29.7.2022 15:58 Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue päihitti kisaemäntä Slovakian Banská Bystricassa 66-62 (35-27). Parhaimmillaan 19 pistettä johtanut Sudenpennut sai pidettyä Slovakian takanaan raivokkaasti kannustaneesta slovakialaiskotiyleisöstä huolimatta.
Suomen 16-vuotiaat tytöt voittivat Slovakian Banská Bystricassa. Kuva: Vesa Koivunen.
Sudenpennut pelasi reilut kolme neljännestä loistokkaasti ja Suomi piti päätösneljänneksellä hallussaan 19 pisteen johtoasemaa. Slovakia imi kuitenkin energiaa kotiyleisöstään ja äityi raivokkaaseen loppukiriin, jolla kotijoukkue pääsi lähelle.
– Slovakia hengitti niskaan ja kotiyleisön hurmoksessa laittoi aika kovia heittoja sisään. Pystyimme silti pitämään päämme kylmänä ja hoitamaan matsin kotiin, Suomen päävalmentaja Ilkka Palviainen aloitti.
– Meille jälleen kerran erinomainen oppi pelata hornankattilassa ja huutomyrskyssä. Kun tuossa pystyy pitämään pään kylmänä, niin pitää olla tosi ylpeä joukkueesta.
Suomelta erityisesti onnistui Chalina Mäkelä (16/4), joka pelasi tasapainoisen ottelun ja upotti kylmähermoisesti kalkkiviivoilla tärkeitä vapaaheittoja. Toiseksi korkeimman pistemäärän heitti Tiia Talonen (9/10/5 syöttöä).
Slovakian ykkönen oli 19 pistettä ja 12 levypalloa tehtaillut Natasa Tausova.
Suomen ottelut jatkuvat huomenna, kun Sudenpennut pelaa kisojen viidennestä sijasta.
Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit päättyivät tänään Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen osalta, kun Sudenpennut voitti vaikeuksista huolimatta Slovenian niukasti 57-56 (29-25).
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen koripallomaajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla, kun Sudenpennut sai päihitettyä Saksan 56-50 (32-34). Suomi sijoittui alkulohkossaan kolmanneksi.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen koripallomaajoukkue pelaa ensi viikolla alkavissa Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla (EYOF). Banská Bystrica, Slovakiassa, 24.-30.7.2022 pelattavien kisojen alkulohkossa Sudenpennut saa vastaansa Belgian, Ranskan ja Saksan.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue on kutsuttu Euroopan Nuorten Olympiafestivaalien (EYOF) koripalloturnauksen yhdeksi osallistujamaaksi. EYOF järjestetään 24.-30.7.2022 Banská Bystrica Slovakiassa.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kirjoitti suomalaiseen koripallohistoriaan uuden luvun voittamalla Ranskan EM-kisojen finaalissa 49-47 (32-25). Suomen koripallolle kyseessä oli sekä ensimmäinen mestaruus EM-tasolla että ensimmäinen mitali.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti Unkarissa pidettävien EM-kisojen välierissä Italian 52-61 (31-27). Loppuottelupaikka on Suomen nuorisomaajoukkueille jo nyt historiallinen, koska Suomi ei ole aiemmin saavuttanut mitalia A-divisioonan EM-kisoissa.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue eteni neljän parhaan joukkoon Unkarissa pidettävissä EM-kisoissa, kun Sudenpennut voitti emäntämaan puolivälieräottelussa 60-71 (26-29). Kyseessä on toinen kerta peräkkäin, kun Suomi on mitalipeleissä 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue eteni kahdeksan parhaan joukkoon Unkarissa pidettävissä EM-kisoissa, kun Sudenpennut kaatoi Round of 16 -pelissä Puolan 53-47 (32-24). Suomi pelaa täten välieräpaikasta huomenna Unkaria vastaan klo 19:00.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen oli viisi minuuttia ennen loppusummeria 8 pistettä takana, mutta nousi 58-55 (28-28) voittoon Sloveniaa vastaan Unkarissa pidettävien EM-kisojen viimeisessä alkulohkopelissään. Suomi lähtee kolmen voiton myötä Round of 16 -vaiheeseen lohkoykkösenä.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti Unkarissa pidettävien EM-kisojen toisessa ottelussaan Montenegron 97-54 (41-20). Suomi pelaa täten alkulohkonsa ykkössijasta huomenna klo 14:00 Sloveniaa vastaan.