17.7.2024 15:07 Torpan Pojat on tehnyt kolme sopimusta ensi kaudelle: joukkuetta tulevat vahvistamaan takapelaaja Kali Pocrnic, kakkospaikkaa pelaava Sarah Gates sekä sentterin tontilla viihtyvä Anni Mujunen.
Pointin paikalla viihtyvä Kali Pocrnic päätti yliopistouransa voittamalla kansallisen mestaruuden ja pokkaamalla samassa yhteydessä turnauksen MVP-palkinnon. Pocrnic on luonnollinen johtaja, joka ei pelkää suuriakaan hetkiä. Hän osaa luoda tilanteita sekä itselleen että muille.
– Kali on pelinjohtaja ja loistava johtaja joukkueelle. Hän antaa 100 prosenttia joka ilta ja on nälkäinen näyttämään taitonsa ammattilaistasolla, ToPon päävalmentaja Arttu Tammi kommentoi sopimusta.
– Olen innoissani päästessäni liittymään joukkueeseen tulevalla kaudella ja odotan innolla kaikkien tapaamista! En malta odottaa, että pääsen aloittamaan ammattilaisurani Suomessa, Pocrnic kommentoi joukkueeseen liittymistä
ToPo saa riveihinsä myös toisen kanadalaisen, kakkospaikan pelaaja Sarah Gatesin McMasterin yliopistosta. Gates oli kansallisen mestaruusjoukkueen kapteeni ja MVP. Sarah sai koulussaan myös Vuoden naisurheilija -tunnustuksen vuonna 2023.
Gates aloitti ammattilaisuransa viime vuonna Saksan Bundesligassa pirteästi ennen loukkaantumistaan marraskuussa.
– Kuulimme vain positiivisia asioita Sarahista. Hän on voittaja, loistava heittäjä ja käyttäytyy kuin todellinen ammattilainen. Sarah on tehnyt kovasti töitä kuntoutuksensa eteen ja ansaitsee ehdottomasti mahdollisuuden näyttää potentiaalinsa, jota selvästi on paljon, Tammi kommentoi tuoretta hankintaa.
– Olen todella innoissani päästessäni liittymään joukkueeseen tulevalla kaudella. Olen kuullut niin mahtavia asioita kaupungista, kulttuurista, seurasta ja faneista, enkä malta odottaa, että pääsen sinne ja aloitamme yhdessä, Gates sanoo.
Anni Mujunen tähtipaitoihin
Aiemmin naisten divarissa HyPoa ja Korisliigassa HBA:ta edustanut sentteri tuo ToPon korin alle kokoa ja kovuutta. Parhaalla divarikaudellaan Mujunen esiintyi vakuuttavalla tuplatupla-keskiarvolla (14,3/12,6) HyPon paidassa.
– Mahtavaa saada Anni mukaan rosteriimme! Haluamme antaa nuorille pelaajille mahdollisuuksia mennä eteenpäin urallaan ja taata jatkossa kannustava pelaajapolku junioreistamme naisten edustusjoukkueeseen asti. Annilla on varmasti vielä potentiaalia ulosmitattavana. Hienoa nähdä, mihin kaikkeen Anni meillä yltää, kommentoi ToPon general manager Saara Wahlgren.
Alunperin helmikuulle kaavaillut naisten ja miesten Suomen Cupin finaalit jäävät tällä kertaa pelaamatta. Suomen Cupin kehitystyö kuitenkin jatkuu ja tavoitteena on ottaa se taas seuraavina vuosina osaksi Koripalloliiton kilpailujärjestelmää.
Kamppailu Suomen mestaruudesta naisten osalta käynnistyy lokakuun alussa ja mestari on selvillä viimeistään 29.4. Naisten Korisliigassa palataan tulevalla kaudella formaattiin, jossa 18 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Vimpelin Veto on lukinnut Audrey Warrenin kolmanneksi ulkomaalaisvahvistukseksi tulevalle kaudelle.
Ninni Salmi tuo BC Nokia Naisten joukkueeseen lisää kokemusta koko kentälle.
Anissa Pounds on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Naisten Korisliigassa pelaavan ja vastikään paikan Eurocupin lohkovaiheeseen napanneen Peli-Karhujen kanssa.
BC Nokia Naisten joukkue saa lisää vaihtoehtoja pelata erilaisilla viisikoilla, kun Ebba Pekonen liittyy vahvuuteen.
Peli-Karhut ei joudu EuroCupin karsintavaiheeseen, vaan joukkue etenee suoraan kovatasoisen liigan lohkovaiheeseen.
EBT lähtee kauteen yhdeksän tutun pelaajan ja kolmen EBT-tulokkaan kera. Yhdeksästä tutusta pelaajasta seitsemän on EBT:n omia kasvatteja.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.
Kauhajoen Topias Palmi on äänestetty kapteenien ja päävalmentajien vuosittaisessa äänestyksessä Vuoden pelaajaksi. Naisten Korisliigassa Vuoden pelaaja -palkinnon pokkasi Tampereen Pyrinnön Saana Kujala.