16.1.2008 Korisliigan sarjataulukossa viidentenä majaileva Namika Lahti testaa amerikkalaistakamies Dominique Colemania. 188-senttinen Coleman valmistui viime vuonna Coloradon yliopistosta.
Viime kaudella Coleman oli Coloradon toiseksi paras korintekijä 11,7 pisteen keskiarvollaan. Ottelukohtaisesti 29 minuuttia urakoinut Coleman kaapi lisäksi 6,9 levypalloa ja jakeli 3,4 koriin johtanutta syöttöä.
- Coleman on hyvän heiton omaava, todella urheilullinen kakkospaikan pelaaja, kertoi Namika Lahden luotsi Sami Toiviainen.
Lahdessa Coleman on kahden viikon koeajalla, jonka jälkeen joukkue tekee päätöksiä loppukauden ulkomaalaiskolmikostaan. Lahdella on vahvuudessaan ennestään takamies Davont Jackson, laituri Ed Williams ja sentteri Pierre Jallow.
Coleman debytoinee Lahden perjantaisessa kotiottelussa Team Componentaa vastaan. Lahti saa kyseiseen otteluun vahvuuteensa Ville Mäkäläisen, joka kuntoutunut pari viikkoa miehen sivussa pitäneestä nilkkavammastaan.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.