27.1.2019 19:43 Pelintekijä Jalek Felton väläytteli jälleen potentiaaliaan.

BC Nokian tuore hankinta Jalek Felton on aloittanut Korisliigassa tehokkaasti. Kuva: Matti O. Koskinen
BC Nokia on osoittautumassa tällä kaudella hankalaksi vastustajaksi Kouvolan Kouvoille. Kotijoukkue kaatui Jatke Areenalla koriluvuin 79–96 (46–42). Nokialaiset veivät myös joukkueiden kauden kaksi aiempaa kohtaamista nimiinsä.
– Ensimmäinen viisi minuuttia, niin annoimme Kouvoille 21 pistettä. Suurin osa tuli meidän huonoista heitoista tai menetyksistä. Siinä vaiheessa meidän nuori takamies (Jalek Felton) ei varmasti näyttänyt kellekään miltään lupaukselta. Sitten taas välillä hän todella näytti osaamistaan, BC Nokian luotsi Ville Tuominen pohti.
– On tämä vielä meiltä aikamoista vuoristorataa, mutta olen tyytyväinen, että saimme nostettua puolustuksemme intensiteettiä ja sitä kautta onnistuimme kääntämään pelin voitoksi.
Ensimmäisellä puoliajalla Kouvot määräsi kamppailun tahdin. Parhaimmillaan hyvin iloista heittopeliä esittänyt kotijoukkue johti 13 pisteellä. BC Nokia roikkui kuitenkin iskuetäisyydellä pelintekijä Jalek Feltonin ja Juan Davis Jr.:n tehoilla.
Kolmas jakso oli pitkään tasainen ja Kouvojen niukka johto säilyi sitkeästi. Ottelun käännekohta osui kolmannen neljänneksen lopulle, kun Kouvot marssitti parketille viisi nuorta kotimaista pelaajaa, joista vanhin oli 22-vuotias Tuomas Hirvonen. BC Nokia kohteli nuorta viisikkoa tylysti, sillä seuraavat kaksi minuuttia meni vierasjoukkueelle 9–0 ja nokialaisjoukkue otti ottelun tahtipuikon käsiinsä.
Tämän jälkeen Kouvoilla oli vaikeuksia saada jälleen pelirytmistä kiinni. Severi Kaukiainen teki Kouvojen seuraavan pelitilannekorin vasta, kun päätösneljännestä oli jäljellä enää reilu kuusi minuuttia. Samaan aikaan BC Nokia ehti kasvattaa jo vierasvoittoon riittävän pistesaldon.
– Meidän on nyt saatava joukkueelle yhteisiä tapahtumia ja aktiviteetteja. Joukkueeseen on vähän syntynyt sellaisia pesäkkeitä. On armeijan pojat, pari kokeneempaa vahvistusta, pari tulokasvahvistusta ja sitten yksi Ville Kaunisto. Pitäisi saada nyt porukkaa yhteen. Onko se sitten keilausta tai escape roomia, en tiedä, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen totesi.
– Meillä on tässä sarjassa kolme joukkuetta, jotka on meitä selvästi kookkaampia paikoilla 3–5. Ne ovat KTP, Salo ja Nokia. Meidän rekordi heitä vastaan on nolla (voittoa) ja kahdeksan (tappiota). Tarttis tehdä jotain.
Kouvojen tehokkaimmat pelaajat olivat Jeremy Morgan (17/5/4s), Brian Asbury (15/5/3s) ja Kaukiainen (13/1/2s).
BC Nokialla riitti pelaajistossaan onnistujia. Vasta toisen ottelunsa Korisliigassa pelannut pelintekijä Jalek Felton (21/2/6s) näytti, etteivät avausottelun 31 pistettä olleet vahinko. Monipuolinen Davis Jr. (19/12) jatkoi erinomaista suoritustasoaan. Kotimaisesta osastosta Niko Mattila (13/4/3s) ja Aleksi Kantonen (5/2/2s) olivat energisellä pelipäällä.
Kouvot pelaa seuraavan kerran keskiviikkona Uudessakaupungissa. BC Nokia matkaa perjantaina Kotkaan.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.
Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.
Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään epätasaväkinen kierros, kun illan pienin voitto tuli 14 pisteen erolla.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Illan Korisliiga-kierroksella voittajia olivat Bisons Loimaa, Korihait, Kouvot ja Tampereen Pyrintö.
Salon Vilpas poistui Espoosta runsaskorisen ottelun jälkeen sarjapisteet mukanaan. Joukkueen nuori tähti Samu Adler tykitti peräti 34 pistettä.