Austin Dufault Vilppaan viimeinen palanen

13.8.2015 Salon Vilppaan paketti kauden 2015-2016 Korisliigaan on kasassa. Viimeinen palanen löytyi Pohjois-Dakotasta. 205-senttinen Austin Dufault, 25, on Coloradon yliopiston kasvatti pelasi viime kauden Ranskan ProB:ssä BC Souffelin riveissä.

Dufault teki mittavan uran Coloradossa yltäen 1000 pisteen ja 500 levypallon kerhoon. Samalla hänestä tuli koulunsa kaikkien aikojen eniten otteluita pelannut pelaaja. Seniorikaudellaan 2011-2012 liikkuva sisäpelaaja urakoi tehot 11,1/4,4.

Dufault ei ole ensimmäinen Coloradon mies Vilppaassa, sillä kausilla 2009-2011 miehen joukkuekaverina hääri kaksi kautta Vilppaassa esiintynyt Marcus Relphorde.

- Marcuksella oli oma roolinsa Austinin värväyksessä Saloon. Hän otti yhteyttä ja kyseli meidän ison miehen tarpeesta. Kesällä Kreikan pääsarjaan sopimuksen tehneen Relphorden suositukset tuntuivat painavan melkoisesti Austinin päätöksessä, kertoo Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäki seuran tiedotteessa.

Yliopistouran jälkeen Dufault pääsi maistelemaan ensimmäistä ammattilaiskauttaan Tsekin pääsarjaan. Alkukausi kului BK Prostejovissa (15,7/5,4) ja kesken kauden palkanmaksaja vaihtui BK Nova Hut Ostravaan (13,8/6,0). Toinen ammattilaiskausi kului Makedoniassa KK Kozuvin riveissä (9,1/4,2), jossa joukkue pelasi maan oman sarjan ohella myös Balkanin liigaa. Viime kaudeksi Dufault siirtyi Ranskan kakkostasolle BC Souffelweyersheimiin (6,7/3,5).

Vilppaalla on sopimukset Dufaultin lisäksi myös Cavell Johnsonin, Darryl Partinin, Doug Wigginsin, Sami Ikävalkon, Ville Hännisen, Ilmari Kallion, Juho Nenosen, Okko Järven, Olli Kanervan, Tuomas Saarisen ja Jesse Räkköläisen kanssa.

 
7.8.2025 15:51 Pääjuttu

Korisliiga-mestari Kahron Ross Seagullsiin

Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.

6.8.2025 07:55 Korisliiga

Tarkkakätinen Ansley Almonor täydentää Vilppaan tusinan

Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.

6.8.2025 07:29 Korisliiga

Seagullsin takakenttä vahvistuu Trey Niemellä

Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.

6.8.2025 06:20 Korisliiga

Kokenut Osku Heinonen liittyy lokkiparveen

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa. 

4.8.2025 14:00 Pääjuttu

Korisliigan sarjaohjelma selvillä – kausi käynnistyy 3. lokakuuta

Miesten Korisliigan kauden 2025–2026 sarjaohjelma on julkaistu. Kausi käynnistyy perjantaina 3. lokakuuta ja päättyy viimeistään tiistaina 19. toukokuuta. Runkosarjassa pelataan tuttuun tapaan kaksinkertainen sarja, jonka jälkeen ohjelmassa ovat ylempi ja alempi jatkosarja sekä pudotuspelit.

30.7.2025 15:51 Korisliiga

Viisinkertainen Korisliiga-mestari kapteeni Rougeau jatkaa Seagullsissa

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.

30.7.2025 15:11 Korisliiga

Shawn Hopkins palaa Islantiin

Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.

25.7.2025 09:55 Korisliiga

Tuomas Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin

Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

21.7.2025 18:01 Pääjuttu

Timo Saukkola Seagullsin uudeksi päävalmentajaksi, Kimmo Kujansivu jatkaa apuvalmentajana

Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.

Näytä lisää vastaavia