Universiadit siirtyvät vuodella eteenpäin

6.4.2021 08:35 Kansainvälinen opiskelijaurheiluliitto FISU on ilmoittanut siirtävänsä alun perin elokuussa 2021 pelattavaksi tarkoitetut Kiinan Chengdun kesäuniversiadit syyskesään 2022 vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi. Siirrettyjen kesäuniversiadien päivämäärät julkaistaan toukokuussa FISU:n järjestelykomitean seuraavan kokouksen jälkeen.

Suomi esiintyy universiadiparketeilla seuraavan kerran 2022. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Suomi osallistui kesäuniversiadeihin miesten ja naisten koripallojoukkueilla vuonna 2019 Napolissa.

Sekä miehet että naiset voittivat Napolin universiadeissa pelaamastaan kuudesta ottelusta neljä. Miesten joukkueen ainoat tappiot Napolin kisoissa tulivat kisojen finaaliin edenneitä Yhdysvaltoja ja Ukrainaa vastaan.

 
11.7.2025 19:10 Universiadit

Latvia makseli kalavelkoja miesten universiadijoukkueelle

Latviassa leireilevä Suomen miesten universiadimaajoukkue joutui perjantai-iltapäivänä taipumaan edellispäivän tappiostaan sisuuntuneelle Latvian haastajamaajoukkueelle. Revanssihenkinen, energinen Latvia kasvatti kolmannella jaksolla eron yli kymmenen pisteen ja kuittasi lopulta taululle 93–72 (44–38) -päätöslukemat.

10.7.2025 19:30 Universiadit

Miesten universiadijoukkue karkasi Latvialta kolmannella jaksolla

Suomen miesten universiadimaajoukkue pelasi kesän ensimmäisen maaottelunsa torstaina Latvian haastajamaajoukkuetta vastaan Riiassa. Suomi sai kolmannen jakson alussa puolustuksensa kuntoon ja latoi nopeilla vastahyökkäyksillä taululle 13–0-lukemat, joista Latvia ei enää toennut. Ottelu päätyi Suomen 75–88 (37–39) -voittoon.

9.7.2025 10:51 Universiadit

Miesten universiadijoukkue tuplamaaotteluihin Latviaan

Kesäuniversiadeihin valmistautuva miesten universiadijoukkue pelaa kesän ensimmäiset maaottelunsa torstaina ja perjantaina Riiassa Latvian haastajamaajoukkuetta vastaan. Päävalmentaja Anton Mirolybovin mukaan joukkueen teema tuleviin otteluihin on vanha, tuttu ja hyväksi havaittu kansainvälisen pelitempon hakeminen.

2.7.2025 10:24 Susijengi

Miesten universiadileiritys käyntiin neljäntoista pelaajan ringillä

Suomen miesten universiadimaajoukkue aloittaa tänään keskiviikkona valmistautumisensa Saksan Rein-Ruhrin alueella heinäkuun jälkipuoliskolla pelattaviin kesäuniversiadeihin. Päävalmentaja Anton Mirolybov luonnehtii tämän kesän universiadiryhmää nykyaikaista tempokoripalloa pelaavaksi sisukkaaksi joukoksi, joka hakee paikkaa kahdeksan joukosta.

6.8.2023 12:23 Susijengi

Rakkisudet historialliselle viidennelle sijalle universiadeissa

Suomen miesten universiadijoukkue – tuttavallisemmin ”Rakkisudet” – teki historiaa sunnuntaiaamuna Suomen aikaa nujertamalla Romanian 76-61 (37-34) Chengdun universiadien päätösottelussa ja varmistamalla siten viidennen sijan, joka on Suomen miesten kaikkien aikojen paras sijoitus universiadeissa.

1.8.2023 08:02 Susijengi

Rakkisudet kohtaa Tshekin universiadien puolivälierissä

Oman alkulohkonsa tappiottomana päättänyt Suomen miesten universiadijoukkue eli ”rakkisudet” kohtaa universiadien puolivälierissä Tshekin, joka taipui oman alkulohkonsa päätösottelussa Yhdysvalloille neljällä pisteellä.

30.7.2023 16:57 Susijengi

”Rakkisudet” alkulohkovoittoon universiadeissa Etelä-Korean kustannuksella

”Rakkisudet”-nimellä Suomen miesten universiadijoukkue varmisti universiadialkulohkonsa voiton Kiinan Chengdussa peittoamalla Etelä-Korean pistein 58-80 (24-33). Voiton kulmakiviä olivat erinomainen levypallopelaaminen sekä läpäisemätön joukkuepuolustus.

29.7.2023 08:54 Susijengi

Rakkisudet rymistelivät Azerbaidzanin nurin universiadiavauksessa

Suomen miehet eli Rakkisudet saivat Chengdun universiadeihin parhaan mahdollisen lähdön jyräämällä Azerbaidzanin alkulohkoavauksessaan pistein 105-43 (53-19). Joukkueiden tasoero kävi ilmiselväksi jo ensimmäisillä minuuteilla ja viisi suomalaispelaajaa pääsi nautiskelemaan kaksinumeroiset pisteet.

28.7.2023 14:45 Susijengi

”Rakkisudet” valmiina kisoihin: miesten universiadijoukkue hakee tulosta puolustuksen kautta

Suomen miesten universiadijoukkue sai lentävän lähdön kohti Chengdun universiadeja voittamalla Huangzhoussa pelatun kansainvälisen turnauksen viime viikolla. Huangzhoun turnauksen voitto kirkasti myös joukkueen identiteetin: yhdessä, tinkimättä ja puolustuksen kautta. Sama resepti kantaa joukkueen Chengdu’hun asti.

22.7.2023 12:28 Susijengi

Revanssivoitto! Miesten universiadijoukkue narrasi Liettuaa Huangzhoun turnauksen finaalissa

Suomen miesten universiadijoukkue sai Kiinan Huangzhon turnauksessa pelattavakseen vielä yhden ottelun, kun se sai turnausfinaalissa vastaansa uudelleen Liettuan. Toissapäivänä Liettualta kyytiä saanut Suomi oli lauantaina tulta ja tappuraa ja haki Liettuan päänahan sisukkaalla 75-79 (40-38)-voitolla.

Näytä lisää vastaavia