14.10.2013 Pohjoismaisten koripalloliigojen suomalaisnimet antoivat maanantai-illansuussa taas hyvää näyttöä osaamisestaan. Boråsin Roope Ahonen kunnostautui ratkaisuhetkien kovilla koreillaan johdattaen joukkueensa voittoon Norrköping Dolphinsista ja Ville Tuomisen Bakken Bears saalisti Tanskan liigassa jo viidennen perättäisen voittonsa.
Roope Ahosella kulkee Boråsissa. Kuva: Francois Perthuis.
Viime keväänä Ruotsin Basketliganin välieriin edennyt Norrköping johti Boråsia Boråshallenissa 1,230 katsojan edessä parhaimmillaan 13 pisteellä. Borås sai kuitenkin kolmannesta jaksosta alkaen vieraidensa korihanat tukkoon ja alkoi kuroa eroa kiinni.
Seitsemän minuuttia ennen pelin loppua tilanne oli kutkuttavasti tasan 61–61, jonka jälkeen Boråsin kaksikko James Miller jr-Roope Ahonen otti ohjat. Miller upotti 10 ja Ahonen kuusi Boråsin viimeisestä 18 pisteestä matkalla 79–73 (34–44)-voittoon.
Ahonen pokkasi 27 minuutissa 10 pistettä, haki kaksi levypalloa ja jakoi kaksi syöttöä. Borås on voittanut kaikki kolme pelaamaansa ottelua.
Myös Ville Tuomisen valmentama Bakken Bears jatkaa tappiottomana. Bearsin maanantai-illan vastustaja Horsholm onnistui potkimaan isäntien ylivoimaa vastaan tasan toisen kymmenminuuttisen ajan, mutta kolmen jakson ajan Bakken oli suvereeni.
Bakken Bearsin viides perättäisvoitto kirjattiin aikakirjoihin pistein 94-62 (44-36).
Borås Basket – Norrköping Dolphins 79–73 (14–20, 34–44, 53–59)
Borås: James Miller jr 37/5/4 syöttöä.
Norrköping: William Walker 18/8, Joakim Kjellbom 15/10/2 blokkia.
R.Ahonen: Aloitusviisikossa, Minuutit 27, Pisteet 10 (2p 4-4, 1p 2-2), Levypallot 2, Syötöt 2.
Bakken Bears – Horsholm 79ers 94–62 (27–18, 44–36, 70–48)
Bakken: Brandon Penn 19/5/6 riistoa, Nicolai Iversen 17/7/4 syöttöä.
Horsholm: Zarko Jukic 15/5.
Bakkenin päävalmentajana Ville Tuominen.
Neljä kautta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Denverin ja Wyomingin yliopistoissa pelannut ja Saksan kesäuniversiadeissa Suomen tehopelaajana kunnostautunut Touko Tainamo, 205 cm ja 24 vuotta, aloittaa Euroopan ammattilaisuransa Tshekin liigan USK Prahasta.
Viimeiset kuusi vuotta Susijengin valmennusjohdossa työskennellyt ja pitkän päivätyön HBA-Märskyn peräsimessä tehnyt suomalaisen koripallon ikoni Hanno Möttölä, 48, liittyy tulevien EM-kisojen jälkeen kovaa vauhtia koripallomaailman huipulle kohonneen Kanadan maajoukkueen valmennusportaaseen.
Viime kevätkaudella Italian ja Turkin liigoissa pelannut Susijengin luottomies ja Hyvinkään Pontevan kasvatti Edon Maxhuni, 188 cm ja 27 vuotta, palaa Ranskan pääsarjatasolle. Maxhunin uusi seura on viime keväänä Ranskan pudotuspelipaikoista taistellut perinteikäs BCM Gravelines-Dunkerque.
Viime kaudella Cluj-Napocan paidassa Romanian mestaruuden voittanut ja Eurocupia pelannut susikapteeni Sasu Salin, 191 cm ja 34 vuotta, palaa vuoden tauon jälkeen Espanjaan. Salinin uusi seura on 1+1-vuotisella sopimuksella perinteikäs madridilainen Estudiantes, joka tavoittelee paluuta maan kakkostasolta (LEB Oro) sen pääsarjaan (ACB).
Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Viimeiset viisi vuotta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Daytonissa ja New Mexicossa menestyksekkäästi pelannut KTP-Basketin kasvatti Mustapha Amzil, 206 cm ja 23 vuotta, palaa Eurooppaan. Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvoihin lukeutunut Amzil on allekirjoittanut sopimuksen Kosovon tuplamestarin KB Trepcan kanssa.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Viimeisellä kahdella kaudella Ranskan liigassa SIG Strasbourgia ja Limogesia valmentanut ja pitkän päivätyön Susijengin ja nuorten maajoukkueiden valmentajana tehnyt Mikko Larkas, 44, on solminut kaksivuotisen päävalmentajasopimuksen Puolan hallitsevan pronssimitalistin Trefl Sopotin kanssa.