11.1.2024 21:57 Torstai-illan Urheilugaala muuttui koripallon juhlaksi, kun Susijengin johtotähti Lauri Markkanen nimettiin vuoden urheilijaksi ensimmäisenä koripalloilijana kautta aikain. Korisjuhlat jatkuivat vuoden valmentajan kategoriassa, kun Gordon Herbert palkittiin vuoden valmentajana ensimmäisenä koripallon edustajana vuosikymmeneen.
Vihdoinkin! Lauri Markkanen on kautta aikain ensimmäinen koripalloilija vuoden urheilijana Suomessa. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi & FIBA.
Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatteihin lukeutuva Markkanen on hätyytellyt Suomen urheilutoimittajien liiton vuosittaisessa vuoden urheilijan äänestyksessä kärkisijaa jo kolmesti aiemmin, viimeksi vuosi sitten.
Tämän vuoden Urheilugaalassa Markkanen sai muhkeaksi kasvaneeseen ansioluetteloonsa vuoden urheilijan 2023 palkinnon ohitettuaan äänestyksessä toiseksi sijoittuneen Wilma Murron (seiväshyppy) ja kolmanneksi sijoittuneen Kalle Rovanperän (ralli). Markkanen on samalla ensimmäinen koripalloilija, joka on koskaan palkittu vuoden urheilijana Suomessa.
Markkanen teki viime vuoden aikana jättiloikan NBA:n eliittiin. Helmikuussa hän juoksi kentälle NBA:n All-Star-ottelussa aloitusviisikon jäsenenä ja kauden päätteeksi hänet nimettiin ylivoimaisella äänienemmistöllä NBA:n kehittyneimmäksi pelaajaksi. Markkanen urakoi Utah Jazzille 2022–23-kaudella 25,6 pistettä, 8,6 levypalloa ja 1,9 syöttöä ottelua kohden.
NBA-kauden päätyttyä Markkanen palasi Suomeen suorittamaan varusmiespalveluksensa. Loppukesällä hän johdatti Susijengin koripallon MM-kisoihin Okinawalle. Markkanen oli kisojen kolmanneksi paras pistemies (24,8/ottelu) ja auttoi Susijengiä varmistamaan paikkansa ensi kesän olympiakarsintaturnauksessa Valenciassa.
Kuluvalla 2023–24-seurajoukkuekaudella Markkanen on urakoinut pudotuspelipaikkaa metsästävässä Utah Jazzissa 23,5 pistettä ja 8,6 levypalloa ottelua kohden. Viime yön ottelussa Markkanen säkitti 26 pistettä ja haki 12 levypalloa, kun Jazz päihitti kotonaan hallitsevan mestarin Denver Nuggetsin.
Markkanen on kautta aikain vasta viides palloilulajien edustaja vuoden urheilijana. Palloilijoista vuoden urheilijan palkinnon ovat aiemmin vieneet Jari Litmanen (1995), Sami Hyypiä (2001), Teemu Pukki (2019) ja Lukas Hradecky (2020).
Suomen kansalaisuuden vuonna 1989 saanut kanadalaislähtöinen Gordon Herbert sai puolestaan kunnian nousta Urheilugaalan lavalle noutamaan vuoden valmentajan palkinnon.
Herbert luotsasi Saksan miesten koripallomaajoukkueen historiallisesti MM-kultaan viime syyskuussa Filippiineillä, Indonesiassa ja Okinawalla pelatuissa MM-kisoissa. Kuukausi sitten Herbert nimettiin vuoden valmentajaksi myös Saksassa.
Herbertin hakema vuoden valmentajan palkinto on suomalaiselle koripalloilulle kolmas. Henrik Dettmann voitti palkinnon ensimmäiseen kerran johdatettuaan Saksan vuoden 2002 MM-pronssille ja toisen kerran, kun Susijengi oli hakenut vuoden 2013 Slovenian EM-kisoissa viisi voittoa kahdeksasta ottelusta.
Ennen valmentajauraansa Herbert pelasi Suomessa SM-sarjaa 1982–1993 Hyvinkään Tahkossa, Turun NMKY:ssa, Forssan Koripojissa, Helsingin NMKY:ssa ja Uudenkaupungin Urheilijoissa ennen siirtymistään valmentajaksi. Syksyllä 1994 alkaneella valmentajaurallaan Herbert on ehtinyt luotsata mm. UU-Korihaita, Tapiolan Honkaa, Frankfurt Skylinersiä, Paris Basket Racingia, Pau-Orthezia sekä apuvalmentajan ominaisuudessa NBA:n Toronto Raptorsia.
Pelaajana Herbert edusti myös usean vuoden ajan Kanadan maajoukkuetta. Kanadan arvokisajoukkueeseen Herbert ylsi 1984 Los Angelesin olympialaisissa ja 1986 Espanjan MM-kisoissa.
Lisätietoja: Suomen Urheilugaala
Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti ja kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilija Lauri Markkanen, 213 cm ja 27 vuotta, on odotetusti allekirjoittanut viisivuotisen jatkosopimuksen NBA-joukkueensa Utah Jazzin kanssa. Uusi sopimus pitää Susijengin kulmakiviin lukeutuvan Markkasen Salt Lake Cityssä kevääseen 2029.
Susijengin kapteeni Sasu Salin, 33, siirtyy uudelle vaiheelle ammattilaisurallaan. Viimeiset kymmenen vuotta Espanjan pääsarjassa pelannut MaSu-Basketin kasvatti on allekirjoittanut yksivuotisen sopimuksen Romanian hallitsevan mestarin, viime keväänä Eurocupissa kahdeksan parhaan joukkoon selvinneen U-BT Cluj-Napocan kanssa.
Erinomaisen Korisliiga-kevään Kataja Basketissa pelannut ja Susijengissä kesällä debytoinut kotkalaisen KTP:n juniorimyllyn kasvatti Thomas Tumba, 23, on kirjoittanut ensimmäisen kansainvälisen ammattilaissopimuksensa. Tumba pelaa ensi kaudella Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle (LEB Oro) nousseessa CB Morónissa.
Susijengin nuorta kaartia edustava Olivier Nkamhoua, 24, sai runsaasti peliaikaa Portland Trailblazersin paidassa NBA:n Las Vegasin kesäliigan päätösottelussa. Nkamhoua käytti 24 peliminuuttiaan tehokkaasti kirjaamalla viiden pisteensä kylkeen kuusi levypalloa, kolme syöttöä, yhden riiston ja peräti kuusi blokkia.
Susijengiä Valencian olympiakarsintaturnauksessa edustanut ToPo Juniorien kasvatti Remu Raitanen, 26, on solminut ensi kautta koskevan sopimuksen slovakialaisen BC Prievidzan kanssa. Viime kaudella Slovakian liigan välieriin edennyt BC Prievidza pelaa ensi kaudella myös Alpe Adria Cupia ja osallistuu FIBA Europe Cupin karsintoihin.
Jo viime keväänä ensituntumaa Espanjan ACB-liigasta CB Andorran paidassa saanut Susijengin valkealaislähtöinen luottosentteri Alexander Madsen, 29, pelaa Espanjassa myös tulevalla kaudella. 208-senttisen Kouvolan Poikien kasvatin on kiinnittänyt riveihinsä ensimmäistä kertaa seuran historiassa pääsarjatasolle kohonnut Lleida CE.
Ranskan Pro A:n suomalaisjoukkueen kruunua edelliset vuodet kantanut SIG Strasbourg luottaa tulevinakin kausina sinivalkoiseen osaamiseen. Viime kaudella Le Portelin Pro A:n pudotuspeleihin johdattanut Susijengin pelinrakentaja Edon Maxhuni, 26, on solminut seuraavat kaksi kautta koskevan sopimuksen strasbourgilaisjoukkueen kanssa.
Viime kaudella Slovenian liigaa ja Adrianmeren kakkosliigaa Helios Domzalen paidassa pelannut Lapuan Kobrien kasvatti Perttu Blomgren, 22, jatkaa uraansa Balkanilla. Blomgrenin uusi seura on kovin satsauksin tulevaan kauteen lähtevä perinteikäs bosnialaisseura KK Bosna, joka tähtää kaudella niin Bosnian liigan kuin Adrianmeren kakkosliigankin mestaruuksiin.
Viime kaudella Viron suurseuran BC Kalev/Cramon kanssa Viron cupin ja kansallisen liigan mestaruudet voittanut sekä Viron-Latvian-liigan finaaliin edennyt Kotkan Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 185 cm ja 26 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen tallinnalaisjoukkueen kanssa.
Susijengin avainpelaajiin vasta päättyneissä Valencian olympiakarsinnoissa kuulunut Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 24, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Samaan aikaan Petteri Koponen on aloittanut valmennusurakkansa San Antonio Spursissa NBA:n kesäliigassa.