13.3.2018 Korisliigan viimeistä pudotuspelipaikkaa hallinnoiva KTP isännöi tiistai-illan ainoassa liigakamppailussa Tampereen Pyrintöä. KTP otti kuskin paikan jo avauspuolikkaalla, eikä päästänyt Pyrintöä voittotaisteluun mukaan matkalla 101-77 (56-33) -kotivoittoon.
Antto Nikkarinen jäi vain syötön päähän tupla-tuplasta, kun KTP murjoi Pyrinnön nurin kotiparketillaan. Kuva: Ville Vuorinen
KTP:n kotivoiton avainhahmoksi nousi parhaan ottelunsa valkopaitojen riveissä pelannut Antto Nikkarinen. Vajaassa puolessa tunnissa Susijenginkin riveistä tuttu Nikkarinen nakutti 10 pistettä, kahmi 4 levypalloa ja kähvelsi pelivälineen kotkalaisille niin ikään neljästi. KTP:n hyökkäyspelin lankoja käsissään pidellyt Nikkarinen loisti kuitenkin ennen kaikkea pelintekijän roolissa, jekutellen tililleen 9 koriin johtanutta syöttöä.
KTP nykäisi jo avausjakson ensimmäisellä kuudella minuutilla tiensä 20-6 -johtoon, eikä Pyrintö tuntunut löytävän keinoja kotkalaisten hyökkäyskoneiston pysäyttämiseksi. KTP jatkoi löylytystä kohti puoliaikaa ja siirtyi isolle tauolle jo 23 pisteen johtoasemassa.
Toisella puoliajalla KTP jatkoi edelleen vahvaa myllytystään hyökkäyspäässä. Parhaimmillaan 35 pisteen kaulan kerännyt kotijoukkue löysi onnistujia laajalta rintamalta, eikä Pyrintö päässyt enää uhkaamaan isäntien 101-77 (56-33) -kotivoittoa.
- Meiltä on löytynyt viime aikoina hyvin energiaa. Pelitapamme vaatiikin aktiivisuutta ja se näkyi myös tässä pelissä, totesi KTP-luotsi Ray Ailus.
Nikkarisen lisäksi väkevällä pelipäällä oli sentteri Timothy Williams, joka upotti korisukan läpi jokaisen 11 pelitilanneheitostaan ja nakutti täten 22 pistettä. Deon Edwin säkitti taululle 27 pistettä ja James Sinclair onnistui jälleen laajalla rintamalla, kirjauttaen 17 pisteen, 7 levypallon, 5 koriin johtaneen syötön ja 4 riiston tilastorivin.
Vierasjoukkueen valopilkkuna hääri 11 pisteen ja 6 syötön tilastot toimittanut Lassi Kilpinen, 13 pistettä heittänyt Brian Asbury sekä 10 pistettä säkittänyt Osku Heinonen.
"Ei tämä ole ihan niin helppoa ollut kuin miltä se on saattanut näyttää", totesi kultamitalin pokannut pelinjohtaja Lassi Nikkarinen, kun Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen finaalisarja ratkesi otteluvoitoin 4–0.
Kauhajoki isännöi Helsinki Seagullsia tiistaina kotikentällään IKH Areenalla. Helsinkiläiset johtavat ottelusarjaa 3–0 ja ovat voiton päässä seurahistorian toisesta Suomen mestaruudesta.
Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.
Korisliigan finaalisarjassa on pelattu kaksi ottelua ja Helsinki Seagulls johtaa finaalisarjaa 2–0. Kolmas finaali pelataan lauantaina 3.5. Helsingissä Töölön Kisahallissa klo 15:00. Ottelu on vapaasti katsottavissa Neloselta.
Erik Sajantila säväytti kentän pistekuninkaana, kun Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Korisliigan finaaleissa.
Helsinki Seagullsin kotiavaus Kauhajokea vastaan päättyi 89–56-voittoon. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.
Miesten Korisliigan 1. finaali käynnistyi lauantaina kello 17 Töölön Kisahallissa. Ruudun lähetys ottelusta ei toiminut aluksi, mutta vika on nyt korjattu.
Playoffit puhtaalla pelillä selvittänyt Kauhajoki haastaa miesten Korisliiga-finaalissa sarjavaiheen selkeän voittajan Helsinki Seagullsin. Joukkueet ovat mitelleet keskenään korkeilla sijoilla pudotuspeleissä usein mutta finaalissa vain kerran aiemmin.
Salon Vilpas ja Kataja Basket pelasivat Joensuussa miesten Korisliiga-kauden pronssimitaleista.
Kauhajoen ja Kataja Basketin välieräsarja saapui päätökseen otteluvoitoin 4–0.