13.8.2024 09:10 Salon Vilppaan neljäs ulkomaalaisvahvistus, 194-senttinen Amin Adamu saapuu Saloon brittipassilla. 26-vuotias laitahyökkääjä kuuluu Ison-Britannian maajoukkueeseen ja on pelannut aiemmin Itävallassa ja Tsekissä.

Salossa on nähty aiemminkin pelaajia, joiden passissa ei ole USA:n leimaa. Tähän joukkoon kuuluvat muun muassa saksalaiset Marco Sanders ja Philip Dejworek, ruotsalainen Reda Bentebra, slovakialainen Peter Praznovsky, liettualainen Laurynas Inokaitis sekä kanadalainen Eric Johnson. Lontoossa syntynyt Adamu on silti ensimmäinen Ison-Britannian pelaaja Vilppaan paidassa.
Adamu pelasi viisi vuotta USA:n yliopistokorista, joista viimeiset kolme vuotta Montana Statessa isossa roolissa joukkueen ykköstykkinä. Parhaalla kaudellaan hän kasasi Montanassa keskimäärin 14,7 pistettä ja 5 levypalloa. Ensimmäisen ammattilaissopimuksen laituri solmi Itävallan pääsarjaan Kapfenberg Bullsiin ja otteet siellä herättivät Tsekin suurseura CEZ Nymburkin kiinnostuksen. Lopullista sopimusta Elben rannalle ei kuitenkaan syntynyt ja Adamu siirtyi Olomouckon riveihin loppukaudeksi. Viime kausi päättyi Tsekissä 41 ottelun jälkeen tilastoihin 16 pistettä ja 5,4 levypalloa.
Adamu on kuulunut viime vuodet myös Ison-Britannian maajoukkueeseen. MM-karsinnoissa 2023 hän upotti Serbiaa ja Belgiaa vastaan molemmissa peleissä 14 pistettä, mutta brittien tie ei edennyt pitemmälle. Maajoukkueura on jatkunut tämän vuoden EM-karsinnoissa.
– Viimeisen ulkomaalaispelaajan kohdalla käytimme aikaa useiden erityylisten pelaajien kartoittamiseen. Päädyimme Aminiin hänen pallonkäsittelytaitojensa ja korilleajouhan ansiosta. Myös puolustuspelaaminen maistuu ja Adamu pystyy puolustamaan useampaa pelipaikkaa. Kaikki ulkomaalaiset ovat Salossa 29. elokuuta ja siihen asti harjoitukset pyörivät kotimaisten voimin, toteaa päävalmentaja Jussi Savolainen Vilppaan verkkosivuilla.
Valmennus: Jussi Savolainen, Teemu Rannikko, Jere Anttila, Essi Koivisto
Staff: Ville Salmi, Petri Koskinen, Keijo Poutiainen
Korisliigan puolivälierissä toisensa kohtaavat maanantaina 23. maaliskuuta jatkosarjavoittaja Salon Vilpas ja alemmassa jatkosarjassa huippumenestynyt Tampereen Pyrintö sekä varmaan joukkuepeliin luottava Korihait ja kenttää hurjasti juokseva Tapiolan Honka.
Pantteripatsaan jo häämöttäessä kahdeksan joukkueen ulottuvilla Korisliiga-kausi on tullut vuoden jännittävimpään vaiheeseen. Kevään pudotuspeleihin on valittu 18 erotuomaria jakamaan oikeutta kauden ratkaisuhetkissä.
Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.
Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.
Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.
Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.
KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.