Suomen 20-vuotiaille naisille EM-alkulohkon kärkisija, Bulgaria kellistyi kovan puolustuksen myötä

5.8.2019 22:36 Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue nappasi B-divisioonan EM-kisoissa alkulohkonsa ykkössijan voittamalla Bulgarian erinomaisen puolustuspelin turvin 41-70 (20-36). 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi toistamiseen Venäjälle Susi Training Centerissä.

Lotta-Maj Lahtinen ja Suomi nappasi voiton Bulgariasta. Kuva: FIBA

Kolmen neljänneksen ajan Bulgaria oli Sudenpentujen pihdeissä yltäen kolmessakymmenessä minuutissa vain 25 pisteeseen. Kun peli oltiin jo ratkaistu, niin päätösneljänneksellä bulgarialaiset pääsivät kaunistelemaan lukemia.

– Voitimme erittäin atleettisen, todella fyysisen ja vauhdikkaan, mutta pienikokoisen Bulgarian. He saivat välillä meidät hämmennyksiin ja menettämään palloa turhaan atleettisuudellaan ja röyhkeydellään, mutta meidän puolustus piti läpi ottelun. Meillä oli pallossa kova paine ja Bulgaria ei saanut oikein mitään aikaiseksi, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen kiteytti.

Suomen syömähampaat muodosti tuttu kolmikko Lotta-Maj Lahtinen (12/7), Lotta Vehka-aho (19/1/6 syöttöä) ja Awak Kuier (13/10). Vaihtopenkiltä energiaa parketille toivat mm. Vera Mäenpää (5/2), Fanny Hulmi (2/3) ja Nea Kuisma (0/5).

Lohkovoiton myötä Suomi pääsi turnauksen toiselle kierrokselle F-lohkoon yksi voitto takataskussaan. Suomi saa vastaansa keskiviikkona Romanian ja torstaina Turkin.

Ottelutilastot >

Suomen 16-vuotiaat tytöt pysyivät 35 minuuttia Venäjän kyydissä

Kati Ollilainen heitti 12 pistettä Sudenpennuille Venäjää vastaan. Kuva: Ville Vuorinen.

Kisakallion Susi Training Centerissä pelatussa 16-vuotiaiden maaottelussa Venäjä veti pidemmän korren toistamiseen vieden 55-67 (26-30) -voiton Sudenpentujen kuonon edestä.

Suomi nousi loistokkaalla kolmannella neljänneksellä 22-17 pisteen johtoon päätösneljänneksellä, ja pysyi kyydissä jakson puoleen väliin saakka, mutta viimeisen viiden minuutin aikana Venäjän puolustuksen puristus hellitti suomalaisille vain neljä pistettä.

– Jo alusta asti näytti siltä, että Venäjä on päättänyt, että eilinen tiukka matsi ei tule toistumaan. Peluutus oli aivan toisenlainen ja viisikko oli aivan toisenlainen, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä aloitti.

– Mutta tasainen matsi siitä tuli. Oli pitkiä hetkiä, että vietiin peliä ja meidän puolustus aiheutti haasteita heille. Toki heidän puolustus teki meille saman, mutta kokonaisuudessaan pitää olla tyytyväinen joukkueen esitykseen.

Suomen ykkönen oli Kiia Mäntylä, joka säkitti 20 pistettä, noukki 8 levypalloa ja torjui vastustajan heiton neljästi. Kolmosensa Mäntylä säkitti 6/12.

– Eikä hän pelkästään onnistunut heittopelinsä takia. Kiia on meillä tärkeä pelaaja, joka pystyy vaihtamaan skriinejä ja häntä on vaikea voittaa 1-1tilanteissa. Hän hakee levypalloja, sijoittuu oikein ja tietää, että mitä yritetään tehdä. Kaikkein hienoin on se kasvutarina, jonka hän on käynyt viime joulukuusta tähän päivään. Hän tuli vähän arkana ja ujona meidän ensimmäisiin harjoituksiin ja nyt puhjennut kukkaan, Räikkä kehui.

Ottelutilastot >
PDF

 
11.8.2024 00:08 Sudenpennut

Unkari vei Sudenpennuilta mahdollisuuden MM-kisapaikkaan tyttöjen U18 EM-kisoissa

Portugalissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi tulee pelaamaan huomenna sijoista 7-8, kun Unkari vei voiton Sudenpentujen nenän edestä toiseksi viimeisessä ottelussa 73-55 (30-20).

6.8.2023 22:21 Sudenpennut

20-vuotiaille naisille yhdeksäs sija EM-kisoissa

Suomen 20-vuotiaat naiset päättivät EM-kisansa voittoon, kun joukkue kaatoi Unkarin 71-68 (37-26). Voiton ansiosta Sudenpennut sijoittuivat yhdeksänneksi. 16-vuotiaat tytöt jatkoivat valmistautumistaan EM-kisoihin. Joukkue kaatui Ranskalle saappaat jalassa 67-58 (35-39).

6.8.2023 00:01 Sudenpennut

20-vuotiaat naiset juoksivat Montenegrolta jalat alta

Suomen 20-vuotiaat naiset jatkoivat pelejään ikäluokan A-divisioonan EM-kisoissa. Sudenpennut nappasivat toisen peräkkäisen voiton, kun joukkue kaatoi Montenegron 65-48 (29-16). 16-vuotiaat tytöt kohtasivat harjoitusottelussa Espanjan U17-maajoukkueen. Espanja oli ottelussa vahvempi 81-52 (45-52).

14.2.2023 14:36 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2023 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.

16.2.2022 08:28 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2022 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.

15.8.2019 21:19 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt kellistivät Kreikan EM-kenraalissa, 16-vuotiailla pojille tappio EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi menestyksekkään viimeisen harjoitusmaaottelun ennen A-divisioonan EM-kisoja pieksemällä Kreikan Susi Training Centerissä 69-64 (31-29). 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi B-divisioonan EM-kisoissa Ukrainalle.

11.8.2019 22:49 Sudenpennut

Bulgaria vei EM-finaalin, Suomen 20-vuotiaat naiset B-divisioonan hopealle

20-vuotiaiden naisten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi joutui tyytymään hopeaan, kun Bulgaria vei voiton loppulukemin 80-75 (42-36) Sudenpentujen kuonon edestä. Tappiosta huolimatta turnaus oli Suomen 20-vuotiaille naisille menestyksekäs paluu EM-tasolle, josta palkintona nousu A-divisioonaan ensi kesäksi.

10.8.2019 22:29 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue A-divisioonaan ja finaaleihin

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue varmisti paikkansa ensi kesäksi EM-kisojen A-divisioonaan voittamalla välierissä Iso-Britannian 86-68 (35-39). Voiton myötä Suomi pelaa huomenna B-divisioonan EM-kisojen loppuotteluissa Bulgariaa vastaan.

8.8.2019 22:36 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat naiset EM-kisojen välieriin, 16-vuotiaat pojat avasivat EM-kisansa voitolla

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue jatkaa tappiotonta tietään B-divisioonan EM-kisoissa, kun Sudenpennut selvitti tiensä välieriin selättämällä Turkin 62-53 (36-21). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue avasi omat B-divisioonan EM-kisansa voittamalla Iso-Britannian 57-63 (36-38).

7.8.2019 22:43 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat naiset jatkavat voittokulkuaan EM-kisoissa – ”Hämmästyttävää, että mitä täällä tapahtuu”

Suomen 20-vuotiaat naiset jatkavat B-divisioonan EM-kisoissa voittamattomana, kun Sudenpennut voitti ylivoimaisesti Romanian 45-91 (19-53). Suomi on nyt toisen kierroksen F-lohkon kärjessä vahvalla kiinnityksellä välieräpaikkaan.

Näytä lisää vastaavia