17.2.2012 Kotkalainen KTP-Basket otti perjantai-iltana täpärän voiton Korisliigassa kakkosena olevasta loimaalaisesta Nilan Bisonsista. Kotkalaiset saivat tuulettaa Antonio Crockerin haamuheiton jälkeen kotivoittoa pistein 82–81 (46–35). Illan toinen voittaja oli Namika Lahti.
Antonio Crockerin haamuheitto upotti Biisonit.
Lahden Malik Moore kävi ryöstöretkellä entisessä kotisalissaan. Kuvat: Kai Kilappa & Joensuun Kataja.
KTP oli murskata Bisonsin jo ottelun alussa ja johti parhaimmillaan pistein 38–18, mutta ajautui sitten vaikeuksiin loimaalaisten puolustuspelin loksahdettua kohdalleen. Bisons nousi päätösjaksolla rinnalle ja välillä jo ohikin.
Viimeiset minuutit pelattiin johtoaseman vaihdellessa puolin ja toisin. Mikko Koivisto (11/0) vei vieraat 81-79-johtoon, kun ottelua oli pelaamatta enää yhdeksän sekuntia. Antonio Crocker (22/5) kuitenkin kuittasi KTP:n vain kolmea sekuntia ennen loppua kaaren takaa ottelun täpärään voittoon.
KTP:n ykkönen sekä pisteissä että levypalloissa oli Timothy Blue (30/10/2 blokkia). Loimaalaisten parhaita olivat vuorostaan Martin Zeno (20/7/6 syöttöä/3 riistoa/2 blokkia) ja Matti Nuutinen (19/9).
Lappeenrannan NMKY kärsi perjantaina jo kuudennen perättäisen tappionsa Korisliigassa. Sarjajumbo Namika Lahti oli liian kova pala, kun lappeenrantalaiset hävisivät kotipelinsä 83–94 (39–48).
Vasta kauden kahdeksannen voittonsa ottanut Namika Lahti heitti kauttaaltaan hieman vastustajaansa tarkemmin ja voitti myös levypallot 41–34. Lahtelaisjoukkue aloitti ottelun vahvasti ja kävi toisella neljänneksellä suurimmillaan 15 pisteen johdossa. Kotijoukkue painoi pelin päätösjakson alussa hetkeksi tasoihin, mutta jäi sitten taas tappioasemaan.
Namika Lahden ykköspelaajana hääri Ryan Brooks (30/8). Parhaiten tukea tuli Malik Moorelta (17/8/7 syöttöä) ja Brant Baileylta (19/4).
Lappeenrantalaisten parhaat olivat Tyler Tiedeman (25/2) ja Lawrence Hamm (20/8).
(STT)
Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.
Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.
Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.
Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.
19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.