Daryl Greene palaa Porvooseen

20.2.2007 Korisliigan pudotuspelipaikassa kiinni oleva Porvoon Tarmo vahvistaa rivejään. Kouvoista kahdeksan ottelun jälkeen lähtöpassit saanut Daryl Greene siirtyy Porvooseen, kertoo Tarmon nettisivut. Näin Greene palaa Tarmo-paitaan, jota mies piti yllään kausilla 2003-05.

Daryl Greene on harjoitellut jo Tarmon kanssa. Siirtokarenssin myötä Greene on kuitenkin edustuskelpoinen Porvoossa vasta 27.2. Tarmo kohtaa seuraavana päivänä Töölön Kisahallissa ToPon.  

183-senttinen ja 26-vuotias Greene pelasi Tarmossa 19 ottelua 24,3 pisteen keskiarvolla pelikaudella 2003-04. Pesti jatkui myös seuraavalla kaudella, jolloin Tarmo eteni neljän parhaan joukkoon Greenen ja Petri Virtasen johdolla. Greene viimeisteli runkosarjassa 20,6 pistettä tehtailtuaan piste-ennätyksekseen 42 pistettä. Viime kauden Greene pelasi Puolan pääsarjassa. 

Kouvoissa miehen esitykset jäivät joukkueen valmennusjohdolle pettymyksiksi. Greene viimeisteli kahdeksassa ottelussaan keskimäärin 9,5 pistettä ja antoi 3,0 syöttöä. 

Porvoon Tarmo on tällä hetkellä Korisliigassa seitsemäntenä voittosuhteella 16-19, kun sillä on runkosarjaa yhdeksän ottelua pelaamatta. Sarjan kahdeksan parasta etenee pudotuspeleihin.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Henkilöt

Asiat

 
16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

15.5.2026 10:42 Korisliiga

Iiro Tuomi jatkosopimukseen Tapiolan Hongan kanssa

Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue solmi jatkosopimuksen viime kaudella ison läpimurron tehneen sentterin Iiro Tuomen kanssa.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

11.5.2026 10:01 Korisliiga

Nuori laituri Veeti Ulander jatkosopimukseen Tapiolan Hongan kanssa

Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö valmistautuu kovaa vauhtia kauteen 2026–2027 ja on tehnyt jatkosopimuksen seuran kasvatin Veeti Ulanderin kanssa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 13:40 Korisliiga

Valtteri Mervola jatkaa Pyrinnössä

 Takamies Valtteri Mervola on tehnyt ensi kautta kattavan jatkosopimuksen Pyrinnön kanssa. Sopimus sisältää option kaudesta 2027–2028.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

5.5.2026 20:38 Korisliiga

Kataja ei taipunut kotonaankaan – Korisliiga-finaalit 2–0-tilanteessa

Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.

2.5.2026 21:21 Korisliiga

Kataja rynnisti finaalien avausvoittoon – Vilppaan kotietu mennyttä

Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.

Näytä lisää vastaavia