Bisons kotivoittoon Euroliiga-joukkue Lokomotiv Kubanista

25.10.2015 20:23 Loimaan Bisonsin VTB-kauden ensimmäinen voitto sinetöityi sunnuntain kierroksella, eikä vastustaja ollut enempää tai vähempää kuin Euroliigassa tähän asti kaikki ottelunsa voittanut Lokomotiv Kuban. Hienoon saavutukseen joukkue ylsi saaden onnistumisia laajalta rintamalta, ottelun tärkeimmillä hetkillä puolustuspelaamisen noustessa suureen rooliin. Voittolukemat Bisonsin hyväksi olivat lopulta 70-68 (39-31).

Bisonsin VTB-taipaleen kovimman voiton, sekä yhden suomalaisen seurakoripalloilun isoimman voiton takuumiehenä toimivat Tuukka Kotti...

...sekä Martin Zeno, jotka johtivat omilla vahvuuksillaan Bisonsin kotivoittoon Euroliiga-joukkue Lokomotiv Kubanista. Kuvat: Kai Kilappa

Loimaan liikuntahallin 1120-päinen, punainen yleisömeri sai syytä juhlaan sunnuntaina summerin soidessa viimeisen kerran Bisonsin ja Lokomotiv Kubanin välisessä ottelussa. Bisons onnistui tiukassa ottelussa voittamaan Euroliiga-joukkue Lokomotivin lukemin 70-68 (39-31), eikä kyseessä todellakaan ole mikä tahansa voitto.

Laitetaan asiat perspektiiviin: Lokomotivin riveissä sunnuntaina pelasivat mm. iso laituri Chris Singleton, joka vielä viime kaudella kuului NBA-joukkue Washington Wizardsin pelaajistoon. NBA-kokemusta löytyy myös sentteri Victor Claverilta, joka pelasi vielä viime kaudella Portland Trail Blazersin riveissä, sekä Utah Jazzin varaamalta 216-senttiseltä Kyrylo Fesenkolta.

Lyhyesti ilmaistuna, Lokomotiv on täynnä kovia kansainvälisen tason pelimiehiä. Ottelu Bisonsia vastaan kuitenkin osoitti sen, miten korkealla tasolla suomalainen seurajoukkue voi parhaimmillaan pelata. NBA-nimet paitojen selässä olivat kirjaimellisesti vain nimiä, kun Bisons laittoi venäläiset ensin ahtaalle ja lopulta piti johtoasemastaan kiinni aina päätössummeriin asti.

Ottelun avausjakson tehomiehenä kotijoukkueelta toimi laituri Martin Zeno (15 pistettä/8 levypalloa/4 syöttöä/2 riistoa), joka on tähän asti ollut joukkueensa tasaisin suorittaja VTB-liigan otteluissa. Mutta niin avausjaksolla kuin koko ottelussakin, Bisonsin isoin ase oli koko ryhmän tasaisen vahva suorittaminen molemmissa päissä parkettia. Kymmenminuuttisen päätyttyä joukkueet lähtivät huilaamaan tasalukemissa 17-17, mutta sen jälkeen ääni kellossa muuttui.

Toisen jakson ensimmäisen korin onnistui vielä tekemään Lokomotivin vielä viime kaudella turkkilaista suurseura Anadolu Efesiä edustanut liukas takamies Dontaye Draper (7), mutta tämän jälkeen Tuukka Kotin (5/7/3 syöttöä) ankkuroima puolustus onnistui hidastamaan vierailijoiden hyökkäystä ja avaamaan isäntien hyökkäystä entisestään.

Jakso kulki koko kymmenen minuuttia enemmän tai vähemmän Bisonsin hallussa, joukkueen saadessa jälleen kerran laadukkaita minuutteja kaikilta kentällä käyneiltä pelaajiltaan. Erityisesti Justin Jacksonia paikannut Ike Udanoh (14) suoriutui läpi ottelun todella vakuuttavasti, käyttäen kaikki 20 peliminuuttiaan miltei täydellisesti hyödykseen, upottaen yhdeksästä pelitilanneheitostaan 7.

Puoliajalle Loimaan liikuntahallissa lähdettiin kotijoukkueen 39-31 –johdossa. Ottelun toinen puoliaika noudatti likimain samaa käsikirjoitusta kuin ensimmäinenkin. Bisons onnistui Zenon johdolla hyökkäämään riittävän tehokkaasti, kun samalla Kotin johtama puolustus piti Lokomotivin hyökkäyksen niin vaikeana kuin se tuon tason ryhmää vastaan vain on. Kolmas jakso venäläisille pisteen erolla, joten päätösneljännekselle siirryttiin Bisonsin johtaessa ottelua lukemin 55-48.

Päätösjakson tehokkain Bisons-pelaaja oli vielä viime kaudella Tapiolan Honkaa edustanut Udanoh. Kuusi pistettä taululle pistänyt sentteri onnistui kenties uransa tähän asti kovimmassa paikassa loistavasti, antaen joukkueelleen mahdollisuuden sinetöidä voitto kamppailun päätösminuuteilla.

Ottelun äärimmäisen jännittävälle päätösminuutille lähdettiin kotijoukkueen viiden pisteen johtoasemassa. P.J. Hillin (10/5/3 syöttöä) menetyksen jälkeen Malcolm Delaney (9) kavensi eron kolmeen pisteeseen, Zenon kasvattaessa eron neljään pisteeseen 42 sekuntia ennen päätösvihellystä vapaaheittoviivalta. Seuranneesta hyökkäyksestä sentteri Claver (11/6) toi Lokomotivin kahden pisteen päähän, kellon näyttäessä aikaa 39:39.

Bisonsin menetettyä pallonhallinnan takaisin Lokomotiville vain 17 sekuntia ennen loppua, nousi loimaalaisyleisön kollektiivinen syke pelottavan korkeaksi, mutta turhaan. Delaneyn ilmaan lähettämä kolmen pisteen heitto ei löytänyt tietään riman läpi, ja Zenon puolustuslevypallo sinetöi kenties suurimman yksittäisen suomalaisen seurajoukkueen ottaman voiton.

Bisonsin koko joukkueen esitys oli erittäin kovaa kansainvälistä tasoa, mutta Zenon, Kotin ja Udanohin lisäksi on esille nostettava kolme kolmosta pussittanut Ronnie Clark (9), sekä kovilla hetkillä parasta osaamistaan väläytellyt P.J. Hill.

Lokomotivin nimimiesten joukosta kovimmat tehot kirjauttivat Delaney, Claver sekä laituri Ryan Broekhoff (9/10), mutta Bisonsin puolustuspelin onnistumisesta paljon kertoo myös se, että vain yksi Lokomotivin pelaajista  ylsi kaksinumeroisille pistelukemille.

 
9.1.2026 20:38 Korisliiga

KTP:lle muhkea kotivoitto – Raitanen jatkoi nousujohteisia otteitaan

Ylemmän jatkosarjan paikoista ärhäkästi taistelevat KTP-Basket ja Helsinki Seagulls ottivat tänään sarjapisteitä kotikentillään.

7.1.2026 20:36 Korisliiga

Seagullsin Henryltä väkevä debyytti vierasvoitossa – Kataja omaan vierasvoittoonsa kuukauden pelaaja Harmonin johdolla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Lahti Basketball.

7.1.2026 12:21 Korisliiga

De’Vion Harmon on valittu Korisliigan joulukuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi valittiin sensaatiomaisen kuukauden pelannut Kataja Basketin De’Vion Harmon.

6.1.2026 21:09 Korisliiga

Korihait päihitti Hongan varmalla joukkuepelillä – espoolaiset putosivat toistaiseksi kärjestä

Tapiolan Honka on porskuttanut Korisliigan kärjessä useina viikkoina, mutta Korihaiden vahva esitys vierasmatkalla päästi Salon Vilppaan ja Kauhajoen voiton verran espoolaisten edelle.

3.1.2026 21:11 Korisliiga

Kauhajoki varmisti kotivoiton loistavan kolmannen jakson ansiosta – Vilpas onnistui pysyttelemään rinnalla paalupaikalla

Miesten Korisliigassa voittajiksi kohosivat tänään Kauhajoki ja Salon Vilpas, jotka johtavat runkosarjaa jaetulla kärkipaikalla.

3.1.2026 10:25 Korisliiga

Teemu Suokas kärsi jo toisen pettymyksen ulkomailla mutta teki väkevän paluun Vilppaaseen: ”Arkipäivän pienet erot voittavassa ja häviävässä joukkueessa pelaamisen välillä huomaa todella selkeästi”

Korisliigan kehittynein pelaaja 2024 Teemu Suokas törmäsi Espanjassa synkkään pukukoppi-ilmapiiriin ja tuli sysätyksi ulos rotaatiosta täysin vailla varoitusta. Nyt pelaaja kertoo oppineensa arvostamaan uudella tavalla voittavassa joukkueessa pelaamista ja luotettavalle työnantajalle työskentelyä.

30.12.2025 21:56 Korisliiga

Sekä Vaaralle että Suokkaalle tuplatupla Vilppaan voitossa – Hongan Peltoniemi riehaantui kaukoheittoilotteluun Kouvolassa

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi kuuden ottelun kierros. Luukas Vaara, Teemu Suokas, Alvar Peltoniemi, Tevaun Kokko, Ike Nweke ja Kahron Ross nousivat illan säväyttäjiksi – jokainen vieraskentällä.

29.12.2025 14:35 Korisliiga

Kilpailuvuoden 2026–27 Korisliigojen sarjalisenssien hakijat selvillä

Korisliigan ja naisten Korisliigan sarjamääräysten mukaisesti Korisliigan, naisten Korisliigan, miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan seurojen piti hakea kilpailuvuoden 2026–27 sarjalisenssiä kyseisiin sarjoihin sarjalisenssihakemuksella 15. joulukuuta mennessä.

28.12.2025 21:29 Korisliiga

Bisons sai katki tappioputkensa – Lahti haastoi Vilpasta viimeiseen asti mutta kaatui lopulta pisteellä

Kiihkeällä Korisliiga-kierroksella voittajiksi kohosivat Bisons Loimaa, Salon Vilpas, Kataja Basket, Tapiolan Honka ja Korhait.

27.12.2025 18:40 Korisliiga

Kauhajoki Korisliigan kärkeen Luukkosen vahvan esityksen siivittämänä

Kauhajoki otti kotivoiton Kobrista ja nousi sarjataulukossa ykköspaikalle. Voiton päässä perässä tulevat Salon Vilpas ja Tapiolan Honka ovat kumpikin pelanneet yhden ottelun vähemmän ja voivat kääntää tilanteen jo huomenna.

Näytä lisää vastaavia