Cubela pikakomennuksella ToPo-paitaan tuuraamaan Pattersonia

4.10.2007 Korisliigan lauantaina käynnistyvään kauteen valmistautuva ToPo Helsingistä esitteli keskiviikon Suomen cup –puolivälierässä uuden pelaajan. ToPo hankki pikakomennuksella riveihinsä kroatialaisen Ivan Cubelan, joka tuuraa loukkaantunutta amerikkalaispelintekijää Tyson Pattersonia.

ToPo-luotsi Tomi Kaminen istutti 201-senttisen Cubelan heti avauspelissä pelintekijän tontille. Cubela kokosi ToPon korkeimman pistesaaliin, 18, kun joukkue pudotti KTP Basketin cupista 68–59-voitollaan.  

- Cubela on monipuolinen kaveri, joka ymmärtää miten eurokorista pelataan. Näyttöhalut kaverilla ovat kovat ja (keskiviikkona) oli nähtävissä yliyrittämistä, luonnehti Kaminen tuoreinta suojattiaan.  

ToPon tutkaan Cubela ilmestyi Kamisen Saksassa solmimien kontaktien kautta. Cubela on syksyn aikana ollut antamassa näyttöjä Saksassa. ToPo halusi reagoida nopeasti 175-senttisen pelintekijän Tyson Pattersonin loukkaantumiseen. 

- Cubela on palkattu tuuraamaan Pattersonia, joka voi olla vielä kolme viikkoa sivussa tai tulla hieman aikaisemminkin takaisin. Sitten on valintojen aika. Yksi vahvistuksista lähtee, Kaminen kertoi.  

ToPolla on vahvuudessaan Cubelan ja Pattersonin lisäksi Josh Gonner ja Jerald Fields.   

Vastikään 23 vuotta täyttänyt Ivan Cubela on ehtinyt ammattilaisurallaan pelata Unkarin ja Tshekin pääsarjoissa. Kaudella 2004-05 hän edusti Unkarissa Körmendia 7,3 pisteen ja 1,7 levypallon keskiarvoin. Seuraavalla kaudella Cubelan seura oli Tshekissä Handicap Brno, jolle hän tehtaili keskimäärin 12,9 pistettä, 4,1 levyriä ja 1,6 koriin johtanutta syöttöä.  

Tshekki-kauden jälkeen Cubela mursi ranteensa ja otti viime kaudella vauhtia kotimaansa kakkosliigasta.  

ToPo aloittaa Korisliigan lauantaina (6.10.) vierailemalla sarjanousija Kauhajoen Karhun kotiluolassa.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
31.1.2026 19:06 Korisliiga

Korihait ja Vilpas väänsivät Uudessakaupungissa ratkaiseville hetkille asti, mutta lopuksi ero repesi vierasjoukkueen hyväksi

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.

30.1.2026 21:09 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjat ryminällä käyntiin: ylemmässä lohkossa juhlivat Kauhajoki ja Seagulls, alemmassa Kouvot, Kataja ja Bisons

Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.

26.1.2026 18:00 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjojen ohjelma vahvistettu

Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 30. tammikuuta viiden ottelun kattauksella. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.

25.1.2026 19:00 Korisliiga

KTP ja Korihait ratkoivat paremmuusjärjestystä vielä jatkoajallakin – Bisons yllätti sarjan huippua hätyyttelevän Hongan

KTP-Basket voitti kohtaamisen Korihaiden kanssa mutta jäi silti korierojen myötä runkosarjasijoituksissa alemmas. Molemmat joukkueet jatkavat ylemmässä jatkosarjassa. Bisonsin voitto Hongasta ei enää vaikuttanut sarjasijoituksiin.

24.1.2026 19:42 Korisliiga

Lahden voitto varmisti: Korihait ja KTP ovat ylemmässä jatkosarjassa, vaikka kumpikaan ei pelannut tänään – runkosarjan ykkössija varmistui seitsemän miehen voimin pelanneelle Kauhajoelle

Tänään ratkottiin miesten Korisliigan runkosarjasijoituksia urakalla. Kauhajoki sinetöi paalupaikan. Muut ylempään jatkosarjaan pääsijät ovat Tapiolan Honka, Salon Vilpas, Helsinki Seagulls, Korihait ja KTP-Basket.

23.1.2026 08:51 Korisliiga

Korisliigan päätöskierroksella riittää panosta: viimeisestä kahta ylemmän jatkosarjan paikkaa hamuaa kolme joukkuetta

Korisliigan runkosarja päättyy viikonloppuna. Lauantaina ohjelmassa on neljä ottelua ja sunnuntaina kaksi. Sunnuntaina ratkeaa viimeiset joukkueet ylempään ja alempaan jatkosarjaan. Kauhajoen ja Seagullsin ottelu on vapaasti katsottavissa Jimiltä.

21.1.2026 20:31 Korisliiga

Kobrat vierasvoittoon Efton Reidin järjettömän tehoillan avulla – Kataja yllätti sarjakärjen Joensuussa

Miesten Korisliigan viimeistä sijaa pitävä Kobrat repi Loimaalta kauden kolmannen voittonsa. Huomio kiinnittyi sentteri Efton Reidiin, joka kirjautti 26 pistettä, 21 levypalloa ja tehokkuuslukeman 47.

20.1.2026 20:49 Korisliiga

Seagulls pyrkii takaisin kärkikahinoihin – Honka ylettyi taas kiinni jaettuun paalupaikkaan

Miesten Korisliigan kolmen ottelun ilta päättyi Helsinki Seagullsin, Tapiolan Hongan ja Kouvojen voittoihin. KTP-Basket puolestaan kärsi tappion Hannes Pöllän huikeasta tehoilusta huolimatta.

16.1.2026 20:30 Korisliiga

KTP voittoon Kobrista Pöllän johdolla – kotkalaiset pysyvät edelleen kiinni ylemmän jatkosarjan paikassa

Kotijoukkueen vahva kolmas jakso oli avainroolissa KTP-Basketin otteluvoitossa. KTP on nyt miesten Korisliigan kuudennella sijalla ja Kobrat viimeisellä.

16.1.2026 14:27 Korisliiga

De’Vion Harmonin kulttuurishokki Joensuussa kääntyi voitoksi – ”Ensimmäisen viikon aikana perheessämme itkettiin paljon, mutta nyt otamme jo ilon irti pulkkamäessä”

Kataja Basketin yhdysvaltalaistakamies De’Vion Harmon palkittiin joulukuun urotöistään Korisliigan kuukauden pelaajana. Joukkue kamppailee tasaväkisessä tilanteessa paikasta ylemmässä jatkosarjassa.

Näytä lisää vastaavia