyökkäyspelistä paljon. Levypallopeliä meidän täytyy parantaa, ViVe:n päävalmentaja Jarkko Mäki kertasi.
Naomi Davenport oli lähellä tripla-tuplaa. Hänelle kirjattiin 25 pistettä, 12 levypalloa ja kahdeksan koriin johtanutta syöttöä. Myös Shyia Smith ylsi 25 pisteeseen. Ottelun pistekuningatar oli kuitenkin kotijoukkueen Ada Luukkanen, joka heitti ennätyspisteikseen 27 pistettä.
ToPo otti komennon finaaleissa, kun se kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen PeKa:n. Sarjassa jaettiin myös ensimmäiset mitalit, kun EBT kaatoi Hongan pronssiottelussa.
Pitkäperjantaina pelataan naisten Naisten Korisliigan ensimmäinen finaali, pronssiottelu ja naisten I-divisioonan ratkaiseva finaali.
Naisten Korisliigan finaalit alkavat pitkänäperjantaina. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa. Hallitseva Suomen mestari ToPo metsästää toista mestaruuttaan, kun PeKa taas tavoittelee jo peräti yhdeksättä mestaruuttaan.
Naisten Korisliigan toinenkin välieräsarja ratkesi suoraan kolmessa ottelussa. PeKa kaatoi kolmannessa ottelussa EBT:n selvästi 96-70 ja eteni finaaleihin.
Naisten Korisliigassa ensimmäinen finaalijoukkue on selvillä. Mestaruutta puolustava ToPo selvitti tiensä finaalin otteluvoitoin 3-0. Kolmas ottelu päättyi Helsingissä emäntien voittoon 70-53.
Naisten Korisliigassa pelattiin välierien toiset ottelut. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissa 2-0 johtoon.
Kaudella 2024–2025 Naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun valinta on Espoo Basket Teamin Erika Mace.
Naisten Korisliigan toinen välieräsarja käynnistyi Helsingissä. ToPo siirtyi ottelusarjassa johtoon, kun se vei ottelun 93-86.
Naisten Korisliigan ensimmäinen välieräsarja käynnistyi Peli-Karhujen voitolla. Kotkalaisjoukkue puolusti kotikenttää onnistuneesti 81-77.
Naisten Korisliigan välierät pyörähtävät käyntiin lauantaina 5.4. Peli-Karhujen ja Espoo Basket Teamin kohtaamisella. Torpan Pojat ja Tapiolan Honka aloittavat oman sarjansa sunnutaina 6.4. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.