Bisonsille kymmenen voittoa täyteen

23.11.2013 20:20 Mikko Koiviston ja Matti Nuutisen poissaolo ei hidastanut Nilan Bisonsia, joka otti Antto Nikkarisen johdolla siivet alleen Kauhajoella ja nujersi Karhun pistein 55–70 (30–35). Voitto oli loimaalaisille jo kymmenes perättäinen Korisliigassa. Salon Vilpas sieppasi kolmannen perättäisvoittonsa Korikobrien kustannuksella ja Tapiolan Honka palasi kotonaan voittokantaan Namika Lahtea vastaan.

Kymmenen voiton Bisonsin Antto Nikkarinen oli kuningas Kauhajoella.

Marcus Relphorde upotti Lapuan Korikobrat jatkoajalla Salossa.

Jaraun Burrows viipaloi Namika Lahden.

Roope Suonio palasi liigakentille lauantaina Espoossa. Kuvat: Francois Perthuis, Tytti Nuoramo & Matti O. Koskinen.

Kotijoukkue Kauhajoen Karhu haastoi vajaamiehisen Bisonsin molskille fyysiseen taisteluun, jossa iskuja annettiin rehdisti molemmin puolin.

 

Kauhajokiset johtivat hallitsevaa mestaria parhaimmillaan pisteissä 18–12, kunnes Bisonsin puolustus alkoi hiljalleen tehota kotijoukkueeseen. Frank Robinson johdatti kahdeksalla perättäisellä pisteellään loimaalaiset 30–35-taukojohtoon.

 

Bisons kiskaisi heti kolmannen jakson alussa 8-0-kaulan ja hallitsi sen jälkeen peliä Antto Nikkarisen jäätävillä suorituksilla. Loimaalaisjohto pysyi 20 pisteessä läpi neljännen jakson.

 

– Olen todella ylpeä koko joukkueesta. Kaikki pelaajat antoivat kentällä kaikkensa, Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson suitsutti.

 

Ensimmäistä kauttaan Loimaalla pelaava Nikkarinen (22/4/4 syöttöä) jatkoi erinomaisia otteitaan. Lokakuussa Nikkarinen vielä haki rooliaan hallitsevan mestarin leveässä ja iskuvoimaisessa kokoonpanossa, mutta marraskuun edetessä Pussihukkien kasvatti on päässyt yhä paremmin uuden joukkueensa kuvioihin sisälle.

 

– Antto pelaa hillittömällä itseluottamuksella. Lisäksi hän on saanut tämän kauden aikana todella paljon Billy Keysiltä. Kokeneen pelinrakentajan läsnäolo on auttanut todella paljon nuorta pelinrakentajaa, Gibson kertoo.

 

Nikkarisen lisäksi loimaalaislauman parhaat olivat Frank Robinson (12/8) ja John Williamson (14/6). Karhusta Andre Williamson (17/13) ja Antwine Williams (15/6) naputtelivat kaksinumeroiset.

 

Vilpas kolmen voiton putkessa

 

Salon Vilppaalle merkittiin lauantaina kolmas perättäinen voitto. ”Viikingit” kesyttivät kotihallissaan Salohallissa Lapuan Korikobrat lukemin 66–64 (42–27, 60–60).

 

Uuden amerikkalaisvahvistuksensa Jesse Perryn suomalaisyleisölle esitellyt Korikobrat oli suurissa ongelmissa joukkuehyökkäyksensä toteuttamisessa pelin ensimmäisellä puoliajalla, ja Vilpas näytti karkaavan amerikkalaistroikkansa Marcus Relphorde-Joseph Harris-Shawn Atupem onnistumisilla helppoon voittoon.

 

Kolmannesta jaksosta alkaen Vilpas karkasi 53-36-johtoon, jonka jälkeen salolaisheitot alkoivat kuitenkin kiertää rengasta. Salolaiset pelasivat seuraavat minuutit pisteittä ja Korikobrat rynnisti Lawrence Kinnardin onnistumisilla jakson päätteeksi kahdeksan pisteen päähän.

 

Jesse Perryn kolmonen toi lapualaiset jatkoajalle numeroissa 60–60, mutta hermopelin valtiaaksi nousi lopulta Relphorde, jonka ratkaisuheitto upposi korisukkaan vain kolme sekuntia ennen loppua. Lapuan Givi Bakradzelle jäi mahdollisuus yrittää voittoheittoa, tällä kertaa tuloksettomasti.

 

– Puolustamalla irtosi, kuten kaikki muutkin voittomme tähän mennessä. Kun pystyy vastustajan pitämään 45 minuutin aikana 62 pisteessä, silloin yleensä antaa itselleen mahdollisuuden pelata voitosta. Toisella puoliajalla emme oikein osuneet mistään – pitkällä pelitauolla saattaa olla osuutta asiaan, Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäki pyöritteli.

 

Joseph Harris (14/12) ja Shawn Atupem (18/8/3 syöttöä/3 riistoa) olivat Vilppaan tehokkaimmat. Myös voittokorin upottanut Relphorde (10/3) ja Eero Lehtinen (11/6) pääsivät kaksinumeroisille.

 

Ilman Brad Reeseä ja Cedric Latimeria pelannut Korikobrat sai parhaat tehot Lawrence Kinnardilta (20/11) ja Jesse Perryltä (13/14). Jussi Turjan (13/0) iltapuhde oli myös positiivinen.

 

Honka palasi voittokantaan Suonion paluuottelussa

 

Namika Lahden seuraikoni Roope Suonio palasi lahtelaisjoukkueen paitaan yli vuoden tauon jälkeen lauantaina Tapiolan Hongan vieraana.

 

Suonion paluujuhla jäi kuitenkin hiljaiseksi, kun Tapiolan Honka katkaisi viiden pelin tappioputkensa kuittaamalla kotiyleisönsä edessä 87–80 (46–27)-voiton.

 

Honka oli ottelun alussa ilmiömäinen kummassakin kenttäpäädyssä. Espoolaiset nautiskelivat tiensä kymmenen pisteen johtoon vain vajaassa seitsemässä peliminuutissa, kun Tuomas Iisalo piti Robert Arnoldin pihdeissään ja Jaraun Burrows sai Dan Opplandin turhautumaan. Honka johti peliä kolmannella jaksolla parhaimmillaan 25 pisteellä.

 

Lahtelaiset eivät kuitenkaan antautuneet, vaan pysyttelivät 15 pisteen tuntumassa läpi neljännen jakson. Kylmä hiki nousi kotikatsojien ohimoille, kun Aleksi Alanen toi kolmosellaan Namikan jo seitsemän pisteen päähän kolme minuuttia ennen loppua. Honka pussitti kuitenkin loppuhetkien kymmenestä vapaaheitostaan seitsemän ja varmisti voittonsa.

 

Ilman Ronnie Clarkia ja Omar Krayemia pelanneesta Hongasta Jaraun Burrows (28/13/4 syöttöä/3 riistoa/4 blokkia) täytti tilastorivejä kiitettävästi. Kotimaiset Tuomas Iisalo (17/5/4 syöttöä), Villematti Kopio (18/2) ja joukkueen pelinrakennuksesta vastannut Joni Herrala (9/3/3 syöttöä/3 riistoa) kunnostautuivat myös.

 

Lahtelaisista Storm Warren (17/14/6 riistoa) ja Eldar Skamo (16/2) olivat parhaat. Roope Suonio (4/1) pelasi paluuottelussaan 16 minuuttia.

 

(Basket.fi)

Lisätietoja: Korisliiga
 
30.7.2025 15:51 Korisliiga

Viisinkertainen Korisliiga-mestari kapteeni Rougeau jatkaa Seagullsissa

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.

30.7.2025 15:11 Korisliiga

Shawn Hopkins palaa Islantiin

Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.

25.7.2025 09:55 Korisliiga

Tuomas Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin

Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

21.7.2025 18:01 Pääjuttu

Timo Saukkola Seagullsin uudeksi päävalmentajaksi, Kimmo Kujansivu jatkaa apuvalmentajana

Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.

21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

19.7.2025 10:09 Korisliiga

Laituri Jalen Brooks Vilppaan kolmas amerikkalaisvahvistus

Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.

18.7.2025 11:03 Korisliiga

Innamaalle monivuotinen jatkosopimus Vilppaan kanssa

Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.

11.7.2025 18:42 Pääjuttu

Ze´Rik Onyemasta Vilppaan uusi sentteri

206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.

9.7.2025 09:58 Korisliiga

Hugo Boman siirtyy Kauhajoelle

Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.

Näytä lisää vastaavia