2.7.2023 11:48 BC Nokian oma kasvatti Aleksi Koskinen, 31, on tehnyt kahden vuoden mittaisen valmennussopimuksen BC Nokian miesten edustusjoukkueen kanssa. Koskinen toimi viimeiset neljä kautta Itävallassa Swans Gmundenin apuvalmentajana.
Aleksi Koskinen palaa valmentamaan Suomeen. Kuva: Ville Vuorinen.
Koskisen visiitti Itävaltaan oli monellakin tapaa menestyksekäs. Neljän kauden aikana Gmunden saavutti kaksi Itävallan mestaruutta, kaksi Super Cup -voittoa ja yhden Itävallan cupin pokaalin. Päävalmentajana joukkueessa toimi Anton Mirolybov, joka valittiin tänä aikana kahdesti Itävallan vuoden valmentajaksi.
Koskisella on Itävalta vuosien myötä monipuolista kokemusta aina Itävallan divarista FIBA Europe Cupiin, jossa Gmunden jäi viime kaudella alkulohkovaiheeseen.
Ennen siirtymistään Itävaltaan Koskinen oli apuvalmentajana Näädissä kolmen kauden ajan.
- Olen päässyt tarkkailemaan BC Nokiaa myös ulkopuolelta, vaikka aikaisemmin olen ollut sisäpiirissä. Nokialla alkaa olemaan maaperää: olosuhteet ovat uuden hallin myötä pian kunnossa ja seurassa kasvatetaan hyviä junioreita. Nämä ovat asiat, jotka tekevät paluun mielenkiintoiseksi, Koskinen taustoittaa.
Koskinen on myös nähty monta kesää Suomen nuorisomaajoukkueiden valmentajana. Tänä kesänä 2023 hän on mukana B-divisioonan EM-kisoihin valmistautuvan Suomen 20-vuotiaiden miesten mukana.
Pelaajaurallaan Koskinen ehti pelata 93 ottelua Korisliigassa Lappeenrannan NMKY:ssä ja FoKoPossa. Palkintokaappiin pelaajaura toi yhden cup-mestaruuden. Suomen nuorisomaajoukkueissa hän on pelannut 29 ottelua. Koskinen oli pelaajana mukana nostamassa BC Nokiaa Korisliigaan kaudella 2014-15.
Korisliigassa seitsemännen perättäisen mitalin kauden 2024–2025 lopussa voittanut Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen Antti Ahosen kanssa.
Salon Vilppaan Samu Adler voitti päättyneellä Korisliiga-kaudella sekä Vuoden tulokkaan että Vuoden kuudennen pelaajan palkinnot. Miten saavutus oikein onnistui nuorukaiselta, joka ei ole vielä ehtinyt edes täysi-ikäiseksi?
Uudenkaupungin Korihait sai merkittävän palasen ensi kauden joukkueeseen, kun sentteri Mikael Aalto kirjoitti seuran kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Viime kaudella Susijengi-debyyttinsä tehnyt 208-senttinen Aalto aloittaa syksyllä neljännen kautensa haiparvessa.
Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen etsii uransa huipulla seuraavaa ammattilaissopimusta mutta valmistautuu samalla myös urheilu-uran jälkeiseen elämään. Aloittelevaa oikeustieteiden opiskelijaa kiinnostavat edelleen ulkomaiden koripalloparketit.
KTP-kasvatti Joona Tuomala, 28, on solminut 2+1-mallisen sopimuksen KTP-Basketin kanssa.
Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.
Pyrintö on kiinnittänyt ensi kauden Korisliiga-miehistöönsä tutun takapelaajan Kion Williamsin.
BC Nokian taustayhtiö BC Nokia Näädät Oy kertoi tiistaina, että se ei jatka BC Nokian sopimusyhteisönä. BC Nokia ry tiedottaa myöhemmin seuran jatkosta Korisliigassa.
Aapo Heinosen luotsaaman Tapiolan Hongan miesten joukkueen kulunut kausi oli lähes nappionnistuminen. Honka luottaa tuttuun hyväksi havaittuun konseptiin ja Heinonen jatkaa joukkueen valmentamista myös kaudella 2025-26.
Helsinki Seagullsin Shawn Hopkins kävi pohjalla ja kuluneen vuoden aikana syntyi uudelleen. Nyt hän pääsi juhlimaan mestaruutta Kauhajoella, josta kehityksen polku sai alkunsa.