Belgia on yksi tulevan kesän EM-kisojen voittajasuosikeista

3.2.2021 16:47 Susiladiesin viikon EM-karsintaurakan ensimmäinen koetinkivi on Belgia, joka on jo varmistanut paikkansa vuoden 2021 EM-kisoihin. Susiladiesin valmentaja Niko Hellman luonnehtii Belgiaa yhdeksi kolmesta tulevien EM-kisojen voittajasuosikeista.

Yhtenäinen Belgia ehti jo varmistaa paikkansa EM-kisoihin. Kuva: FIBA

Belgialle tulevan kesän EM-kisat ovat neljännet peräkkäiset arvokisat. Vuonna 2017 belgialaiset ylsivät pronssimitaliin saakka, vuoden 2018 MM-kisoissa sijoitus oli neljäs, ja kesällä 2019 tuloksena oli EM-kisojen viides sija.

Nimilista näissä kolmissa arvokisoissa on pitkälti sama kuin torstaina Susiladiesia vastaan.

– Belgian runko on pysynyt samana todella pitkään. Tulevissa EM-kisoissa he ovat yksi kolmesta voittajasuosikista Espanjan ja Ranskan kanssa, Hellman aloittaa.

– Heidän pitkä yhteinen historia näkyy joukkueen saumattomassa pelaamisessa. Hyökkäyksessä pelaajien jatkuva pallottomana liikkuminen ja nopea kollektiivinen tilanteiden tunnistaminen on erittäin korkealla tasolla.

– Puolustuksessa tämä näkyy laadukkaasti toteutettuina rotaatioina, jos vastustaja saa luotua pienenkin edun.

Belgian ykköstähti on tietenkin Emma Meesseman, joka on 27-vuotiaana ehtinyt voittaa jo melkein kaiken. Palkintokaapista löytyy mm. WNBA:n mestaruus ja finaalien MVP-palkinto; kolme Euroliigan mestaruutta; sekä viisi peräkkäistä Venäjän mestaruutta.

Taidot tai koko ei jää kuitenkaan Meessemaniin. Belgialta löytyy pitkähuiskeita ja taitavia pelaajia vaihtopenkille saakka, joten erityisesti pituudessa ja koossa Suomi jää altavastaajaksi.

– Pienikokoisempana joukkueena meidän tulee pystyä pelaamaan heitä nopeammin siirtymissä ja reagoimaan nopeasti puolen kentän tilanteissa. Tämä on erittäin hieno mahdollisuus mitata omaa tasoa.

Coach Hellmanin tärpit Belgiasta

Emma Meesseman (193 cm/’93): ”Teki viime pelissä meitä vastaan 22 minuutin peliajalla 32 pistettä 75 prosentin heittotarkkuudella. Maailman parhaimpia viimeistelijöitä monipuolisella ratkaisuarsenaalillaan.”

Kim Mestdagh (180 cm/’90): ”Joukkueen ykkösheittäjä, jolle yritetään saada aktiivisesti heittopaikkoja pallottomilla skriineillä.”

Marjorie Carpreaux (164 cm/’87): ”Todennäköisesti heidän aloittava pointti. Erittäin hyvä syöttäjä, joka nakkelee toinen toistaan näyttävämpiä syöttöjä.”

Susiladies ja Belgia kohtaavat toisensa torstaina 4.2. klo 17:00 Suomen aikaa. Ottelu näkyy suorana lähetyksenä Yle Areenalta ja jälkilähetyksenä TV2:lta 18:00-19:30.

 
15.11.2025 10:52 Susiladies

Klara Holm toimii Ruotsin palloskriinihyökkäyksen tirehtöörinä

Susiladies kohtaa EM-karsintojen toisessa ottelussaan Ruotsin Vantaan Energia Areenalla sunnuntaina klo 17:00. Kesällä EM-kisoissa 10. sijalle sijoittuneen Ruotsin pelaamista avaa Susiladiesin valmentaja Jussi Laakso.

13.11.2025 23:46 Susiladies

Euroopan mestari Belgian pallonliike myrkkyä Susiladiesille EM-karsintojen avausottelussa

Kaksi edellistä Euroopan mestaruutta voittanut Belgia veti selkeästi pidemmän korren Susiladiesista EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa Leuvenissa. Belgian pallonliike poiki peräti 37 syöttöä, minkä myötä kotijoukkue marssi 96-72* voittoon.

13.11.2025 10:33 Susiladies

Susiladiesin kokoonpano valittu Belgiaa vastaan – Mace, Ogun, Nenonen ja Gardziella debytantteina

Susiladiesin 12 pelaajan kokoonpano Belgiaa vastaan on valittu. Debyyttinsä naisten maajoukkueessa tekevät nelikko Erika Mace, Nicole Ogun, Jessi Nenonen ja Anna Gardziella tänään klo 21:45 Suomen aikaa. Ottelu on katsottavissa Yleltä.

12.11.2025 15:42 Susiladies

Emma Meesseman ja kaksinkertainen Euroopan mestari Belgia tanssii Susiladiesin kanssa

Kaksi peräkkäistä Euroopan mestaruutta voittanut Belgia on Susiladiesin EM-karsintaurakan ensimmäinen vastustaja torstaina. Belgian pelaaminen perustuu pitkälti kokeneeseen viisikkoon, jonka johtotähtenä on Emma Meesseman.

11.11.2025 11:29 Susiladies

Kaksinkertainen Euroopan mestari Belgia on Susiladiesin ensimmäinen koetinkivi

Susiladiesin EM-karsintojen ensimmäinen vastustaja torstaina 13.11. on kaksinkertainen Euroopan mestari Belgia, joka lukeutuu Suomen tapaan vuoden 2027 EM-kisojen alkulohkojen emäntiin. Belgia voitti kultamitalin heinäkuussa nousemalla 12 pisteen takaa voittoon finaalissa Espanjaa vastaan.

5.11.2025 11:19 Susiladies

EM-kotikisat lähestyvät! Susiladies lähtee marraskuun EM-karsintaikkunaan 14 pelaajalla

Päävalmentaja Ilkka Palviainen on nimennyt 14 pelaajaa, jotka muodostavat Susiladiesin EM-karsintajoukkueen marraskuun ikkunaan. Susiladies aloittaa EM-karsintaottelujen myötä valmistautumisensa vuoden 2027 EM-kotikisoihin.

9.2.2025 22:00 Susiladies

Slovenia tyrmäsi Susiladiesin toisella puoliajalla – EM-karsinnat päätökseen

Susiladiesin EM-karsinnat päättyivät tappioon, kun Slovenia murskasi Suomen kotikentällään 96–47 ja varmisti paikkansa EM-kisoissa. Ensimmäisellä puoliajalla Susiladies pysyi vielä iskuetäisyydellä, mutta Slovenia vei kolmannen neljänneksen ylivoimaisesti 33–4.

8.2.2025 21:43 Pääjuttu

Susiladies haastaa EM-kisapaikasta pelaavan Slovenian

Susiladies kohtaa sunnuntaina EM-karsinnoissa Slovenian, joka taistelee kisapaikasta tiukassa lohkossa. Slovenian peli rakentuu muutaman huippupelaajan varaan, ja Susiladies on valmistautunut huolella niin heidän pysäyttämiseensä kuin Slovenian puolustuksen murtamiseen.

6.2.2025 22:19 Susiladies

Susiladies jäi Unkarin jalkoihin ja menetti mahdollisuutensa EM-kisapaikkaan

Susiladies joutui taipumaan Unkarille 80–50 EM-karsintaottelussa Miskolcissa ja menetti täten mahdollisuutensa EM-kisoihin 2025. Susiladies päättää karsintaurakkansa sunnuntaina, kun se kohtaa Slovenian vieraskentällä.

5.2.2025 17:52 Susiladies

Susiladies altavastaajana Unkaria vastaan – ”Paineet ovat heillä”

Susiladies haastaa Unkarissa perinteisen kestomenestyjän, joka on ajautunut tiukkaan paikkaan kahden peräkkäisen tappion jälkeen. Susiladies-valmentaja Jussi Laakso analysoi kohtaamisen asetelmat ennen torstain ylösheittoa.

Näytä lisää vastaavia