Bundesliiga alkoi, Mikko Noopila sivussa

11.10.2003 Saksan Bundesliiga käynnistyi perjantai-iltana yhdellä ottelulla, jossa oli määrä olla tulessa kahden suomalaisen. Mikko Noopila joutui kuitenkin seuraamaan katsomosta, kun hänen joukkueensa Braunschweig rökitti Kölniä 91-78. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.

Kaksimetrinen Noopila pyöräytti nilkkansa kuluvalla viikolla Braunschweigin harjoituksissa. Nilkan nivelsiteet ovat venähtäneet. Noopilan uskotaan kuitenkin palaavan tositoimiin parin viikon päästä.  

Kölniä vastaan Braunschweigin toinen suomalaislaituri Markku Larkio pelasi 14 minuuttia. Hän teki kaksi pistettä ja haki hyppysiinsä kolme levypalloa.  

Nikkilälle jo 14 minuuttia 

Espanjan kakkosliigassa Jyri Lehtosen Melilla kärsi kauden avaustappion. Se hävisi vieraissa Algeciras Capsalle 72-85. 193-senttinen Lehtonen oli ensimmäistä kertaa Melillan aloitusviisikossa. Pisteitä suomalainen teki kamppailussa kymmenen pelattuaan 21 minuuttia. Lehtosen heittokäsi toimi vaihtelevalla menestyksellä; kakkoset 0/4, mutta kolmoset peräti 3/4. 

Ruotsin Basketliganissa sekä Pekka Salmisen luotsaama Solna Vikings että Kari Hyökin Ockelbo jatkoi voitokasta menoaan. Sarjan kolmannella kierroksella Solna kaatoi vieraissa Sundsvall Dragonsin 109-94. Hyökin Ockelbo puolestaan kellisti niinikään vieraskentällä Jämtlandin runsaskorisessa jatkoaikatrillerissä 107-105. Hyökki ahersi parketilla 28 minuuttia, joiden aikana hän teki kahdeksan pistettä, repi kuusi levypalloa ja antoi kaksi syöttöä.  

Aiemmin kuluvalla viikolla Antti Nikkilän edustama Aris Thessaloniki pyöritti 87-68-kotivoiton Olympiakosista. Liigadebyytissään viiden minuutin peliajalle jäänyt Nikkilä pelasi Olympiakosia vastaan jo 14 minuuttia. 209-senttinen sentteri punnersi viisi pistettä, otti nimiinsä kaksi levyriä ja riisti kertaalleen.  

Nikkilän ja Ariksen voi nähdä tositoimissa Suomessa tiistaina 14.10., kun kreikkalaissikermä asettuu Hongan avausvastustajaksi FIBA Euroopan liigassa. Kamppailu alkaa Espoon LänsiAuto Areenalla klo 18:30.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/

Henkilöt

 
2.12.2025 08:21 NBA

Jazzille makea revanssi Rocketsista – Markkanen 29 pistettä, 8 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz kohtasi toista iltaa peräkkäin Houston Rocketsin, mutta tällä kertaa Jazz veti pidemmän korren loppunumeroin 133-125. Lauri Markkanen tilastoi Jazzille 29 pistettä ja 8 levypalloa.

1.12.2025 22:38 Suomalaiset ulkomailla

Lilli Onnela nauttinut suuresta vastuusta – ”Aluksi tuli vähän shokkina”

Lilli Onnela otti tällä kaudella ensimmäisen askeleensa ulkomaille, kun hän siirtyi italialaisseura Faenzaan. Onnela on päässyt heti joukkueeseen ja maahan hyvin sisään ja ottanut ison roolin.

1.12.2025 09:32 NBA

Rockets liikaa Jazzille – Markkanen 18 pistettä, 8 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz hävisi läntisen konferenssin kärkijoukkueisiin lukeutuvalle Houston Rocketsille 101-129. Lauri Markkanen keräsi Jazzille 18 pistettä ja 8 levypalloa.

29.11.2025 07:36 NBA

Jazz katkaisi tappioputkensa Kingsiä vastaan – Markkanen 28 pistettä, 7 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz kykeni katkaisemaan neljään venyneen tappioputkensa, kun Utah kaatoi kotikentällään Sacramento Kingsin 128-119. Lauri Markkanen tilastoi 28 pistettä ja 7 levypalloa.

26.11.2025 11:36 Susijengi

Elias Valtonen EM-kisamenestyksen jälkeen: ”Katseet on käännetty eteenpäin”

Elias Valtonen, 26, paistatteli kirkkaimmissa parrasvaloissa syyskuun EM-pudotuspeleissä täysonnistumisillaan Serbiaa ja Georgiaa vastaan. Ikimuistoisen EM-kisakesän jälkeen Susijengi valmistautuu pitkään MM-karsintarupeamaan ja Valtonen muistuttaa, että viime vuosien kehitysaskelista huolimatta töitä on tehtävä hartiavoimin arvokisaputken jatkamiseksi.

25.11.2025 11:09 NCAA

Okku Federiko monipuolisena Draken voitossa – Eemeli Yalaho keräsi tupla-tuplan

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat muun muassa monipuolisen tilastorivin kerännyt Okku Federiko, tupla-tuplan kahminut Eemeli Yalaho ja 19 pistettä nakuttanut Miro Little.

25.11.2025 10:29 NCAA

Albina Syla repi 11 levypalloa Rhode Islandille – Meri Kanerva urakoi kahdesti 39 minuuttia

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat muun muassa 11 levypalloa kahminut Albina Syla, miltei koko pelin kahdesti pelannut Meri Kanerva sekä kahdesti kaksinumeroiset pistelukemat heittänyt Elina Aarnisalo.

25.11.2025 10:01 Susiladies

Linda-Lotta Lehtoranta siirtyy Bulgarian mestarin riveihin

Linda-Lotta Lehtoranta, 34, on tehnyt sopimuksen Bulgarian hallitsevan mestarin BC Montana 2003:n kanssa.

25.11.2025 09:20 NBA

Warriors venytti Jazzin tappioputkea – Markkanen 17 pistettä, 6 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz kärsi neljännen peräkkäisen tappionsa, kun Golden State Warriors oli parempi loppulukemin 134-117. Lauri Markkanen tilastoi 17 pistettä, 6 levypalloa ja 4 syöttöä.

24.11.2025 14:16 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen vei Euroliigan suomalaiskohtaamisen – ”Eipä saanut tehtyä pisteitä”

Perjantaina Beogradska Arenan pätsissä tarjottiin suomalaisittain harvinaista herkkua, kun kentällä nähtiin samanaikaisesti kaksi Susijengin pelaajaa Miikka Muurisen Partizanin isännöidessä Mikael Jantusen Fenerbahcea. Jantunen pääsi ottelun jälkeen paukuttelemaan henkseleitään voiton kunniaksi.

Näytä lisää vastaavia