Karolina Andersson tuomitsee naisten EM-kisoissa

27.5.2005 Suomalaiserotuomari Karolina Andersson on nimetty Turkissa syyskuussa pelattaviin naisten EM-kisoihin. Arvokisat ovat Anderssonin ensimmäiset aikuisten tasolla.

Suomen naisten maajoukkue karsii elokuussa pääsystä samoihin EM-kisoihin. Kisoihin on jo selviytynyt Tsekki, Saksa, Ranska, Kreikka, Latvia, Liettua, Romania, Venäjä, Serbia & Montenegro, Espanja ja Turkki.

Anderssonin nimeäminen aikuisten arvokisoihin on jatkoa hyvin onnistuneeseen naisten Euroopan liigan lopputurnaukseen, joka järjestettiin Samarassa, Venäjällä.

Kesällä suomalaistuomarilla on myös edessään 20-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa tuomitseminen, jonne Suomen 20-vuotiaiden maajoukkue myös lähtee parantamaan viime vuoden 11. sijaa. 

- Kyllä nyt uppoavat kolmoset tällä "elämän jatkoajalla" ja melkein puolikentästä. Välillä sitä on oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja saa mahdollisuuden. Onneksi Samarassa meni hyvin ja sain tehdä töitä hyvien tuomareiden ja asiantuntevien ammattilaisten kanssa mahtavassa koripallotapahtumassa, kertoi Andersson. 

 

Petri Mäntylälle Helsingin Pyttykerhon erotuomaripalkinto

Neljästi peräkkäin Korisliigan parhaaksi erotuomariksi valittu Petri Mäntylä saa Helsingin Pyttykerhon vuoden 2016 erotuomaripalkinnon.

16.3.2016 11:02 Pohjoinen alue

Tule vapaaehtoiseksi tekemään koripallon suurta kansainvälistä tapahtumaa – 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016 Helsingissä

20-vuotiaiden miesten koripallon EM-kisat pelataan Helsingissä, Helsingin jäähallissa ja Pasilan urheilutalolla 16.-24.7.2016. Kisaorganisaatio etsii n. 200 vapaaehtoista erilaisiin ottelu- ja tapahtumatoteutuksen tehtäviin. Hakuaikaa on 8.4. saakka.

9.3.2016 20:23 Pohjoinen alue

Nuorten EM-kilpailuiden vapaaehtoisten haku alkaa 16.3.2016

Mitä Sinä teet heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa? Nyt sinulla on mahdollisuus kokea kansainvälinen ja korkeatasoinen koripallotapahtuma ja olla itse mukana järjestämässä sitä vapaaehtoisena.

27.2.2013 EM-kilpailut

Mäntylä ja Andersson erotuomareiksi EM-kisoihin

Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA Europe) on nimennyt suomalaiserotuomarit Petri Mäntylän ja Karolina Anderssonin EM-kisoihin. Andersson jakaa oikeutta Ranskassa 15.-30.6.2013 pelattavissa naisten EM-kilpailuissa, kun Mäntylä puolestaan valittiin toisen kerran peräkkäin miesten EM-lopputurnaukseen.

17.9.2011 EM-kilpailut

Petri Mäntylä Euroopan huipulla

Suomen menestys koripallon EM-kisoissa ei rajoittunut pelkästään miesten maajoukkueen selviytymiseen Euroopan kahdentoista parhaan joukkoon. Ensimmäisiä miesten arvokisojaan viheltävä suomalaiserotuomari Petri Mäntylä, 37, on edennyt EM-kisoissa aina pudotuspelivaiheeseen asti.

14.11.2005 EM-kilpailut

Tyttöjen EM-kisat Suomeen

Kansainvälinen Koripalloliitto FIBA Eurooppa on viikonvaihteessa pitämässään kokouksessa myöntänyt alle 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat Suomeen.

26.9.2024 12:00 Erotuomarit

Ari Mikkola on Koripalloliiton ensimmäinen ammattierotuomari

Suomen Koripalloliitto on ottanut erotuomaritoiminnassa uuden askeleen matkallamme tavoitetta saattaa suomalainen erotuomaritoiminta maailmanluokan tasolle. Uudessa tehtävässä aloittaa Ari Mikkola.

24.9.2024 21:57 Pääjuttu

Erotuomarilegenda Jorma Ovaska on kuollut

Suomalaisen koripallon merkittävä vaikuttaja ja legendaarinen erotuomari Jorma Ovaska menehtyi tänään tiistaina pitkän sairauden uuvuttamana ollessan 74-vuotias. Hänen poismenonsa on suuri menetys suomalaiselle koripalloyhteisölle.

18.6.2024 09:29 Pääjuttu

Erotuomari Miltos Ioannidis sai uralleen haluamansa päätöksen: ”Kausi oli hyvä, tunne on loistava”

26 erotuomarivuoden jälkeen Miltos Ioannidis pistää pillin pussiin ja antaa hyvillä mielin tilaa nuoremmalle erotuomaripolvelle. Pitkän uran kulmakiviä ovat olleet koripallon kautta syntyneet ystävyyssuhteet, solidaarisuus ja positiivinen ajattelu.

14.6.2024 09:17 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliitto hakee ammattierotuomaria

Erotuomaritoiminta on ollut nousujohteisella tiellä viime vuodet, ja aktiivierotuomareiden määrä on kasvanut ennätystasolle. Otamme erotuomaritoiminnassa uuden askeleen matkallamme kohti tavoitettamme saattaa suomalainen erotuomaritoiminta maailmanluokan tasolle, Euroopan kärkimaiden joukkoon. Osana tätä tavoitetta haemme nyt ammattierotuomaria.

Näytä lisää vastaavia