Niko Hellman: ”Ranskan hyökkäyspelaaminen oli MM-kisoissa terävintä kärkeä”

24.11.2022 09:46 Susiladiesin EM-karsintaikkunan ensimmäinen vastustaja on Ranska, joka on tuskin ehtinyt sulatella syys-lokakuussa pelattuja MM-kisoja. Susiladiesin valmentaja Niko Hellman käy lävitse Ranskan vahvuudet ja avainpelaajat, sekä Suomen iskupaikat.

Alexia Chartereau on yksi Ranskan vaarallisimpia isoja pelaajia. Kuva: FIBA Europe.

MM-kisat 2022 päättyivät Australian Sydneyssä lokakuun ensimmäinen päivä ja siitä alle kaksi kuukautta myöhemmin seitsemänneksi sijoittunut Ranska karsii paikasta EM-kisoihin 2023. Ranskalla on ensimmäisenä vastassa Suomi; sen jälkeen Ukraina, jolle ranskalaiset hävisivät edellisessä EM-karsintaikkunassa.

– Ranska laittaa kovaa painetta palloon ja tulee aktiivisesti syöttölinjoille. Ne ovat selkeästi heidän vahvuutensa. Vastaavasti puolustukseen palaaminen ja palloskriinitilanteiden puolustaminen olivat MM-kisoissa asioita, joiden kautta vastustajat pystyivät heitä satuttamaan. Niihin meidänkin on onnistuttava iskemään, Hellman kertoo.

Hyökkäyspäässä taas Ranska välillä jopa hipoo täydellisyyttä. Valmentajien saatavilla olevat tilastoinnit kertovat, että MM-kisoissa Ranska toteutti hyökkäyspelaamistaan lähes jokaisella osa-alueella erinomaisesti.

– Hyökkäyksen osalta he olivat MM-kisoissa aivan terävintä kärkeä. He saivat myös pienen upgraden hyökkäykseen näihin karsintoihin. Vaikka heiltä puuttuu Gabby Williams, niin tilalle ovat tulleet Marine Johannes ja Valeriane Vukosavljevic, Hellman aloittaa.

– Heidän kyky luoda pieniä etuja, ja muuttaa niitä korkean laadun korintekopaikoiksi, on loistava. Meidän pitää pystyä nousemaan uudelle tasolle puolustuspelaamisessa – erityisesti pallonpaineen ylläpitämisen ja aktiivisen sijoittumisen suhteen.

Coach Hellmanin tärpit – seuraa heitä

Marine Johannes (177 cm/27 vuotta): ”Haluaa tehdä aina sen näyttävimmän suorituksen, mihin hän myös yleensä pystyy. Samalla se on hänen heikkoutensa, että suoritusten pitää aina olla näyttäviä. Hän on myös erinomainen kolmen pisteen heittäjä omasta kuljetuksesta ja ottaa myös niissä korkean vaikeustason heittoja.”

Valeriane Vukosavljevic (184/28): ”Tällä hetkellä Euroliigan toiseksi paras pistenainen 23,5 pisteen keskiarvolla. Erittäin kovan luokan korintekijä, joka pystyy tekemään niitä monipuolisesti.”

Alexia Chartereau (190/24): ”Vaikka heillä on kovia isoja pelaajia, niin Chartereau on meidän puolustusta ajatellen heidän tärkein iso pelaaja. Tekee nopeasti päätöksiä ja syöttää hyvin. Vahvarakenteinen pelaaja, oka pystyy palloskriinitilanteissa sekä poppaamaan että rollaamaan.”

Ranska ja Suomi kohtaavat Arena Saint-Étiennessa torstaina 24.11. Suomen aikaa klo 21:30. Ottelu on vapaasti katsottavissa FIBA:n YouTube-kanavalla.

Susiladies jatkaa EM-karsintoja marraskuussa! Joukkue esiintyy Awak Kuierin johdolla kotiyleisölle Urhea-hallissa sunnuntaina 27. marraskuuta, kun vastaan asettuu Liettua. Lippukauppa käy kuumana, varmista paikkasi katsomossa ja tule ulvomaan Susiladies voittoon. Liput >> 

 
13.11.2023 10:23 Susiladies

Slovenia päihitti Bulgarian – Susiladies lohkon kakkossijalla ensimmäisen EM-karsintaikkunan jälkeen

Susiladiesin EM-karsintalohkon toisessa ottelussa Slovenia voitti Bulgarian 78-63 (35-36). Ensimmäisen karsintaikkunan jälkeen Suomi on täten piste-eron turvin B-lohkon kakkosena.

12.11.2023 07:35 Susiladies

Susiladiesin kokoonpano Unkaria vastaan valittu – ottelu katsottavissa suorana lähetyksenä Jimiltä

Susiladiesin päävalmentaja Ilkka Palviainen on nimennyt kokoonpanonsa tänään sunnuntaina 12.11. klo 16:00 Urhea-hallissa, Helsingissä, pelattavaan EM-karsintaotteluun Unkaria vastaan. Ottelu on katsottavissa suorana lähetyksenä Jimiltä.

11.11.2023 15:26 Susiladies

Jussi Laakso EM-välieräjoukkue Unkarista: ”Puhumme todella kovalaatuisesti ryhmästä”

Susiladiesin EM-karsintasavotan seuraava tanssipari on kesän 2023 EM-välieräjoukkue Unkari, jonka Suomi kohtaa sunnuntaina 12.11. klo 16:00 Urhea-hallissa, Helsingissä. Susiladiesin valmentaja Jussi Laakso käy lävitse Unkarin vahvuudet ja avainpelaajat.

10.11.2023 14:47 Susiladies

Unkari on EM-välieräjoukkue ja kahden Euroliiga-joukkueen maa

Susiladies saa vastaansa sunnuntaina vieraakseen Unkarin, joka osoitti kesän 2023 EM-kisoissa olevansa erinomaisessa vireessä etenemällä välieriin asti. Unkarin naiskoripallon tasosta kertoo myös kaksi joukkuetta Euroliigassa. Suomi ja Unkari kohtaavat toisensa sunnuntaina 12.11. klo 16:00 Urhea-hallissa, Helsingissä.

9.11.2023 22:02 Susiladies

Susiladiesille unelma-alku EM-karsintoihin! Bulgaria kaatui Samakovin huutomyrskyssä

Susiladies aloitti tuoreet EM-karsintansa parhaalla mahdollisella tavalla, kun Suomi voitti Bulgarian vieraskentällä Samakovissa loppunumeroin 65-75 (35-33). Awak Kuier oli ilmiliekeissä 27 pisteen, 11 levypallon ja 5 torjunnan illalla, kun taas Lotta-Maj Lahtinen säkitti kaksi kylmäpäistä kolmosta ratkaisuhetkillä.

9.11.2023 10:33 Susiladies

Susiladiesin kokoonpano Bulgariaa vastaan on nimetty – ottelu suorana lähetyksenä YouTubesta

Susiladiesin päävalmentaja Ilkka Palviainen on nimennyt kokoonpanonsa tänään torstaina 19.11. klo 19:00 Samokovissa pelattavaan EM-karsintaotteluun. Ottelu on katsottavissa suorana lähetyksenä FIBA:n YouTube-kanavalta.

8.11.2023 13:36 Susiladies

Jussi Laakso uudistuneesta Bulgariasta: ”Meillä on valistuneita arvauksia, mitä on tulossa”

Susiladies kohtaa huomenna torstaina 9.11. klo 19:00 Bulgarian ensimmäisessä EM-karsintaottelustaan Samakovissa. Susiladiesin valmentaja Jussi Laakso käy lävitse nuorentuneen ja uudistuneen Bulgarian nykytilanteen, avainpelaajat sekä Suomen iskupaikat.

7.11.2023 12:57 Susiladies

Bulgaria on hienosta historiastaan huolimatta keskellä jälleenrakennusta

Susiladiesin torstain EM-karsintavastustaja Bulgaria omaa hienon historian, joka vilisee arvokisamitaleja. Liki kolme vuosikymmenen suvantovaiheen jälkeen Bulgaria on nuorentanut joukkueensa ja hakee uutta nousua Euroliiga-pelaaja Borislava Hristovan kantaessa kapteeninnauhaa.

6.11.2023 20:50 Susiladies

Susiladies-debyyttiään kärkkyvä Teresa Seppälä: ”Universiadit oli porras tähän”

Tampereen Pyrinnön kasvatti, nykyään Sienan yliopistossa Yhdysvaltojen NCAA:ta pelaava Teresa Seppälä, 21, oli voittamassa kesällä historiallisen pronssimitalin naisten universiadeista. Nyt Yhdysvalloista Suomeen EM-karsintaikkunaan matkustanut Seppälä kärkkyy ensimmäistä otteluaan naisten maajoukkueessa.

6.11.2023 11:05 Susiladies

Susiladies saalistaa paikkaa vuoden 2025 EM-kisoihin kolmen karsintaikkunan aikana

Susiladies aloittaa tällä viikolla karsintansa vuonna 2025 pelattaviin EM-kisoihin. Karsinnat pelataan kolmessa ikkunassa ja jokainen lohkoykkönen saa EM-kisapaikan, minkä lisäksi neljä parasta toiseksi sijoittunutta saavat kisapaikan.

Näytä lisää vastaavia