25.3.2012 Latautunut Forssan Alku ei jättänyt jossittelun varaa naisten kolmannessa ja ratkaisevassa puolivälieräottelussa Espoo Teamia vastaan, vaan siivosi espoolaiset tieltään pistein 68–55 (42–27). Alku haastaa ensi viikolla alkavissa välierissä Lappeenrannan Catzin.

Ashley Awkward ja Alku ryntäsivät hurmoksessa Espoo Teamin kumoon. Kuva: Tytti Nuoramo.
Alku jatkoi kolmannessa puolivälierässä edellisistä otteluista tutuksi tulleella paikkapuolustuksellaan, jonka vaikutus Espoo Teamiin oli lamauttava.
Alku juoksi tehokkaasti kenttää espoolaisten ohiheitoista ja pallonmenetyksistä ja johti ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen pistein 22–10. Kahdella seuraavalla jaksolla forssalaisylivoima korostui entisestään, kun Espoo Teamilla oli suunnattomia vaikeuksia saada edes kohtuullista heittopaikkaa lähietäisyyksiltä.
Vajaat yhdeksän minuuttia ennen ottelun loppua Alku johti lukemissa 61–39. Espoo Team ryhmittyi vielä omalla paikkapuolustuksellaan hurjaan loppukiriin ja nousi Evita Iiskolan kolmosella yhdeksän pisteen päähän (64–55) päätösminuutin alussa. Alun Ashley Awkward sinetöi kuitenkin forssalaisten välieräpaikan vapaaheittoviivalta.
– Sanoin puolivälieräsarjan avausvoiton jälkeen, että paikkapuolustuksella haettu voitto oli pelkkä taskuvarkaus. Paikka kuitenkin toimi niin jäätävän hyvin, että parin tilanteen erikoispuolustusta lukuun ottamatta pelasimme samalla puolustuksella koko sarjan loppuun asti, tiivisti Alun päävalmentaja Jari Marjamäki kupletin juonen.
– Pelaajat saivat puolustuksen kautta hyökkäyspelin kulkemaan ja hakeutuivat rohkeasti korintekopaikkoihin alusta asti. Espoon paikka puri vuorostaan lopussa, mutta siinä vaiheessa meillä oli jo riittämiin eroa voiton varmistamiseksi, Marjamäki jatkoi.
Alun tehopelaaja oli Siarre Evans (18/12/3 riistoa), mutta myös Vanessa House (16/7/5 syöttöä/4 riistoa), Ashley Awkward (13/2) ja Olayinka Olorunnife (6/13/4 riistoa/2 blokkia) olivat tehtäviensä tasalla.
Espoo Teamista Laura Wilson (10/10), Jenni Muurinen (10/10) ja Evita Iiskola (10/3) onnistuivat ajoittain, edellisessä ottelussa riehunut Niina Laaksonen (7/11) puolestaan jäi Alun puolustuksen kouriin (kahden pisteen heitot 3/15).
Alun voiton myötä naisten SM-sarjan välieräparit ovat selvillä: Forssan Alku haastaa Lappeenrannan Catzin ja hallitseva mestari Peli-Karhut kohtaa Äänekosken Huiman.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA juhlisti Märsky-päivää voittamalla kotikentällään EBT:n 79-66.
Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Voittoihin ylsivät Pyrintö ja Tapiolan Honka.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Illan voittajia olivat EBT, PeKa ja ViVe.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky kaatoi paikallispelissä ToPo:n 81-70.
Keskiviikon ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen BC Nokian 75-71.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittajiksi ylsivät PeKa, Pyrintö, Honka ja ViVe.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Naisten Korisliiga jatkui kahdella pelillä. Illan voittajia olivat toisen voittonsa ottanut EBT ja kautensa avannut Pyrintö.
Perjantain ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut haki voiton Helsingistä HBA-Märskyn kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 83-48.
Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.