Damion Dantzler vahvistaa Ura Basketin valmennusta

4.9.2013 Viimeiset kaksi kautta Greg Gibsonin apuvalmentajana Nilan Bisonsissa toiminut Damion Dantzler, 37, muuttaa Loimaalta Turkuun ja toimii Ura Basketin valmennustiimissä päävalmentaja Jussi Räikän alaisuudessa. Dantzler jatkaa myös Bisonsin organisaatiossa apuvalmentajana ja auttaa joukkueen valmistautumisessa Eurocup-peleihin.

Greg Gibsonin (vas.) apuvalmentajana erinomaista työtä tehnyt Damion Dantzler vahvistaa Ura Basketin valmennusjohtoa. Kuva: Tytti Nuoramo.

– Dantzler toimii seuramme edustusjoukkueen sekä A-poikien apuvalmentajana ja vastaa kokonaan muun muassa aamuharjoittelusta. Damionilla tulee kaiken kaikkiaan olemaan erittäin tärkeä rooli pelaajiemme henkilökohtaisten taitojen kehittäjänä. Lisäksi hän toimii kehitysjoukkueemme päävalmentajana II divisioonassa, Ura Basketin toiminnanjohtaja Tuomas Alanko selvittää.

 

– Dantzlerin valmentajantyö on hyvä esimerkki siitä, miten järkevällä yhteistyöllä kaikki osapuolet voittavat. Ura sai joukkoonsa valmentajan, joka on ollut rakentamassa maamme parhaan joukkueen harjoittelua ja pelaamista. Damion puolestaan saa meillä valmentajana ison roolin sekä oppia seuramme laadukkaasta pelaajakoulutuksesta.

 

– Oma valmentajaurani on lähtenyt älyttömän nopeasti kiitoon. Heti keväällä 2011 Loimaalle tultuani nousimme liigaan ja kahtena seuraavana voitimme mestaruuden. Pitkästä pelaajaurastani on apua, kun työskentelen yksittäisten pelaajien kanssa, Dantzler kommentoi.

 

Lisätietoja: Ura Basketin tiedote

Henkilöt

 
20.4.2026 22:41 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 16

Pantterit voitti miesten I divisioona B:n suoraan kolmessa ottelussa. Miesten I divisioona A:ssa Kipinä Basket haki vierasvoiton ensimmäisestä finaalikohtamisesta. Naisten I divisioonan finaalit käynnistyvät tiistaina, kun Espoo Basket Team II ja Pyrintö Akatemia lyövät yhteen.

12.4.2026 22:57 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 15

Miesten I divisioona A:ssa ACO Basket selvitti tiensä finaaleihin ja odottaa vastustajaa parista Kipinä Basket - Karkkila. Miesten I divisioona B:n finaalit alkavat maanantaina. Naisten I divisioonassa puolestaan käynnistyy välierävaihe.

8.4.2026 14:59 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 14

Miesten I divisioona B:n finaaleissa kohtaavat PeU-Basket ja Pantterit. Miesten I divisioona A:ssa Oulu on puolestaan voiton päässä finaalipaikasta. Naisten puolella välieräjoukkueet selviävät keskiviikkona ja torstaina.

1.4.2026 10:12 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 13

Naisten I divisioonassa pelattiin viimeinen kierros ennen pudotuspelejä ja putoamisfinaalia. Miesten I divisioona B:ssa välieräparit alkavat olla selvillä ja A:ssa välierät aloitetaan jo perjantaina.

24.3.2026 21:39 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 12

Miesten I divisioona B:ssa pelattiin runkosarjan viimeinen kierros, kun taas miesten I divisioona A:ssa puolivälierät ovat jo täydessä vauhdissa. Naisten I divisioonassa runkosarjaa on vielä yksi kierros jäljellä.

16.3.2026 17:11 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 11

Miesten I divisioona A:ssa runkosarja saatiin päätökseen ACO Basketin hallinnassa, ja pudotuspeliparit ovat nyt selvillä jännittävien päätöskierrosten jälkeen. Samaan aikaan I divisioona B:ssä käydään kiivasta kamppailua niin kärkipäässä kuin häntäpäässä. Naisten I divisioonassa nähtiin tärkeitä onnistumisia kaikissa kolmessa lohkossa, ja muun muassa Catz sekä Feeniks Basket kohensivat asemiaan vakuuttavilla kotivoitoilla.

11.3.2026 16:49 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 10

Miesten I divisioona A:ssa pelataan sunnuntaina runkosarjan viimeinen kierros, kun taas naisten I divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssä taistelu pudotuspelipaikoista ja kotiedusta kiihtyi entisestään tiukkojen otteluiden ja yllättävien voittojen myötä.

3.3.2026 22:50 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 9

Miesten I divisioona B:ssä nähtiin tiukkoja jännitysnäytelmiä ja miesten I divisioona A:ssa ACO Basket varmisti runkosarjan voiton. Samaan aikaan naisten I divisioonassa pelattiin tärkeitä otteluita pudotuspelipaikkojen ja sarjapaikkojen kohtalosta kaikissa kolmessa lohkossa.

25.2.2026 21:00 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 8

Naisten I divisioonan runkosarja huipentui jatkolohkojakoihin. Miesten I divisioonassa B:ssa sarjakärki Pantterit jatkoi vakuuttavaa menoaan ja Ura Basket järjesti hurjan 126 pisteen hyökkäysnäytöksen. Miesten I divisioona A:ssa Huima otti tärkeän voiton sarjapaikan varmistamisen kannalta.

16.2.2026 21:00 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 7

Miesten I divisioona A:ssa kärkijoukkueet pitivät pintansa, kun taas naisten puolella ja miesten B-divisioonassa käytiin ratkaisevia kamppailuja lohkojaoista ja sarjan kärkipaikoista.

Näytä lisää vastaavia