3.5.2018 10:15 Porvoon Tarmossa Divari A:ta hurjilla tilastoilla pelannut 18-vuotias Michael Besselink on vaihtanut ensi kauden yliopistokseen Binghamtonin. Aiemmin suullisesti Maristin yliopistoon sitoutunut Besselink veisteli Tarmolle päättyneellä kaudella keskimäärin 16,3 pistettä, 5,2 levypalloa ja 2,7 syöttöä.
Michael Besselink (keskellä) vaihtaa yliopistokseen Binghamtonin. Kuva: Basket.fi
Ennen Tarmoon siirtymistään Wartti Basketin kasvatti kolusi nuorten SM-sarjoja kasvattajaseuransa lisäksi MaSussa ja Helsinki Rocksissa. Uusi opinahjo Binghamton pelaa NCAA:n ykkösdivisioonassa America East -konferenssia, josta ”Bearcats” on edennyt NCAA:n lopputurnaukseen kertaalleen vuonna 2009.
– Vähän yli kuukausi sitten Maristin koko valmennus sai potkut. Valitsin alun perin Maristin juuri sen takia, kun tykkäsin valmentajista. Kun he lähtivät, niin tuntui siltä, että on aika etsiä toista paikkaa, Besselink kertoo.
– Aika monta koulua alkoi soittelemaan. Binghamton otti nopeasti yhteyttä, osoitti paljon kiinnostusta ja heidän valmentajista tuli heti hyvä olo. Binghamton on nouseva koulu, paljon potentiaalia ja näytti siltä, että siellä on mahdollisuudet saada heti peliaikaa.
Torpan Poikien miesten edustusjoukkue rakentuu hyvää vauhtia ja joukkueesta on jälleen muodostumassa erittäin iskukykyinen, joka on valmiina taistelemaan miesten I divisioona A:n voitosta.
I divisioonat pyörähtävät käyntiin lokakuun alussa. Miesten I divisioona B käynnistyy 3.10. ja I divisioona A ja naisten I divisioona käynnistyvät seuraavalla viikolla.
Miesten 1 divisioona A:n kauteen valmistautuva joukkue saa Keijosesta kokeneen valmentajan, jolta löytyy taskusta muun muassa useita junioreiden Suomen mestaruuksia sekä Koripalloliiton HKVT-koulutus.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.
Miesten I divisioona A:n kauteen valmistautuva Lahti Basketball nappasi siirtomarkkinoilta mielenkiintoisen nimen, kun KTP-Basketin tämän kauden kapteeni Topias Kuukkanen siirtyy Lahteen.
Raiders Basketin päävalmentajana kaudesta 2021 lähtien toiminut Besim Maxhuni jatkaa seurassa päävalmentajana myös tulevalla kaudella.
Miesten I divisioona A:n kauteen valmistautuva Lahti Basketball on solminut 1+1-mallisen sopimuksen päävalmentaja Kristian Palotien kanssa.
Tapiolan Honka pääsi lunastamaan paikkansa Korisliigaan kaudelle 2024-25, kun Honka kaatoi Jyväskylä Basketball Academyn miesten I divisioona A:n kolmannessa finaaliottelussa 94-63 (46-36) Tapiolan Liikuntahallissa. Honka voitti finaalit suoraan 3-0.
Jyväskylän Monitoimitalolla oli 1442 katsojaa seuraamassa miesten I divisioona A:n toista loppuottelua. Ensimmäisen ottelun selkeästi vienyt Tapiolan Honka joutui tällä kertaa koville, kun Jyväskylä Basketball Academy kaatui niukasti 72-76 (36-39).
Tapiolan Liikuntahallille oli kerääntynyt 1213 katsojaa todistamaan, kun Tapiolan Honka voitti Jyväskylä Basketball Academyn miesten I divisioona A:n finaalien avausottelussa 93-67 (53-35).