3.4.2016 Hallitseva Suomen mestari Lappeenrannan Catz vei myös toisen Naisten Korisliigan välierän nimiinsä. Äänekoskella pelattu ottelu päättyi vierasjoukkueen voittoon loppulukemiin 67-77 (30-44).
Catz piti pintansa eikä antanut Huiman yllättää Äänekoskella. Kuva: Francois Perthuis.
Vierasjoukkue näytti etenevän ensimmäisen välierän tapaan helpohkoon voittoon avausneljänneksen (12-22) jälkeen, mutta Huima ei luovuttanut voittoa lappeenrantalaisille ilmaiseksi.
Toiselle puoliajalle kentälle asteli sisuuntunut kotijoukkue, joka kuroi eroa hiljalleen pienemmäksi. Viimeisellä kymmenminuuttisellä Huima kävi vielä kahdeksan pisteen päässä Catzistä, mutta vierasjoukkue hoiti voiton kotiin kokemuksen turvin.
”Kissalauman” tehokkaimmat olivat 20 pistettä naiseen heittäneet Chandrea Jones sekä Jennifer Schlott. Huimalta onnistuivat Kenya Robinson (26/7) ja Sequoia Holmes (13/8).
Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.
Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.
Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.
Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.
Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.
ToPon Naisten Korisliiga-joukkueen pelinjohtajaosasto vahvistuu nimekkäällä paluumuuttajalla, kun Lotta Vesiluoma palaa kotimaan pääsarjatasolle liittyen ToPon joukkueeseen. Viimeiset kolme vuotta Ruotsissa pelannut Vesiluoma pelasi Naisten Korisliigaa edellisen kerran kaudella 2021-22 kasvattajaseurassaan EBT:ssä.