2.11.2017 Uudenkaupungin Korihait on purkanut sisäpelaajansa, sudanilaistaustaisen Deng Dengin sopimuksen. Korihaiden etukentän kokoonpanoa harventaa myös Mikael Herbertin sairastelu, jonka vuoksi mies on sivussa määrittelemättömän ajan.

Deng Dengin pelit Korihaissa jäivät kahdeksaan otteluun. Kuva: Ville Vuorinen
Korihait purki Dengin sopimuksen pelillisistä syistä. Alkukauden aikana kahdeksassa ottelussa Deng kirjautti keskiarvoikseen 11,1 pistettä, 7,4 levypalloa, 1,6 syöttöä ja 1,8 torjuntaa ottelua kohden. Korihait etsii Dengille korvaajaa.
- Pääsyy on siinä, että jostain syystä, joko haluista tai taidoista johtuen, hän ei pystynyt toteuttamaan meidän pelitapaamme. Tähän asti jaksoimme odottaa. Voi olla, että vika oli meissä ja yritimme laittaa väärää miestä väärälle paikalle., Korihaiden puheenjohtaja Ville Laaksonen kommentoi Länsi-Suomen uutisessa.
Korvaajaa ei Korihaiden leirissä odoteta saapuvaksi kuitenkaan välittömällä aikataululla.
- Toivottavasti kahden viikon sisään on kerrottavaa, Laaksonen toteaa.
Vain kolme ottelua alkukauden aikana pelannut Mikael Herbert (5,7/1,7) on sivussa Korihaiden pelaavasta kokoonpanosta ennalta määrittelemättömän ajan sairastelun vuoksi Länsi-Suomen uutisen mukaan.
Korisliigassa kahdeksannella sijalla oleva Uudenkaupungin Korihait tekee kokoonpanoonsa muutoksia. Joukkueen vahvuuteen liittyvät yhdysvaltalaispelaajat Frank Champion ja Jamir Harris. Alkukauden haiparvea edustaneen Bobby Planutisin sopimus on puolestaan purettu. Lisäksi Aamos Nikulan sopimus on purettu pelaajan omasta pyynnöstä.
Hiljattain pitkän tappioputken kärsinyt Korhait sai alle toisen peräkkäisen voiton, joka oli kaikkiaan kauden viides. Vaikeasta alkukaudesta kärsinyt Kataja Basket puolestaan sai tililleen kauden kolmannen onnistumisen.
Kauhajoki kipuaa ahkerasti Korisliigan sijoja ylöspäin. Tämän illan vierasvoitolla se ohitti Seagullsin ja on toisella sijalla tasoissa Hongan kanssa, joka otti niin ikään vierasvoiton omasta ottelustaan Loimaalla. Illan kolmannen vierasvoiton vienyt Vilpas jatkaa edelleen sarjan kärjessä.
Mikael Aalto, Jalen Brooks ja Ty Berry olivat joukkueidensa pistekuninkaat illassa, jonka aikana Korisliigan paalupaikka vaihtoi hallitsijaa ja kauden upeasti aloittanut Korihait sai vihdoin tappioputkensa katki.
Miesten Korisliigassa sarjapisteitä keräsivät Bisons Loimaa, KTP-Basket ja Tapiolan Honka.
Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.
Kuukauden pelaaja Kahron Ross johti Helsinki Seagullsin lokakuussa kuuden ottelun mittaiseen voittoputkeen ja tilastoi omiksi keskiarvoikseen tuplatuplan 17,7 pisteellä ja 10,1 syötöllä.
Henri Permanto ja Henri Kantonen olivat Kataja Basketin johtotähtiä, kun sarjan kärkikaksikkoon kuuluva Salon Vilpas taipui Joensuussa.
Alvar Peltoniemi johti Hongan voittoon hurjalla 17 pisteen ja 15 levypallon tuplatuplalla. KTP:n voitossa Tuomas Hirvonen puolestaan nakutteli 12 pistettä ja jakoi kymmenen syöttöä.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden ensimmäinen valinta on Helsinki Seagullsin Kahron Ross.