12.6.2009 Viime kauden naisten SM-sarjan paras kotimainen pisteidentekijä Dionne Pounds siirtyy Peli-Karhuista Jyväskylään ja HoNsUn paitaan. 174-senttinen, 24-vuotias Pounds voitti toissa kaudella SM-kultaa ja kuluneella kaudella SM-pronssia Peli-Karhujen joukkueessa Kotkassa.
Dionne Pounds jatkaa SM-sarjauraansa HoNsUn riveissä. Kuva: Matti Koskinen.
Viime kaudella Pounds heitti 15,4 pistettä ottelua kohden, joka oikeutti SM-sarjan pistetilaston 11. sijaan. Tarkkakätinen Pounds heitti kolmen pisteen heittonsa 42,2 % ja vapaaheittonsa 80,5 % tarkkuudella.
- "Didin" tasoisen pelaajan saaminen mukaan on iso asia. Hän tuo kokemuksellaan ja voittamisen kulttuurillaan vahvan panoksen vielä varsin nuoreen joukkueeseemme. Didi kuuluu ehdottomasti sarjan parhaisiin kotimaisiin pelaajiin ja tulee olemaan varsin merkittävässä roolissa ensi kaudella, hehkuttaa HoNsUn valmentaja Kalle Johansson.
Kotkassa syntynyt Pounds on miesten SM-sarjalegenda Larry Poundsin tytär. Pounds pelasi Yhdysvaltojen NCAA-liigassa ennen Suomen paluutaan, ja tulevana syksynä Pounds aloittaa kaksivuotiset opiskelut Jyväskylän Liikuntatieteellisen Tiedekunnan urheilupsykologian englanninkielisellä linjalla.
- Opiskelupaikan saaminen Jyväskylästä ja mahdollisuus yhdistää siihen koripallon pelaaminen HoNsUn SM-sarjajoukkueessa on loistava yhdistelmä, Pounds toteaa tyytyväisenä.
Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.
Perjantain ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut haki voiton Helsingistä HBA-Märskyn kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 83-48.
Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.
Saksan Bundesliigassa niin Crailsheimin, Bonnin kuin Heidelberginkin valmentajana toiminut loviisalaislähtöinen Joonas Iisalo, 39, liittyy Susijengin valmennusryhmään marras-joulukuun MM-karsintaikkunasta alkaen. Aiemmalla valmentajaurallaan Iisalo on mm. luotsannut Salon Vilppaan kahdesti Korisliigan finaaleihin sekä Suomen Cupin voittoon.
Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.
Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.
19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.