Camille Zimmermanille jatkosopimus Kouvottariin

8.7.2019 08:12 Kouvottaret sai parin päivän sisään lisää iloisia uutisia maailmalta, kun viime kaudella ammattilaisuransa juuri Kouvolasta aloittanut 23-vuotias Camille Zimmerman palaa tuttuun Kouvottaret-paitaan tulevaksi kaudeksi.

Zimmermanin tulokaskausi Euroopassa oli onnistunut. Kuva: Ville Vuorinen

185-senttinen Camille Zimmerman on pelipaikallaan todella monipuolinen ja tasaisen hyvä pelaaja. Columbian yliopiston kasvatti vakuutti heti ensimmäisellä ammattilaiskaudellaan Kouvottarissa tehden 37 ottelussa tehot 18,4/8,4/3,0/1,5r, tehokkuus 18,8. Laiturin tehot pudotuspeleissä olivat vielä aavistuksen paremmat kuin runkosarjassa. 

Pudotuspeleissä Zimmerman heitti kahdesti 30 pistettä tai yli ja napsi kolme tuplatuplaa. Yhteensä koko kaudella tuplatuplia kertyi täysi tusina. Vapaaheittoviivalta Zimmerman oli koko sarjan kuudenneksi tarkin (81%). 

- Olen iloinen ja kiitollinen mahdollisuudesta palata takaisin Kouvottariin. Uskon, että minulla on nyt yhden kauden jälkeen jo hieman tuntumaa Korisliigasta ja olen harjoitellut kesän aikana todella kovaa tullakseni takaisin parempana pelaajana ja voidakseni näin auttaa myös paremmin joukkuettamme. Oli samalla hienoa ja jännittävää edetä viime kaudella välieriin ja olisikin upeata, jos voisimme parantaa tästä seuraavalla kaudella, Camille Zimmerman toteaa seuran tiedotteessa.

- Odotan jo innolla päästäkseni takaisin kentälle joukkuekavereideni ja valmentajieni kanssa, jotta voimme aloittaa työt ensi kautta varten. Haluan kiittää kaikkia joukkueen faneja, jotka teitte ensimmäisestä ammattilaisvuodestani todella hienon, on mukava tulla takaisin. Odotan jo kovasti tulevia pelejä kanssanne, Zimmerman päättää.

- Kova työ palkittiin ja toinen tärkeä pelaaja palaa joukkueeseen. Camille on myös hieno ihminen ja hieno pelaaja. Hänelläkin on kova halu kehittää itseään pelaajana ja Cam uskoo, että pystymme auttamaan häntä siinä. Naisten joukkueen taustaryhmälle taas suuri kiitos hienosta työstä, Kouvottarien päävalmentaja Mika Hartonen toteaa.

Kouvottarien viime kauden vahvasta ulkomaalaiskolmikosta jatkaa Kouvolassa täten kaksi, kun Claire Lamunun paluu varmistui jo loppuviikosta. 

Kouvottarien pelaajasopimukset naisten korisliigakaudelle 2019-2020: Kaisa Lind, Roosa Frimodig, Maria Koskinen, Henriikka Vähäuski, Claire Lamunu ja Camille Zimmerman.

Henkilöt

 
29.11.2025 20:00 Naisten Korisliiga

ViVe katkaisi EBT:n voittoputken - Pyrinnölle revanssi Peli-Karhuista

Naisten Korisliiga jatkui lauantaina kolmella ottelulla. Voittoihin ylsivät ViVe, Pyrintö sekä HBA-Märsky.

26.11.2025 21:20 Naisten Korisliiga

PeKa vei kärkikamppailun - ToPo:lle kauden toinen voitto

Naisten Korisliiga jatkui neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, ToPo, EBT ja ViVe.

25.11.2025 10:01 Susiladies

Linda-Lotta Lehtoranta siirtyy Bulgarian mestarin riveihin

Linda-Lotta Lehtoranta, 34, on tehnyt sopimuksen Bulgarian hallitsevan mestarin BC Montana 2003:n kanssa.

24.11.2025 14:45 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan lokakuun kuukauden pelaaja Nicole Ogun: ‘’Jenkeissä pelaaminen on ollut unelmani jo pienestä asti’’

Naisten Korisliigan lokakuun kuukauden pelaajan Nicole Ogunin syksyyn on mahtunut paljon. Hän debytoi Susiladiesin paidassa, ja lisäksi ensi kauden pelipaikka on tiedossa.

23.11.2025 19:58 Naisten Korisliiga

HBA vahvan puolustuspelin siivittämänä vierasvoittoon

Sunnuntain ainoassa ottelussa HBA-Märsky haki vieraspisteet Kouvottarien kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 81-58.

22.11.2025 19:15 Naisten Korisliiga

ViVe takaisin voittokantaan

Päivän ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Vimpelin Veto otti kotikentällään voiton ToPo:sta. Ottelu päättyi Vedon hyväksi 79-61.

21.11.2025 21:15 Naisten Korisliiga

Pyrintö ja EBT vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga palasi maajoukkuetauolta kahdella ottelulla. Molemmissa otteluissa nähtiin vierasvoitot, kun Pyrintö ja EBT kartuttivat pistetilejään.

8.11.2025 19:22 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliiga maaottelutauolle - Pyrinnölle voitto päivän ainoassa ottelussa

Naisten Korisliigan lauantain ainoassa ottelussa Pyrintö kaatoi kotikentällään ToPo:n 79-57. Nyt sarjassa on edessä pieni tauko ja seuraavat ottelut pelataan 21.11.

6.11.2025 14:07 Naisten Korisliiga

Nicole Ogun on naisten Korisliigan kauden ensimmäinen kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Lokakuun valinta on Espoo Basket Teamin 18-vuotias Nicole Ogun.

5.11.2025 20:39 Naisten Korisliiga

Linda-Lotta Lehtorannalle tripla-tupla Peli-Karhujen voitossa - Kouvottarien pistetili auki

Naisten Korisliigassa pelattiin keskiviikkona kolmen ottelua. Illan voittajia olivat sarjakärki PeKa, voittotilinsä avannut Kouvottaret ja BC Nokia.

Näytä lisää vastaavia