21.9.2020 08:28 Tulevaan miesten I divisioona B -kauteen valmistautuva Hyvinkään Ponteva jatkaa alkavalla kaudella tutussa komennossa.
Janne Hartikainen (vas) ja Besim Maxhuni jatkavat HyPon penkin päässä. Kuva: HyPo
Kokenut valmentajapari haluaa kehittää ensisijaisesti nuoria pelaajia sekä pelata vauhdikasta ja yleisöön menevää koripalloa seuran tiedotteessa kerrotaan. Maxhuni on nyt toiminut yhtäjaksoisesti Pontevassa kaudesta 2015 valmentaen niin juniorijoukkeuita, naisia kuin miehiäkin.
Yhtenä merkittävänä tavoitteena valmentajakaksikolla on tuoda seuran omia kasvatteja mukaan Pontevan miesjoukkueen kuvioihin kauden aikana.
Aikuisten divareissa pelattiin 22 ottelua. Äänekoskella juhlistettiin Huiman seurataivalta ja Perniössä nostettiin mestaruusviiri kattoon.
Aikuisten divareissa ennakkosuosikit pitivät pintansa ensimmäisellä kierroksella. Paikalliskamppailu Jyväskylässä veti paikalle 1235 katsojaa.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Miesten I divisioona A, I divisioona B ja naisten I divisioona käynnistyvät torstaina 9.10. Kaikki aikuisten I divisioonaottelut näkyvät KorisTV:n kautta. Tällä kaudella aikuisten I divisioonia seurataan viikoittaisen divarikatsauksen muodossa.
I divisioonat pyörähtävät käyntiin lokakuun alkupuolella. Miesten I divisioona A, I divisioona B ja naisten I divisioona käynnistyvät torstaina 9.10.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Lahti Basketball Junioreiden miesten 1B- divisioona -joukkue Team Pajulahti järjestää Try out -harjoitukset Luhta Areenalla (Salpausselänkatu 7, 15110 Lahti).
Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.
Etsitkö seuraavaa askelta valmentajaurallasi? Kataja Basket Academy tarjoaa sinulle mahdollisuuden kehittyä valmentajana määrätietoisessa ympäristössä ja rakentaa uraa kilpakoripallon parissa.
Tuukka Kotti toimii uudessa pestissään Hongan I divisioona B:n valmentajana sekä apuvalmentajana miesten liigajoukkueessa sekä U19-joukkueessa.