Sudenpennuille avausvoitto 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnoista: ”Käsittämätön suoritus henkisesti”

9.8.2021 23:25 Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloitti Helsingissä pelattavat MM-karsinnat voitokkaasti, kun Suomi voitti kirjavien vaiheiden jälkeen Latvian 76-75 (42-40).

Sudenpennut kaatoi Latvian MM-karsintojen avauspäivänä. Kuva: FIBA.

Latvia nousi tasoihin päätösneljänneksen puolen välin tienoilla ja lopulta 8-0-juoksullaan kuuden pisteen johtoon, kun peliaikaa oli jäljellä enää vähän vajaat neljä minuuttia. Sudenpennuilla kesti hetken aikaa palautua Latvian rynnäköstä, mutta pari nopeaa hyökkäystä, joista jälkimmäinen päättyi Edit Merivirran kulmakolmoseen, toi pelin tasoihin 73-73.

Vähän yli minuutti ennen loppusummeria Suomi sai mainiolla pallonliikkeellä pelivälineen Elina Aarnisalolle, joka naulasi kulmasta suomalaisille kahden pisteen johtoaseman, jonka Fiia Hellsten venytti vapaaheitollaan vielä kolmeen. Latvia sai vielä kavennettua hyökkäyslevypallon kautta kairatulla kakkosella, mutta Suomella oli kello puolellaan.

Suomelta loukkaantui pelin tuoksinassa kaksi aloitusviisikon pelaajaa, mikä aiheutti omat ongelmansa.

– En tiedä, miten tämä temppu tehtiin, mutta olen äärimmäisen ylpeä, että sen pystyimme tekemään. Käsittämätön suoritus henkisesti. Ja vielä siinä paineessa, että pelaajat pelasivat eri rooleja kuin ovat harjoitelleet, tekivät asioita, joita eivät ole aiemmin tehneet ja pelasivat pitkiä vaihtoja väsyneinä, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä aloitti ottelun jälkeen.

Edit Merivirta pussi Suomelle yhdeksän pistettä. Kuva: FIBA

– Pitkin ottelua meillä oli vaikeuksia Latvian hyökkäyslevypallojen kanssa. Uskomattomin juttu on, että viimeisellä jaksolla, viimeisillä bensoilla saimme ne jollain tavalla kuriin.

Latvia haki kokonaisuudessaan 30 hyökkäyslevypalloa, mutta Suomi ei jäänyt kauhean taakse 28 hyökkäyslevypallollaan.

Valtaosa ottelusta – 32 minuuttia ja kolme sekuntia – kului Suomen hallinnassa. Latvia kiri vasta päätösneljänneksen aikana, mutta Suomi sai hämmästyttävästi käännettyä voiton itselleen.

Elsa Lemmilä ehti tilastoida Suomelle 18 pistettä, kahdeksan levypalloa ja kuusi torjuntaa noin 18 minuutissa ennen loukkaantumistaan. Suomen pistekuningatar oli Aarnisalo, joka tykitti 24 pistettä, kolme levypalloa, kolme syöttöä ja viisi riistoa. Hellsten taas väänsi tilastoikseen 13 pistettä, 12 levypalloa ja kuusi syöttöä.

Todellinen vaihtopenkin energiapiikki oli Wilma Tuomi, joka kokosi kuusi pistettä ja kymmenen levypalloa.

Parketin partaveitsi, Elina Aarnisalo. Kuva: FIBA

– Wilma pelasi viimeisen puolitoista erää vitospaikkaa, kun kaksi pelaajaa tippui siltä pelipaikalta. Tämä oli asia, jota olimme harjoitelleet. Jos tähän tilanteeseen joudutaan, niin Wilma on valmis. Se, millä tavalla hän onnistui tehtävässään, se oli ihan älytöntä, Räikkä kehaisi.

Latvian pistekolmikko oli Zozefine Sipolina (22/4), Elina Briede (16/3) ja Madara Smite (13/9/5 syöttöä).

Huomenna Ranskan kohtaava Suomi heitti ottelussa kolmosensa vain 3/15 (12,0%).

– Vastus on totta kai eri tasolla kuin PM-kisoissa, Ruotsi lukuun ottamatta, mutta niissä olemme heittäneet kolmoset 33,6 prosentilla. Saimme tässäkin pelissä vapaita kolmosia tukullisen, mutta prosentit jäivät valjuksi. Olemme tätä parempi joukkue heittämään, toivottavasti saamme sen pään auki.

> Ottelutilastot

Henkilöt

 
14.8.2021 23:27 Sudenpennut

Sudenpennut jäi yhden voiton päähän MM-kisapaikasta, Kreikka parempi päätösottelussa

Helsingin URHEA-hallissa pidettävät 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnat päättyivät tänään, kun päätösottelussa Suomi hävisi Kreikalle 58-54 (26-22). Suomi olisi voitolla edennyt MM-kisoihin, mutta jäi keskinäisten otteluiden vertailussa lohkokolmoseksi.

13.8.2021 23:11 Sudenpennut

Bulgaria piirun verran Sudenpentuja parempi 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnoissa

Helsingin URHEA-hallissa pidettävissä 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnoissa Suomi hävisi toiseksi viimeisessä ottelussaan niukasti Bulgarialle 61-64 (33-37). Suomella on edelleen mahdollisuudet päästä 17-vuotiaiden MM-kisoihin, mutta kisapaikka ei ole enää pelkästään omissa käsissä.

11.8.2021 23:00 Sudenpennut

Sudenpennuille äärimmäisen tärkeä voitto Saksasta 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnoissa

Helsingissä pelattavissa 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnoissa Suomi siirtyi lohkossa toiselle sijalle, kun Sudenpennut kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen Saksan 60-62 (30-34).

10.8.2021 23:19 Sudenpennut

Ranskan urheilullisuus liikaa Sudenpennuille 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnoissa

16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsintojen toisena päivänä Suomi kärsi ensimmäisen tappionsa, kun Ranska oli URHEA-hallissa pelatussa tiistai-illan myöhäisottelussa parempi loppulukemin 86-72 (51-32).

9.8.2021 08:13 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsintaurakka alkaa tänään Helsingissä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa tänään MM-karsintaottelunsa tänään URHEA-hallissa. Helsingin European Challenger -turnaukseen osallistuu kuusi maata, jotka ovat Suomen lisäksi Ranska, Latvia, Saksa, Kreikka ja Bulgaria.

5.9.2024 15:22 Sudenpennut

Euroopan mestareissa oli kolme pelaajaa Tampereen Pyrinnöstä: ”Itsekin pitää aina välillä käydä katsomassa pokaalia, että kaikki on totta”

Euroopan mestaruutta juhlineessa 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueessa oli kolme Tampereen Pyrinnön kasvattia. Alina Nikkilä, Iida Reunanen ja Senni Toljamo ovat pelanneet koko ikänsä samassa joukkueessa ja heidän pitkäaikaisina valmentajina ovat toimineet muun muassa Juuso Liljeroos ja Antti Nikkilä.

25.8.2024 00:23 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue on Euroopan mestari!

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kirjoitti suomalaiseen koripallohistoriaan uuden luvun voittamalla Ranskan EM-kisojen finaalissa 49-47 (32-25). Suomen koripallolle kyseessä oli sekä ensimmäinen mestaruus EM-tasolla että ensimmäinen mitali.

23.8.2024 22:21 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpennut historiallisesti EM-finaaleihin! Italia kaatui välierissä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti Unkarissa pidettävien EM-kisojen välierissä Italian 52-61 (31-27). Loppuottelupaikka on Suomen nuorisomaajoukkueille jo nyt historiallinen, koska Suomi ei ole aiemmin saavuttanut mitalia A-divisioonan EM-kisoissa.

21.8.2024 22:15 Nuorten EM-kilpailut

Mitalipeleissä! Sudenpennut voitti emäntämaa Unkarin tyttöjen U16 EM-kisojen puolivälierissä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue eteni neljän parhaan joukkoon Unkarissa pidettävissä EM-kisoissa, kun Sudenpennut voitti emäntämaan puolivälieräottelussa 60-71 (26-29). Kyseessä on toinen kerta peräkkäin, kun Suomi on mitalipeleissä 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa.

21.8.2024 00:27 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpennut sai puolustettua Puolan kumoon tyttöjen U16 EM-kisoissa ja eteni kahdeksan parhaan joukkoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue eteni kahdeksan parhaan joukkoon Unkarissa pidettävissä EM-kisoissa, kun Sudenpennut kaatoi Round of 16 -pelissä Puolan 53-47 (32-24). Suomi pelaa täten välieräpaikasta huomenna Unkaria vastaan klo 19:00.

Näytä lisää vastaavia